OMAKOTITALO KAUPUNGISSA JA KESÄELÄMÄÄ JÄRVEN RANNALLA
Perustin Vihreä talo -blogin kesällä 2008 kun olin juuri ostanut kesäpaikakseni rintamamiestalon pellonreunassa, noin 150 kilometrin päässä kotikaupungistani Helsingistä. Aloin laittaa muistiin talon remontin etenemistä ja kuvata kirpputoreilta löytyneitä mökille tarpeellisia tavaroita. Sittemmin on tapahtunut paljon; rintamamiestaloa on remontoitu yltä ja päältä, sisustusta on sommiteltu, puutarhaa on möyritty, metsää on raivattu, on tehty ruokaa ja saunottu. On oltu tekemättä mitään, katseltu sään muuttumista ja lekoteltu aurinkotuolissa. Ja on myös myyty rintamamiestalo seuraavalle kesäasukkaalle, siirrytty uusiin seikkailuihin. Nyt asutaan vasta rakennetussa omakotitalossa Helsingissä ja suunnitellaan mökin rakentamista järven rannalta hankitulle tontille.
Yli kymmenen bloggausvuoden aikana blogista on kasvanut minulle rakas sivutyö. Postauksia on takana noin tuhat, eikä loppua näy. Vaikka ei remontoitaisikaan tai rakennettaisikaan niin aina löytyy kerrottavaa, kuvattavaa ja raportoitavaa. Nykyään blogin aihealueet ulottuvat sisustuksen ja remontoinnin lisäksi myös mm. ruokaan, designiin, tapahtumiin, ostovinkkeihin, puutarhanhoitoon, kirppistelyyn, diy-ideoihin, kirjavinkkeihin, ravintolasuosituksiin, muiden kodeissa vierailemiseen, kattausideoihin jne. jne. Kaikkeen mikä liittyy kaupungissa ja maalla elämisen tapaan.
Ota yhteyttä: vihreatalo(ät)gmail.com
.