27.2.2021

Mökkirakentamisen isot linjat ja päätännän vaikeudesta

Nämä kuvat mökkitontilta ovat viime marraskuulta.

 

Ah mökkiraksapäätöksenteon ihanuus ja kurjuus. He jotka ovat joskus rakentaneet, tietänevät tunteen. Rakennushanke koosta riippumatta on jatkuvaa päättämistä, laskemista ja monien muuttujien puntarointia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yhden päätöksen tekeminen heilauttaa aina montaa muuta. Jokainen päätös maksaa jotakin. Päättäminen alkaa paljon ennen kuin lapio isketään maahan, sitä pitää harrastaa jo kauan ennen kuin mitään piirretäänkään. Eikä se lopu vasta kuin on aivan valmista.

Tällaisten alkuvaiheen kysymysten kanssa on painittu:

  • Miten käytössä oleva rakennusbudjetti käytetään, mihin satsataan?
  • Pyritäänkö tekemään kerralla valmista vai rakennetaanko osa kerrallaan?
  • Mistä halutaan mökkikokonaisuudessa pitää kiinni, ollaanko jostakin valmiita luopumaan?
  • Mitä tehdään tontilla olevalle vanhalle saunalle; korjataanko, siirretäänkö, puretaanko?
  • Mitä tehdään hankalan jyrkälle pihatielle?

Mökkipalapeli on asettunut nyt lopulliseen asentoonsa ja ratkaisu on tämä: Rakennamme kerralla noin 50m2 kokoisen mökin jossa on samassa sauna. Siinä on meille pitkäksi aikaa kaikki tarvittava, niukan budjettimme rajoissa.

Matkan varrella pyöriteltiin kaikenlaisia kombinaatioita erillisistä, vaiheittain rakennettavista pienemmistä rakennuksista vain yhteen, vähän suurempaan mökkiin. Kaiken aikaan laskettiin kaikkien vaihtoehtojen rakennuskustannuksia ja mietittiin mikä olisi meidän kukkarolle tässä kohtaa se oikea ratkaisu.


Vanhan sauna puretaan ja sen terve hirsikehikko jatkaa elämäänsä toisaalla. Jatkossa saunotaan uuden mökin yhteyteen tulevassa saunassa. Tätä päätöstä mietittiin ehkä kaikista pisimpään ja laskeskeltiin myös kustannuksia sekä vanhan saunan kunnostamiselle, että myös korvaamisella kokonaan uudella erillisellä rantasaunalla. Vanhan saunan perustukset, lattia ja terassi olisi pitänyt uusia, hirsiä latoa uudestaan, löylyhuone suurentaa sekä rempata kokonaisuudessaan. Vanha sauna sijaitsee keskellä tonttia, sen siirtämistä vähän reunempaan pois päämökin maisemien tieltä harkittiin myös. Kaikki vaihtoehdot olisivat tulleet paljon tyyriimmiksi kuin se mihin päädyttiin, eli löylyhuoneen ja pukkarin rakentaminen uuden mökin yhteyteen. Olen aina lähtökohtaisesti vanhan säilyttämisen kannalla jos se vain on suinkin mahdollista, siksi vähän sydäntä särkee. Onneksi vanha saunarakennus voi tosiaan saada uuden elämän toisaalle siirrettynä. Tämä on yksi hirren monista huipuista puolista. Ja vanhan saunan 70-lukulainen henki jatkaa elämää uudessakin mökkirakennuksessa.

 

Tontille tulee nyt siis yksi uusi hirsirakennus ja sillä sipuli. Sillä voitetaan tiettyjä juttuja ja menetetään tiettyjä juttuja, puntari asettui kaikkien näkökulmien pähkäilyn päätteeksi kuitenkin jämäkästi tähän asentoon. Näin saamme rahoillemme nyt kustannustehokkaimman vastineen ja kertarakentamisella todella mukavat, pitkäikäiset ja tarvittaessa muunneltavat mökkeilyolosuhteet. Rakennusoikeus antaa myöten  myöhemmin lisätä tontille esimerkiksi vierasmajan ja vaikka sen erillisen rantasaunan paremmalle paikalle, jos niikseen sitten vuosien saatossa tulee. 

 


Olo on huojentunut, sillä suurimmat kustannuksiin vaikuttavat kysymykset on nyt takan päin. Pihatien kohtaloa vielä järkeillään maanrakentajan ja vastaavan mestarin kanssa, kunhan lumitilanne tästä vähän helpottaa. Sen kohdalla laskeskellaan seuraavia: uusiako tielinja vaiko eikö uusia? Jos tietä ei juurta jaksain kunnosteta ja linjaa paranneta, paljonko rakennusmateriaalien erikoiskuljetus mökkiraksalle maksaa? Jos tie kunnostetaan, mitä se tarkalleen ottaen vaatii, paljonko luontoon joudutaan puuttumaan ja paljonko koko homma kustantaa? Millaista tietä itse jatkossa tarvitsemme, millaiset toimenpiteet siihen riittäisivät? Ei auta kuin yksi kerrallaan alkaa selvitellä, sitähän tää raksahomma tosiaan on.

Millainen tuosta uudesta mökistä sitten tulee? Sen näette huomenna, jihuu!


23.2.2021

Sirkku valokeilassa

 

Astiakomerosta on taas alkanut tarttua käteen uusi suosikkilasi. Tiedättehän, se astia jota tulee käytettyä koko ajan vaikka kippoja ja kuppeja olisi valittavaksi viljaltikin. Suosikki aina vaihtelee, toisinaan tekee mieli ottaa käyttöön joku tietty väri, joskus taas käteen hypistellessä tuntuva muoto ratkaisee. Nyt katse etsii astiahyllyltä heleää vaaleansinistä. Lasisarjan nimi on Sirkku, valmistaja Kumelan lasi. Lasiston on suunnitellut Sirkku Kumela-Lehtonen. Tarkka valmistusvuosi  ei ole mulla tiedossa, mutta 1900-luvun puolivälin tienoilta lienevät. Vaaleansinistä opaalilasia ei ihan kauheasti suomalaisilla vintagelasimarkkinoilla näe (ainakaan minä en oo nähny), siksikin Sirkku on aika herkku.

Tuolta Bukowskin sivuilta näkee millaisia osia Sirkku-sarjaan kuuluu. Kaunis kannu, korkeammat lasit, ja purkki ainakin. Vaaleansinisen sävy myös hiukan vaihtelee, jokainen lasiesine on vähän yksilö. Minä keräilen astioita niin etten suuremmin kokonaisista sarjoista piittaa, poimin vain yksittäisiä osia jotka on arkikäyttöön sopivia ja miellyttävät silmää. Siispä Sirkku-sarjastakin napsin vain sen mielestäni kauneimman palasen, nämä tällaiset matalat juomalasit. Niitä on löytynyt kirppiksiltä astiakaappiin viisi kappaletta - mikä taas on lukuna mun keräilytyylilleni parittomana vähän kummallinen. Etsinnässä siis vielä yksi, tulkoon se vastaan sitten kun on tullakseen.
 

21.2.2021

Suunnittelin työpöydän




Pikkuhiljaa opintojen myötä tästä suunnittelu-uunista alkaa  tulla kalusteitakin ulos. (Opiskelen siis sisustusarkkitehtuuria Aalto-yliopistossa.) Tässä viime syksynä suunnittelemani työpöytä. Valmistin sen tuppeensahatusta koivulankusta, niin että puun menekki on justiinsa yhden lankun verran. Osasten dimensiot määrittyivät koivulankun vahvuuden mukaan, siitä sai tehtyä sahauksen ja höyläyksen jälkeen maksimissaan noin 36mm paksua puutavaraa. Pöydässä käytetyt liitokset ovat suht simppeleitä. Kanneksi värkkäämäni liimapuulevy pysyy ojennuksessa sarjojen lohenpyrstöliitoksilla ja rungon osat kiinnittyvät toisiinsa hakaliitoksilla. Tuon prototyypin rungon laitoin kasaan ihan vain liimaamalla, sitä voisi vielä vahvistaa tapittamalla liitoskohdat tai funtsaamalla liitoksista itsestään jäykemmät. Toimisi varmaan mainiosti myös ruuveilla koottavana mallina.

Kannen takaosassa on pieni lippa joka estää kynien ynnä muun pikkutavaran tippumisen pöydän taa. Itse pöydän muoto on siro,  kulmikas ja ilmava. Näkisin että toimii kauniisti koristeellisemmassakin ympäristössä, tässä esmes meillä kotona hiukan kurvikkaan ja rottinkipunosselkänojaisen Ton-tuolin ja työhuoneen William Morris -tapetin kanssa.

En ole sipaissut pöydän pintaan mitään ainetta, ainakaan toistaiseksi. Puun käsittelemättä jättäminen on alkanut viehättää. Erilaiset puulajit ovat tosi kauniita ja niiden värisävyt hienoja. Puu ikääntyy ja patinoituu käsittelemättömänä hienosti, tästä esimerkkinä vaikkapa mökille löytämäni Ben af Schultenin suunnittelema, kohta 50-vuotiaaksi ilman pintakäsittelyä elänyt mäntypöytä. Ans kattoo siis saako työpöytä pintaansa jonkinlaisen vahan vai jääkö tuolleen.


Nyt kun olen alkanut päästä kärrylle erilaisten rakenteellisten ratkaisujen ja materiaalien salaisuuksista, on kasvanut into tehdä kalusteita lisää. Tulevalle mökille on pään sisällä hautumassa jo muutamakin idea. Vähän sellaiseen 70-luvun malliin, silloinhan tehtiin kesämökkien kalusteita paljonkin itse ja niihin hyödynnettiin hienosti rakentamisen jämämatskuja.

Kuvassa alla vielä työpöytä juuri valmistumisen jälkeen koulun aulassa.
 

 

20.2.2021

Tänäänkin kotona

Arkipäivät koostuvat Zoom-palavereista, Teams-palavereista, suunnitteluhommista, tekstien ja taulukoiden naputtelusta, kuvien näpsyttelystä ja piirtämisestä, piirtämisestä.  Seilaan tietokoneen kanssa pitkin taloa, työhuoneesta keittiöön, välillä olkkarin sohvalle vaakatasoon etäluentoa kuuntelemaan, sitten taas johonkin päin huushollia naputtelemaan ja riipustelemaan seisten ryhti suorana. 

Työkavereina paikan päällä kotitoimistolla on vain kaksi pientä karvahaalaria, jotka eivät juuri muuta tee kuin nukkuvat. Toisen nukkumatyyny matkustaa myös paikasta toiseen. Yleensä sen sijoituspaikka on siellä mihin paistaa lämmittävä valoläikkä.  Aurinko saattaa mennä pilveen, mutta unet nukkumatyynyllä jatkuvat. Seuraksi ei pikkukoirista juuri ole, paitsi lounasaikaan kun he seuraavat mun liikkeitäni kuin silakkaparvi.

 

Iltapäivällä talo muttuu taas työpaikasta kodiksi. Perhe palaa ja heidän mukanaan huiske, koiratkin virkistyvät. Ilmanvaihtokoneen hiljaista hurinaa ei enää kuule. Mietin miten hyvä tuuri että rakennettiin kaikki tämä ennen kuin koronasta oli tietoakaan, jos oltais tiedetty ei oltais varmaan uskallettu.

Öisin uni on pitkää ja syvää. Tässä talossa on turvallisempi olo kuin missään koskaan aiemmin. Kummallinen kotosalla pysyttelemisen aika on poistanut kiireen ja suhaamisen, ja sen huomaa ihminen kehostansa. Kohina on vaimennut, liikkeet ovat hidastuneet, mieli iltaisin valmiiksi rauhallisena ja hiljaa. Mitä sitten on kiireen tuolla puolen? Ainakin siellä on tilaa uudelle ajattelulle ja uusille ideoille. Luovan ongelmanratkaisukyvyn palautumiselle. Mielen notkeudelle. Se ei taivu niin helposti epätoivoon kun haasteita kasautuu.

Toivon että tästä ajasta jäisi kaikesta huolimatta ihmisten elämään jotakin pysyvästi parempaa.
 



19.2.2021

Ruokakomeron ovella

Vilkastaanpa vielä edellisen postauksen ruokakomeron ulkopuolelle. Komero on sijoitettu tuolviisiin keittiön nurkkaan työskentelytason välittömään läheisyyteen ja sinne näkee mukavasti lasioven läpi kun istuskelee ruokapöydän ääressä. Mustaraamisen Bläk-sarjan lasioven tilasin mittojen mukaan Hietakarilta*, samoin kuin kylppäripostuksessa vilahtaneen saunan lasiseinän. Oven raamit rimmaavat mukavasti mustien keittiökalusteiden kanssa.

 

Ja kun astiakomero on koko ajan lasiovenkin läpi näkysällä, saattaa miettiä näyttääkö se sitten arjessa sotkuiselta. Siistiä yleisnäkymää voi edesauttaa se että astiat ovat tarpeeksi väljästi hyllyillä, niin että ilmavuus säilyy vaikka kipot ja kupit vaihtelevatkin käytön myötä paikkaa. Mullakin on noita astioita aika monessa värissä, mutta olen lykkinyt aina värikkäiden väliin vähän valkoisia kippoja näkymää rauhoittamaan. Ja vähemmän esteettiset keittiökamathan tuolta puuttuvat kokonaan; kattilat, paistinpannu, muovikulhot ynnä muut ovat keittiön puolella vetolaatikossa katseelta piilossa.

Mutta paras homma tässä tosiaan on se miten helppo astioita on tuolta napata käyttöön - varsinkin kun mulla on niitä keräilyn myötä kertynyt aika runsaasti. Normi kaappiratkaisulla osa jäi aina käyttämättä kun olivat hankalasti pinon alimpana, kaapin perällä piilossa tms. Nyt kaikki näkee yhdellä silmäyksellä ja jokaikiseen on helppo tarttua. Ylin ylähyllykin on sellaisella korkeudella että yllän sieltä ottamaan lasipurkit ilman jakkaralle kiipeämistä.

*lasiovesta saatu alennusta

18.2.2021

Astiakeräilijän hypistelynurkkaus eli ruokakomero


Tähän meidän uuteen taloonhan suunniteltiin keittiön yhteyteen niin sanottu ruokakomero. Parhaita juttuja koko talossa, sanoisin. Kokoa tuolla pikku komerolla on noin 1,5x2m, eli suuren suuri se ei ole. Ja nyt tovin käyttökokemuksella sanoisin että aivan sopivan kokoinen. Ruokakomeroon voisi toki sijoittaa esim. pakastimen, kiinteitä kaapistoja tms. ja silloin koko tietty voisi olla isompi. Mutta tämmösellä avohyllysysteemillä tuo nykyinen neliömäärä on erittäin hyvä ja tavaraa mahtuu todella paljon.

Ajatus oli että ruokakomeron hyllytilalla korvataan kaikki keittiön yläkaapit. Tällä periaatteella toimiikin todella hyvin: kaikki astiat näkee yhdellä silmäyksellä ja ne on helppo ottaa käyttöön ja laittaa tiskin jälkeen paikalleen. Matkaa tiskikoneelta kertyy toki hiukan enemmän kuin jos astiat laittaisi suoraan koneen yläpuoliseen kaappiin. Näkisin että nuo pari ylimääräistä askelta tiskikonetta tyhjentäessä kuitenkin ovat pieni hinta mahtavasta käyttömukavuudesta noin muuten.  (Ja askeliahan pitäisi päivässä muutenkin tampata täyteen se kymppitonni, kannattaako siis kyökissäkään lopulta minimoida? :D)

Komeron seinät on maalattu Tikkurilan sävyllä X486. Kaunis neutraalin lämmin harmaa on hyvä tausta monen värisille ja muotoisille astioille ja valkoisille hyllyille. Hyllyt ovat ihan perus rautakauppatavaraa, eli Elfa-hyllyjärjestelmän metalliset seinäkiskot ja valkoiset melamiinihyllylevyt 25cm syvinä. Hyllyjen alla lattialla on vanha rottinkikori talouspaprurullille ja kierrätykseen kaksi Orthexin aivan huippua SmartStore Collect -lootaa. Niissä säilötään mm. tyhjät pullot ja kierrätyspahvit.
 

Mähän keräilen intohimoisesti vintage-astioita (ja vähän uudempiakin käyttöastioita) ja senkin takia tämmönen arjen "näyttelytila" keräilyaarteille on aivan mahtava. Astiat mahtuvat olemaan väljästi ja niitä kaikkia tulee käytettyä kun ovat niin näppärästi saatavilla - mitään ei tartte etsiä astiapinon alta, hyllyn perältä tms. 

Ja mitä astioita tuolta hyllyiltä löytyy? Poimitaanpas muutamat esmerkit. Vaaleansiniset opaalilasiset juomalasit ovat Kumelan lasin 1900-luvun puolivälin tuotantoa, suunnittelija on Sirkku Kumela-Lehtonen. Jalalliset ametistin/neodyymin väriset viinilasit ovat Nanny Stillin Nuutajärvelle suunnittelemaa Sulttaani-sarjaa, ollut tuotannossa 1967-1969. Sienikuvioiset emalikulhot ovat 60-luvun Fineliä ja kuvion on suunnitellut Esteri Tomula. Astioiden lisäksi hyllyiltä kurkkivat Oiva Toikan Iittalalle suunnittelemat lasilinnut Riihipöllö ja Jalokiwi.

17.2.2021

Kylpyhuoneen anatomia

 *tuotteista saatu alennusta Kylpyhuonekeskukselta

 

Vilkaistaanpa meidän isompaan kylpyhuoneeseen, joka sijaitsee tämän talon yläkerrassa. Aina kun kylppäri vilahtaa instakuvissa, tulee paljon kyselyitä matskuista, suihkuista, saunan seinästä ja niin edelleen. Tuumasin että voisi olla paikallaan koota taas kaikki kylppärin tiedot yhteen postaukseen, jotta ne sitten helposti etsivä löytää. Tässä siis tulee tämän kylpyhuoneen anatomia. 

Kaikki kaakelit, allaskaluste ja saunan lasiseinä tulivat Kylpyhuonekeskuksesta*, josta löytyy todella kiva valikoima kaikkea kylppäriin liittyvää ja monen suomalaisen valmistajan kamppeita.

Haaveilin 50-luvun fiilistä henkivästä kylppäristä ja kaakelit valittiin sen mukaan. Ajattomat klassikkokaakelit löytyivät Pukkilan mielettömistä valikoimista. Lattiassa on Natura-sarjan 6-kulmainen laatta sävyssä Valkoinen*. Lattian rajat viimeisteltiin saman sarjan holkkalaatoilla - Naturasta on olemassa vaikka minkälaisia erikoiskappaleita. Seinälaatta on Harmony Arquitectos 15x15cm kiiltävän valkoisena*. Sauman väri on sekä lattiassa että seinässä Weberin Medium Grey. Lattiaan se on juuri oikea, mutta sanoisin että seinässä voisi olla inasen vaaleampi että olisi just eikä melkein.
 

Saunan mustaraamisen lasiseinän valmisti mittatilaustyön Hietakari*. Tämä oli vähän niin kuin sellainen prototyyppi; mustia raameja Hietakarilla toki oli suihkuseinien Bläk-sarjassa jo valmiiksi, mutta tässä ne soviteltiin ensimmäistä kertaa saunan seinäksi. Pikkaisen oli jumppaamista mutta saatiin onnistumaan! Tämänkin tilaus onnasi Kylpyhuonekeskuksen kautta. Löylyhuoneen seinistä yksi on siis kokonaan lasia, kaksi kaakeloituja ja vain takaseinä paneloitu. Niin sanottua kylmää pintaa on siis paljon, ikkunakaan ei ole sieltä pienimmästä päästä. Mutta hyvin toimii ja löylyä riittää. Näin jos toteuttaa, tarttee vain varmistaa että kiukaassa piisaa tarpeeksi potkua tilan koko ja kylmien pintojen määrä huomioiden. Meidän kiuas on Harvian Cilindro ja siitä valkattiinkin edellä mainitusta syystä kahdesta vaihotehdosta se tehokkaampi malli. Kiuas tuli talopaketin mukana Designtalolta.

 

Katto paneloitiin mäntyisellä sormipaneelilla, se ostettiin muistaakseni Starkista. Pintaan sipaistiin hitusen valkoisella sävytetty saunasuoja. Suihkut ja hanat tulivat talopaketin mukana Designtalolta. Suihkut ovat Grohen Euphoria-sadesuihkumallia ja allashana Oraksen teräksen värinen perusmalli. Kylpyammeen tilasin Netraudasta ja sen malli on Bathlife Ideal. Kivan muotoinen akryyliamme, jonka keveys (painaa noin 50kg) on hyvä silloin kun haluaa siirtää siivotessa. On kuitenkin käytössä jämäkkä, ei siis keveydestään huolimatta kuitenkaan mikään rimpula.



Allaskaluste on Suomessa valmistettu  Temalin Stella*.  Laatikostoon voi vakiovärien lisäksi valita oman sävyn, me laitettiin siihen Tikkurilan H466 Angora. Tuon allaskalusteen mainioita puolia: tarpeeksi isokokoinen allas ja kunnolla laskutilaa, monta eri kokoa josta valita ja mahdollisuus lisätä pistorasia laatikon sisään. Siellä latautuu nytkin sähköhammasharja katseelta piilossa. Altaan päällä oleva peili on myös kotimaisen Temalin, Modula* nimeltään.

Valaisin peilin yläpuolella oli budjettiratkaisu Ikeasta. Hintansa väärti todella, kanta on posliinia ja kupu lasia ja muoto mukavan klassinen. Malli on nimeltään Vitemölla, on tainnut harmi kyllä kadota jo Ikean valikoimista.

Vielä on laatikoston vetimet päättämättä, mutta ehtiihän niitä tässä mietiskellä ja nykiä laatikoita auki tuolta sivuilta äheltämällä, hahaa!


 

Ja vielä puinen tappinaulakko, jossa roikotetaan kaikki pyyhkeet, kylpytakit ja muut. Se löytyi Granitista. Asennettiin kaksi eri levyistä vierekkäin, että saatiin tarpeeksi tappeja riviin. Naulakko on muistaakseni valmistettu saarnesta, eikä sitä ole käsitelty mitenkään.

 

Juuri muuta en tässä kylppärissä muuttaisi, kuin jo mainitun seinäkaakeleiden sauman värin hiukan vaaleammaksi. Mutta pikkujuttuja ja silmä tottuu, hyvä se on noinkin vaikka saumat erottuvat nyt seinissä enemmän kuin suunnitelma oli. Kaiken kaikkiaan kylppärin tunnelma on justiinsa sellainen kuin tavoiteltiinkin; hiukan klassinen ja nostalginen. Kaikki kamppeet ovat nyt käytössä hyväksi havaittuja, uskallan siis jokaista osasta suositella.

Unohdinkohan nyt kuitenkin jonkun kilkkeen kuitenkin tässä mainita? Huikkaa kommenttilootaan jos jotakin puuttuu niin lisätään!
 

30.1.2021

Vähän jo kevättä rinnassa

Ei toki hoppuilla talven kanssa - sehän on täydessä vauhdissa ja parhaimmillaan. Mutta myönnettävä on että kyllähän kevät on jo vähän mielessä. Selailin koneelta viime syksyisiä kaupunkikodin pihakuvia ja viherpeukalo alkoi pikkuriikkisen syyhytä. Muistin taas miten paljon viherhommat tuottavat nautintoa ja tuli ihan minipieni ikävä mullan tuoksuun.

Alettiin rakentaa tätä pihaa raksan valmistuttua kesällä -19. Lähtökohta oli tasainen sorakenttä. Teetimme tutulla alan ammattilaisella pihasuunnitelman, jonka mukaan lähdettiin pikkuhiljaa kerryttämään pihaan vihreää. Ensimmäisenä kesänä laitettiin isoilla koneilla muodot ja maa-ainekset kohdilleen ja istutettiin muutamia kasveja. Kesällä -20 tehtiin kevättyöt perusteellisesti, hiottiin pihan muotoja ja siistittiin yleisilmettä kuorikatteella. Kesän mittaan istutettiin iso läjä kasveja lisää, rakenneltiin suuri istutusallas ja elettiin viherelämää myös terassilla

Ja syyskuussa -20 pihassa näyttikin jo näin vehreältä! Lokakuussa vielä rakenneltiin hiekkalaatikkoa ja sen sellaista, tilukset saatiin ennen talvea mainioon malliin.


Kun niin monessa asiassa elämässä täytyy olla niin saamarin tarkka ja kaikkea ennakoida, tykkään ottaa puutarhahommat hiukan löysemmin rantein. Perusasiat toki kuntoon: kasvit niille sopivaan maahan ja valoon, ja lannoitus- ja kasteluasiat kuntoon. Mutta sitten muuten vähän free style. Meillä on huippu pihasuunnitelma ohjenuorana ja istuttelen kasveja sitä seuraillen, mutta vähän sen mukaan mitä taimia tulee edullisesti vastaan. Pihaan on lisäksi tuotu jakotaimia kavereiden pihoista ja syreeniä ja muutamia perennoja otin muistoksi myös Vihreän talon pihalta.

En myöskään ota painetta että perennapenkkien pitäisi olla kertalaakista täydellisiä ja harmonisia. Kyllä elämässä jotakin voi opetella yrityksen ja erehdyksen kautta. Kasveja voi siirtää, jos näyttää etteivät ne johonkin kohtaan sovikaan. Mikään ei ole peruuttamatonta.

Koko pihan idea on näkymien kerroksellisuus. Tässä kuvassa se ehkä jo alkaa hiukan hahmottua. Kun katsoo johonkin suuntaan, kasvit eri etäisyyksillä ja korkeuksilla peittävät suoraa näköyhteyttä naapureihin. 

Tuossa kuvan alareunassa pilkottaa seppelvarpujen alla kuorikatekerros, sellainen löytyy kaikista istutusalueista kauttaaltaan. Se on ollut nuorelle pihalle aivan erinomainen homma. Paitsi että pihan ilme on siisti, vaikka nuoret taimet näyttävät vielä kovin harvoilta, on se pidättänyt kosteutta maassa aivan erinomaisesti ja kastelun tarve on vähentynyt. Ja rikkaruohoja on tarvinnut nyppiä todella kohtuullisesti.

Pihaideologiaani kuuluu myös pölyttäjäystävällisyys. Sekalaisista perennoista löytyy paljon eri aikoina kukkivaa, ja kesän mittaan aina jossakin päin pihaa käy pörinä ja kuhina kun hyönteiset surraavat menemään. Toinen juttu on puiden runsas määrä. Omankin pihan mittakaavassa voi tehdä ilmastoteon ja istuttaa puita niin paljon kuin mahtuu - yksikin on jo plussaa! Lehtipuuthan ovat myös erinomainen varjon antaja kuumina aikoina, sen lisäksi että toimivat hiilinieluina. Ja sitten talvisin eivät lehdettöminä blokkaa vähäistä valoa. On myös ihanaa kun linnut ovat alkaneet pikku hiljaa viihtyä pihan puiden oksilla.

Tässä kuvassa vielä tuo kaareva, isokokoinen istutusallas joka laadittiin itse. Se tehtiin todellisella budjettimenetelmällä: muurattiin itse lecaharkoista ja rapattiin. Tuli aivan hieno vaikka itse kehunkin. Allas on nyt aika turbotäynnä kasveja. Tykkään napata taimia loppusyksyn alennusmyynneistä - silloin aleprossat saattavat olla jopa -70% kun kasvien parhain kukoistus on jo takana päin. Mutta keväällähän ne taas kukoistavat! Olen lykkinyt alelöytöjä tuohon altaaseen ja sijoittelen niitä sitten pihaan sopiville paikoille kun puutarhakausi taas alkaa.

Saas nähdä miten paljon kaupunkipihassa ehditään tulevana kesänä puuhata, kun tiedossa on suuritöinen mökkiraksa. Osa pihan hoidosta hoituu kyllä pienelläkin panoksella: tiedän jo että se jo auttaa eteenpäin että silloin tällöin aamukahvikuppi kädessä kuljeskelee, suunnittelee ja vähän nyppii rikkaruohoja. Kasvin istuttaminenkaan ei paljon aikaa vie ja jos laittaa vaikka yhdenkin kasvin päivässä paikalleen, on kuukaudessa sijoillaan jo 30 tainta. Hiljaa hyvä tulee.

22.1.2021

Mökkitontin metsästys - mitä ottaa huomioon?

 


Mökkitontin ostamisessa saa kyllä olla monella tavalla kieli keskellä suuta. Pitää tutkailla etäisyyksiä, kaavamääräyksiä, sähköliittymien hintoja, tien tekemisen kustannuksia, mökin rakentamisen mahiksia, ilmansuuntia, naapurustoa, rannan muotoja, veden laatua - mitä kaikkea. Ja se tuli myös aika nopeasti mökkipaikkaa katsellessa selväksi että ihan kaikkia toiveita ei varmastikaan saa täytettyä, ellei budjetti ole todella lihava. Ja nyt toki erityisen lihava kun kesäpaikkojen kysyntä on erityisen kuumaa. Kerronpa nyt lyhyesti millaisiin juttuihin me satsattiin kun tämä rantapläntti kohtuullisella budjetilla valittiin, ja millaisissa jutuissa joustettiin.

 

  

Näistä joustettiin:

  • Ilmansuunnat
  • Tonttitie hankala
  • Naapurit lähellä

Suomalainen mökkitontti-ihanne olisi kaiketi etelään tai ilta-auringon suuntaan länteen avautuva ranta. Meidän ranta on itään ja aurinko paistelee pihaan aamusta noin iltaviiteen - siitä eteenpäin auringonsäteitä voi ihastella vastarannalla. Tämä ei kuitenkaan meille ole niin iso miinus, ei olla mitään suuria koko päivän paahteen ystäviä. Vaikka olishan se toki myös mukava jos aurinkoa riittäisi myös illalla. Rakentamisen kannalta tontin reunasta meidän pihaan johtava tie on vähän kimurantti: se tekee aika tiukan mutkan ja on lyhyeltä matkalta tosi jyrkkä. Sen parantamiseen jouduttaneen käyttämään nyt jonkun verran rahaa ja kaivinkonetta, tai maksamaan vaihtoehtoisesti enemmän rakennustarvikkeiden kuskauksesta pihaan sitten kun rakennetaan. Tontti sijaitsee alueella joka on kaavoitettu tiiviisti, naapureita siis todellakin on. Ollaan kuitenkin aika etelässä vielä, täällä mökkikansaa riittää ja naapurittomat tontit ovat harvassa ja kalliita. 

 


 

Nämä saatiin:

  • Etäisyys hyvä
  • Järviveden laatu kunnossa
  • Kaavoitettu alue
  • Sähköliittymä valmiina
  • Tontilla yksityisyyttä
  • Tunnelma ihana

Etäisyys kotoa mökille oli meille kriteeri numero yksi. Tie perille on nopea ja suora, hidaskulkuista hiekkatietä on vain lyhyehkö pätkä. Ajomatka on nyt niin vaivaton ja sukkela että sen takia ei jää koskaan mökille lähtemättä - ja niin sen piti ollakin. Ajallisesti matkan taittaa paraimmillaan vain puolessatoista tunnissa kotiovelta Helsingistä mökin pihaan. Lyhyempi se ei oikein meidän budjetilla mitenkään voinut ollakaan. Järviveden laadusta oltiin myös tarkkoina, sen oli oltava erinomainen tai hyvä. Mistä sen sitten tietää? Järvivesien ekologista ja kemiallista tilaa voi katsastella esimerkiksi tuolla Suomen ympäristökeskuksen karttapalvelussa. Ja jos järvien syvyydet kiinnostavat, niistä löytyy tietoa Metsähallituksen retkikartasta. Vesien syvyyskäyrät alkavat näkyä kun karttaa zoomaa haluamansa järven kohdalla tarpeeksi lähelle. Ihan kaikkien järvien tietoja ei noista palveluista löydy, mutta valtaosa kyllä.

Rakentamista aikovalle helpotti että meidän mökkialueella on voimassaoleva osayleiskaava. Ei siis ennen ostopäätöstä tarvinnut arpoa saako tontille varmasti rakentaa, ja jos saa niin mitä ja mihin asentoon. Kaavasta ja kunnan rakennusjärjestyksestä selvisi melkein kaikki ranta-alueella rakentamiseen liittyvät ehdot ja loputkin saatiin nopsasti kysäistyä rakennusvalvonnasta. Olemassa oleva sähköliittymä oli myös ehdottomasti plussaa. Sähköliittymän olisi toki voinut itsekin tontille hoitaa, mutta sen kustannukset olisivat olleet sitten taas yksi homma ja rahareikä.

 


 

Lopuksi vielä tärkeä kriteeri: tunnelma. Ensivisiitistä alkaen tästä paikasta tuli sellainen olo että täällä halutaan viettää aikaa. Täällä on ihana valo ja näkymät, ollaan metsän kainalossa suojassa ja mukavan rannan ulottuvilla. Näkymiä naapureihin rajaavat toisella puolella kallio, toisella puolella metsikkö. Järven suunnalta näkösuojaa tarjoavat muutamat kaunisoksaiset männyt. Vaikka tontteja on tiivisti vierekkäin, fiilinki on yksityinen. Ja eipä ollut haittaa siitäkään että juuri tämä järvi on mulle jo teiniajoista tuttu. Samoilla vesillä on tullut moneen kertaan kelluttua ja tuntumaa seutuun otettua. Mökille tekee nyt jo mieli mennä, vaikka varsinaista mökkiä ei vielä edes ole. Vaan saattaapa olla että tämäkin tilanne alkaa tässä pikkuhiljaa muuttumaan.

Näistä kaikista kriteereistä varmaan kullakin on omat suosikkinsa ja se mikä yhdelle on ehdotonta, saattaa toiselle ollakin yhdentekevää. Millaisiin juttuihin sinä satsaisit mökkipaikan etsinnässä?