30.6.2014

Kannu ja peili - kirppislöytöjä






Joskus kirppistely sujuu kuin tanssi: lähtee hakemaan jotakin tiettyä ja löytää justiinsa sitä mitä on etsimässä. Nyt kun mulla on noita huonekasveja kesäasukkaina maalla, tuli tarpeen hankkia jonkinlainen kastelukannu. Löytyikin sitten tuommonen huippuhieno tiplukas punasavinen kannu, joka lienee jostakin eteläisiltä mailta tuliaisena tuotu.  Mahtavan kokoinen, vetäisee ainakin kaksi litraa vettä. Ja sitten samalla löytyi 50- tai 60-lukulainen peili josta tarkastaa tukan asento ennenkuin lähtee kylille. Sellaistakin ollaan oltu talon alakertaan vailla. Eikä tullut kalliiksi, maksoivat yhteensä kakskymppisen.

Fleamarket finds with a function; a terracotta pitcher for watering plants in the house and a much needed mirror.




29.6.2014

Tuliainen Tallinnasta





Vaahtera-aulio on kotiutunut mökille yläkerran makuuhuoneeseen. Vielä pitäisi kirppistellä sille sopiva kukkaruukku. Oli tiputellut ikävissään kukkiaan kun olimme muutaman päivän poissa maalta.

Seilattiin lautalla pariksi yöksi Tallinnaan, kun tarjoutui tilaisuus majailla tuttavan asunnossa vanhan kaupungin lähettyvillä. Nukuttiin hyvin, syötiin hyvin ja haahuiltiin kävellen ympäri kaupunkia. Kohtuuhintaista mussutettavaa ja mukavat miljööt löytyivät mm. kahvila/baari Must Puudelista, italialaisravintola Controventosta, Kohvik Boheemista, F-hoonesta ja Kohvik Sesoonista (lounasaikaan kolme ruokalajia ja totaalinen ähky kuudella eurolla). Kulttuurinnälkään auttoi Kumu. Jos aikaa olisi piisannut ja mahalaukkuun mahtunut, olisi testattu vielä Kolm Sibulat ja maleksittu Kadriorgin puiston japanilaiseen puutarhaan.

Tapanani on yleensä hankkia reissuilla kotiinviemisiksi jotakin edullista, käyttökelpoista ja tuoksuvaa. Vaikkapa shampoota, jotakin ihanaa saippuaa - tai tuoksukynttilöitä. Niitä kuluu mökillä aina. Nyt nappasin F-hoonen lähellä Kalamajassa sijaitsevasta Mimesiksestä niitä kaksin kappalein: virolaisen luonnonkosmetiikkamerkin Joikin jasmiinin tuoksuisen ja samoin virolaisen Naturaalian sitruunaruohon tuoksuisen soijakynttilän. Joikin kynttilä pääsi näihin kuviin, Naturaalia täytyy muistaa ujuttaa fotoihin myöhemmin myös. Molemmat kauniin pelkistetysti pakattu ja ihanan tuoksuisia.


Joik scented soy candle is my souvenir from a mini holiday in Tallinn.

20.6.2014

Vihreä talo Dekossa




Vastikään ilmestyneen kesäkuun Dekon sivuilla on tuttuja maisemia. Mukavan turinan meidän mökistä kirjoitti huipunhuippu Minna Jones ja kauniit kuvat otti Pauliina Salonen. Kiitokset lystistä kuvauspäivästä ja komiasta jutusta sinne suuntaan! Dekon kesänumerot ovat kyllä tällaiselle mökki- ja puutarhaentusiastille oikeita aarreaittoja, tässäkin numerossa piisaa moneen kertaan selattavaa ja ihailtavaa.

Näiden kuvien myötä toivotan mahtavaa mittumaaria kullekin. Kohta kannetaan koivut ovenpieleen, sidotaan saunavihdat, kerätään vuohenputket maljakkoon ja levitetään kesäliina ruokapöytään - vaikka satais.

Our summer house is featured in the latest issue of Deko magazine - thank you for the lovely story Minna Jones and photographer Pauliina Salonen! Now it´s time for midsummer celebration, even though it might rain a little.

18.6.2014

Julkisivuremontin vaiheita



Aiemmin jo kirjoittelinkin julkisivuremontista joka talossa on meneillään.  Eteläpäädyssä hilseilevä maali ja repsottavat laudat olivat sinänsä rappioromanttisia, mutta korjaustoimiin oli ryhdyttävä sillä sadesäillä vesi juoksi hapsottavan laudoituksen läpi seinän sisään. Talon muissa seinissä lauta on vielä mainiossa kunnossa. Luotetut lupsakat kirvesmiehet palkattiin hommiin vaihtamaan talon päädyn alkuperäinen puutavara rakennusvuodelta 1948. Samalla päätettiin oikaista etunurkastaan painunutta kuistia ja uusia sen pari ikkunaa.

Tässä muutamia kuvia työvaiheista. Vanhat laudat poistettiin, vinolaudoituksen päällistä tervapaperiverhousta vahvistettiin, uudet laudat kiinnitettiin ja pohjamaalattiin. Alimmissa kuvissa kuistiakin on jo suoristettu - ihan supisuoraa sitä ei saanut koskapa etureunan betoniset tukipilarit ovat aika venkurat. Mutta selvästi ryhdikkäämpi siitä pienellä oikaisulla ehdottomasti tuli. Maaleissa luotetaan Uulaan. Ei ole halvin vaihtoehto, mutta satsaus tässä kohtaa kannattanee pitkässä juoksussa: maalipinnasta tulee hengittävä. Uudet lautapinnat maalattiin tosiaan ensin pohjamaalilla ja päälle sipaistaan petrooliöljymaali.  Maalin sävyksi valkkasin Uulan värikartasta Rypäleen, se on nykyistä vihreää hiukan puhtaampi ja kylmempi. Nurkkalaudat maalataan Oliivilla. Vihreä talo pysyy siis edelleen vihreänä.

Remontti on jo loppuruoralla: kuistinkin seinälaudat on uusittu ja ikkunat vaihdettu. Uusi maali on jo remontoiduissa seinissä ja sähköt on kytketty takaisin. Kohtapian päästään herkuttelemaan ennen-jälkeen -kuvilla. Se on kyllä remppahommissa melkein parasta, lopputuloksen pasteeraaminen ja ihailu.

Summer house renovation continues. Old wood has been replaced and the porch straightened a little bit. More photos of the progress coming up.

 




16.6.2014

Päivän kirppislöydöt











Tänään lomaretkeiltiin ja tehtiin pieniä kirpputoriostoksia. Kasvit ovat alkaneet viimeaikoina kiinnostaa pihan lisäksi myös sisällä. Kirppiksiltä on tullut osteltua jo perennan jakotaimia ökyhalvalla puutarhaan ja nyt nappasin tuommosen sisätiloissa viihtyvän kauniskukkaisen vaahtera-aulion. Kivan harva ulkomuoto miellytti heti (toivottavasti se ei tuosta mun hoidollani tuuhene) ja nuo herkkikset punertavat kukat myös.

Harmaa Valinten pöytävalaisin on just sopiva pari aiemmin löytämälleni samanmoiselle. Niistä tulee passeli kaksikko kesähuoneen yövaloiksi. Hintalapussa luki että "toimiva". Luotan siihen enkä ole vieläkään testannut sitä pistokkeeseen tökkäämällä.

Fleamarket finds today: a vintage table lamp by an old finnish lamp manufacturer Valinte and a plant with pale red flowers.





15.6.2014

Eevan kotona --- toinen osa























Ja nyt loputkin Eevan ja perheen ihanasta Loviisalaisesta puutalosta, kyökissähän vierailtiinkin jo edellisessä postauksessa. Talossa on niin paljon vanhaa ja kaunista, sympaattista katseltavaa riittää joka puolella. Talo on myös täynnä väriä; hillityistä harmaista ja murretuista sävyistä heleisiin vihreisiin, sinisiin ja punaisiin. Kaikki nämä elelevät jotenkin aivan älyttömän hallitusti yhteen yhytettyinä. Erityisen ihana on kyllä tuo lapsosen huoneen apilatapetti. Ja nuo vanhat Arabian Pop-kahvikupit. Ja nuo patenttikorkkiset limukkapullot eteisen ikkunalla. Ja tuo muhkea lupiineista ja heinistä kietaistu kimppu. Mä voisin jatkaa tätä luetteloa vaikka kuinka.

Loviisalaiset tuntuvat Eevan poppoon lisäksi noin muutenkin olevan lupsakkaa ja vieraanvaraista sakkia ja järkkäävät kivoja häppeninkejä joissa ihmiset pääsevät kaupungissa asustavien pihoihin ja koteihin visiitille. Puutarhahommista hullaantuneille sopiva Avoimet puutarhat on mainio tilaisuus nähdä mieletön määrä erilaisia kasveja ja ihailla mielikuvituksekkaita pihoja. Se jo ehti mennä,  mutta Loviisan wanhat talot on vielä edessä päin. Aikamoinen valikoima hienoja, vanhoja rakennuksia sisustuksineen ja remonttikertomuksineen on kierrettävänä elokuun lopussa.

You already visited the lovely kitchen in this house in my previous post. Here´s the rest of the lovely home, with so many beautiful details. And the colour scheme is something to admire, too.





13.6.2014

Eevan kotona --- keittiö









 


Eeva perheineen asustaa Loviisassa vanhaa puutaloa. Tässä huushollissa arvostetaan vanhaa, remontoidaan pieteetillä, syödään hyvin ja nauretaan paljon. Kävin kameran kanssa kylässä ja kuvattavaa piisasi niin että saalis pitää jakaa kahteen postaukseen - aloitetaan keittiöstä.

Eevan kätten jälkeä on muuten tuo mainio puutarha-aiheinen verkkolehti Maypop Magazine, josta aiemmin vinkkasinkin. Lukaisepa vaikka tuo hurmaava tulppaanilahjajuttu, aika kiva olis saada tuommonen lahjus merkkipäivänä!

(Silloin tällöin kyläilen ja kuvailen. Nämä jutut löytyvät "muiden kodeissa" -tunnisteen alta.)


At my friend Eeva´s house in Loviisa, a most idyllic little town east of Helsinki. We´ll start the house tour in the kitchen, more photos to come!