29.3.2009

Kyökin hyllyllä



Hyisen kylmässä, lämmittämättömässä keittiössä oli jo kesän enteitä; kirkkaita värejä ja vähän keltaista valoa.

Pikainen visiitti



Kävimme siskon kanssa päiväseltään pyörähtämässä maaseudulla. Tarkoitus oli viedä vihreään taloon autollinen tavaraa ja käydä matkan varrella muutamilla kirpputoreilla - molemmat onnistuivat lumipyrystä huolimatta. Eteeni osui mahtava löytö eräällä pienellä kirppiksellä: kaksi miltei käyttämätöntä Familonin täkkiä 70-luvulta. Itseasiassa tismalleen samanlaiset kuin jo aiemmin omistamani täkki, mutta väreiltään kirkkaammat ja kulumattomat. Kuvassa alla käytössä haalistunut täkki ja päällä uudet aarteet. Kahdeksan euroa hyvin tuhlattu!

Talossa oli kylmää ja kosteaa. Teki mieli tehdä hellaan tuli ja jäädä taloksi. Ei auttanut, kiireet kaupungissa pakottivat hyppäämään autoon ja jättämään vierailun lyhyeksi. Matkaraportti ja lisää kuvia siskon blogissa.

Tuolikaunokin tyynyt


Käväisin perjantaina Deco Housen ystävämyynnissä Helsingin Vallilassa. Ostettavaa olisi ollut enemmänkin, mutta tyydyin nappaamaan mukaani kaksi Vallilan tyynyä joiden ajattelin sopivan sammalenvihreään nojatuoliini. Tuolihan jumittaa edelleen kaupunkiasunnon olohuoneessa, koskapa ei mahdu henkilöauton kyytiin sitten mitenkään päin, mutta päätynee loppujenlopuksi vihreään taloon tyynyineen.

Tyynynpäälliset sisuksineen maksoivat kympin kappale. Varsin kohtuullista.

26.3.2009

Sieltä ja täältä




Arkistojen kätköistä löytyneitä tunnelmapaloja - ilman sen syvällisempää tarkoitusta taikka tarinaa. Perunataulu on seilannut keittiöstä olohuoneeseen, samoin kuin pinkki tuolikin. Kaunokirjaillut lasipurkit saavat kesäksi täytettä; talvisaikaan ei vihreässä talossa juurikaan ruoka-aineita säilytetä hiiriä houkuttamassa.

22.3.2009

Sauna tilattu!



Saunasuunitelmat vauhdittuivat kun vastaan tuli vastustamattoman edullinen tarjous. Toivottavasti halpaan hintaan ei ole koira haudattuna. Eihän se aivan Aarno Ruusuvuoren saunan veroinen ole - mutta varmasti hieno, kunhan saan sen pintaan silpaistua umpimustan maalin. Ja sisälle valkoista. Ja saippuakupitkin on (kiitos siskon), enää puuttuvat kirkasväriset, kukikkaat emalivadit.

Palapelin osaset kipataan vihreän talon pihaan toukokuussa, silloin luvassa rakennusraporttia.

14.3.2009

Kaupunkiyksiö







Niinhän siinä sitten kävi että aiottu viikonlopunvietto vihreässä talossa tyssäsi, kun huomasin 20km ennen perillepääsyä unohtaneeni mökin avaimet. Ajettuani reilut sata kilometriä takaisin kotiin ei huvittanut enää avainten kanssa lähteä uudestaan matkaan - uusi kuvamateriaali keittiön kalustuksen kehittymisestä jää siis myöhempiin aikoihin. Mutta odotuksen täytteeksi laitan ystäväni luvalla hänen edellisestä kaupunkiasunnostani ottamia kuvia. Enin osa tuon asunnon tavaroista onkin ajelehtinut vihreän talon täytteeksi.

Kiitos Mikko.