3.3.2016

Kaupunkikodin remonttipäivitys, osa 10: Maalari maalasi.







Seinien pintamaalauksen valmistuminen merkitsi remontissa myös kaikenlaisten pölisevien, roiskivien ja likaavien työvaiheiden taakse jäämistä. Sen kunniaksi muutin jo muutaman tavaran edellisestä kodista uuden asunnon ikkunanlaudalle; Toikan sympaattisen lasipöllön, viherkasvin ja pari muuta ihan vaan fiiliksen vuoksi. Maali kuivui seinissä ja homma alkoi olla listoja ja sähkömiestä vailla muutto. Keittiö tulee vasta muutaman viikon päästä, joten paljon tämän valmiimmaksi ei ennen muuttopäivää päästäisikään.

Olkkariin ja eteiseen tuli siis harmaan sävy G487. Ikkunattomaan keittiöön vaalensin sitä hiukan itse sekoittamalla joukkoon puolet sävyttämätöntä valkoista. Makkarin maalin värin kanssa ei juuri jahkailtu. Tikkurilan värikartasta napattiin sävy Y 467 (Shaali), testattiin seinään ja todettiin että se on siinä. Ovet, ikkunat ja niiden smyygit piirtyvät minusta aika kauniisti nyt kaikissa huoneissa kun seinien väreissä on hiukan tummuusastetta.


(Maalivinkkinen vielä jos olet maalailemassa seiniä täyshimmeäksi ja tarttet maalia paljon. Ässä 4 on aivan tosi hyvä, mukava maalattava ja hyvin peittävä. Ammattilaiskäyttöön suunniteltua maalia ei saa kuin 18 litran tötsässä, mutta litrahinta on esim. toiseen hyvään himmeään Harmonyyn verrattuna puolet pienempi. Pohjamaalauksen voi tehdä samalla kamalla. Näin vinkkasi maalarimestari-kaveri, ja vinkki havaittiin tässä rempassa tosi hyväksi.)



8 kommenttia :

  1. Ihania värejä ja näenkö mä upeita lattialistoja tossa oikosenaan :D? Emmä meinaa jaksaa oottaa että tulee kunnon postauspläjäys kun kaikki on kunnossa :D, joten hopi hopi :D!
    Marja hoputtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tulossa on, tulossa on :) Ja lattialistojahan ne, oikein leveitä ja hianoja!

      Poista
  2. Upeita harmaan sävyjä ja noita listoja katselin myös hieman kateellisena!
    Meille vinkkasi maalari Ässä seiskasta kun taivastelin maalin menekkiä alakerran ei niin tärkeitä tiloja maalatessani (betonia). Vaikka maali myydään isoissa tonkissa ja nähtävästi sitä ostavat lähinnä ammattilaiset niin aikamoinen menekki sillä oli sillä isosta K-raudasta se oli toista tonkkaa hakiessani loppu ja silloin ekalla kerrallakin taisi olla viimeisiä saaveja se minkä sain. Tai sitten kesä on vaan semmoista remppa-aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä mä jatkossa varmaan Ässä-sarjaan turvaudun jos runsaammin remppamaalia tarvitsen, oli tosi hyvää ja laadukasta! Hyviä ovat maalarien vinkit :D

      Poista
  3. Ei voi olla totta! Meidän 1920-luvun asuntoomme tuli juuri tuo sama sävy G487 olkkariin. Niinsanottu sali tuli sitten tummemmalla harmaalla L497. En olisi tosin näin hyviä sävyjä osannut itse valita, ja olemmekin olleet todella tyytyväisiä ammattilaisen eli perheystävämme Sandelinin Sebastianin valintoihin. On tosi kiva seurata tätä teidän remppaa, koska omaa ei tullut kunnolla dokumentoitua, kun oli ulkopuoliset tekijät ja omat muuttovalmistelukiireet omakotitalossa 150 kilsan päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, hyvä hyvä G487! Mun täytyykin katsastella tuota L497:aa. Nälkä kasvaa syödessä ja seuraavan kerran jotakin maalatessa voisi mennäkin asteen tummemmaksi, sitä ajatellen korvan taa.

      Poista
  4. Kaunis sävy ja ihana asunto!

    VastaaPoista