31.3.2016

Marimekko meillä: kevään ja kesän uutuuksia



















Kaupallinen yhteistyö: Marimekko


Kylläpä nämä blogityöt voivatkin vaan olla innostavia! Ilokseni voin sanoa että innostavia juttuja näkyy tämän blogin horisontissa enemmänkin, mutta aloitetaanpa nyt tästä herkusta. Marimekko antoi nimittäin mulle ihan älyttömän mieluisan tehtävän kokeilla ja kuvata miltä tämän kevään ja kesän uutuudet näyttäisivät meillä kotona. Palasin hetkeksi mielessäni opiskeluaikojeni vuosiin Marimekon myymälöissä. Silloin työkseni myin, järkkäilin, hypistelin ja yhdistelin kaikkea kaunista. Sieltä on jäänyt rakkaus talon moniin kuoseihin, väreihin ja rohkeaan sisustamiseen.

Meille kotiin kuvattavaksi valikoitui uutuuskuosi Tiara, jonka on suunnitellut Erja Hirvi. Kuosi on suunniteltu käyttäen mustetta ja vesivärejä, kasvit ja kukat inspiraationa. Erilaiset villit kukkaset, lehdet ja siemenkodat kasvavat hehkuvan oransseista varsista, siellä täällä pilkahtelee kirkas keltainen. Kuosin pääväriksi nousee vihreä syvissä sävyissään. Tiarasta on tehty kevääksi Oiva-astioita ja kangastuotteita, hauskimmasta päästä minusta tuo kuvioitu keraaminen kannu, komea tarjotin ja pieni neliön muotoinen lautanen.

Tiaran kaveriksi valkkasin kuvattavaksi Oiva Siirtolapuutarha -sarjan mustavalkoisia astioita ja purkkeja ja Armi Ratian ruudullista Tiiliskivi-kuosia.  Lisäksi kuvissa vilahtelevat Carina Seth-Anderssonin Marimekolle suunnittelemat uutuudet, tosi hienot kookkaat lasimaljakot valkoinen Ming ja kirkas Urna. Varsinkin tuo laakea Urna-maljakko taipuu moneen. Mä ujuttelinkin vihreät oksat kokeeksi sen sisäpuolelle ja testailin miten se palvelisi appelsiinien säilyttimenä.

Monet Marimekon vahvat kuosit ovat minusta siitä jänniä että niitä on yllättävän helppo yhdistellä muihin väreihin ja kuvioihin. Tiaran kasvien värit osuivatkin hyvin yhteen meidän kaupunkikodin krumeluurikoristeisen vihreän kaakeliuunin kanssa. Kuosin orgaaniset kuviot olivatkin passeli pari vanhalle marokkolaiselle matolle. Ja meidän aikaa nähneiden Artek-huonekalujen kumppanina nuo Marimekon tujummat kuosit kyllä aina vain mun mielestäni toimivat. Vaikka Tiara-kuosikin on ensivilkaisulla aika villi, on se isoinakin röykkiöinä lopulta rauhallinen. Ja terästyy entisestään kun saa rinnalleen graafista mustavalkoista; Räsymatto-kuosin palloja ja Tiiliskivi-kuosin jämptiä ruudukkoa. Puhtaaseen valkoiseen yhdistettynä Tiara on keväinen ja rapsakan raikas. Siitä vain valkoiselle pöydän kannelle kattamaan!

Marimekon tämän kevään mallisto on ensimmäinen joka on syntynyt kokonaan uuden luovan johtajan Anna Teurnellin luotsauksessa ja jotakin uudenlaista hän on kyllä kokonaisuuten puhaltanut. Samaan aikaan mallisto on mun mielestä kuitenkin edelleen ehtaa Marimekkoa: uraauurtaneiden, vahvojen Marimekko-naisten vaikutus näkyy selvästi. Uudet kuviot ja tuotteet jatkavat Vuokko Eskolin-Nurmesniemen, Annika Rimalan, Maija Isolan ja kumppaneiden omintakeista, vaivatonta ja ajatonta meininkiä.

13 kommenttia :

  1. Upeita kuvia! Mä kävin ihastelemassa Marimekon uutuuksia Puetaan koti-tapahtumassa. Tämä Tiara-kuosi jäi mieleen. Lisäksi ihastuin näiden isojen maljakoiden lisäksi söpöön pieneen Flower-maljakkoon. Jotain näistä uutuuksista olisi kiva kotiuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilviraitti! Oi kyllä, varsinkin se haalean vaaleanpunainen Flower on supernätti.

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia ja juttuja. Varsinkin nuo klementiinit tuolla maljakossa :)
    ps. Jostain syystä bloglovin:ssa näkyy sun postausten kuvat aina ihan blurrina, vaikka ne ei sitä ole. Ajattelin vain raportoida, jollet tiedä ongelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saarah! Katos Bloglovinia, pitääpä tutkia asiaa. Oiskohan syötteen asetuksissa jotain mätää...

      Poista
  3. Upeita kuvia! Ihana kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Retromoderni! Kuosi on kyllä upee!

      Poista
  4. Mahtavia kuvia, upeista Marimekon uutuuksista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Vintageinteriorxx! :)

      Poista
  5. Huoh mitä kuvia! Ja hienoja ovat tuotteetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti MiiMii! Näitä kuvia oli kyllä iso into tehdä :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia ja tuo kakluuni on aivan ihana. Näistä kuoseista tulee aika paljon mieleen ruotsalainen Svensk Tenn.

    VastaaPoista
  7. No onpa! Kauniit kuosit. Ja kuinka kaunis on tuo asetelma vanhan lipaston päällä.

    VastaaPoista
  8. Ihana koti ja upeita kuvia! :)

    Terkuin Nora / http://dreamerachiever.com

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished