31.10.2018

Tontilla tapahtuu





Niin edistyy homma tontilla. Parissa päivässä on pohja tasoiteltu paalutuksen jälkeen, valumuotit viritelty paikalleen ja sokkelin raudoitus aloitettu. Tallentuipa valumuottikuvaan Helsingin ensilumikin. Kohta loiskuu betoni. Ylemmässä kuvassa näkyy paalujen päiden piirtämä vähän talon muotoa ja sijoittelua. Vasemmassa yläkulmassa oleva uloke on ulkovarasto, vasemmassa reunassa keskellä pääsisäänkäynnin kuisti.

Talopaketti toimitetaan tontille vajaan kahden viikon päästä. Tänään tuli viesti että saammekin jo aivan pian tulevan talomme avaimet. Mahtavaa, niitä voi sitten hypistellä kun odottelee että tönö valmistuu!

29.10.2018

Talon rakennus alkaa kuopasta - edistysaskelia


Kuopalla on tapahtunut. Tontilla on paukautettu maahan monimetrisiä paaluja ja monenkirjavat letkut alkavat luikerrella kohti talon tulevaa teknistä tilaa. Perustusten valu alkaa pian. Tää on nyt tämmöstä soramonttupäivitystä tämä rakennusprojektin eteneminen vielä hetken aikaa. Kohta alkaa kuviin kuitenkin ilmestyä valumuottia ja betonia - ja sitten kai hetken päästä pystysuoraa seinääkin. Kovaa kyytiä hommia nyt tehdään!

Noiden paalujen sijoittelusta alkoi jo hahmottaa minkä kokoinen talon pohjasta tulee ja miten se lomittuu naapuritalojen väliin. Kyllähän se vatsanpohjasta ottaa kun miettii että ihan kohta se alkaa nousta.

27.10.2018

Vaihdan farkut verkkarihousuun



Tuntui hankalalta lähteä kaupungista, kaukolämmön ja juoksevan veden ääreltä. Tiesin että määränpäässä on talven lepoon kylmillään valmistautuva talo, säätiedotuksen lupailemia hiljalleen laskeutuvia pieniä lumihiutaleita ja tuulta niiden kyytimieheksi. Puin jo autoon reilusti villaa päälle ja hytisin etukäteen.

Mutta kun pääsin perille ei tuntunutkaan enää yhtään ankealta, vaan ihanalta. Niin pitkästä aikaa pellonreunassa! Levottomuus valui jalkojen kautta hyhmäiseen pihamaahan, seisoin siinä ja kuuntelin peuralauman suhinaa metsässä jossakin saunan takana. Kannoin kassini kylmään keittiöön ja laitoin tulen hellaan. Lämpö alkoi nousta ensin ujona hehkuna valuraudan pinnasta, pian se alkoi puhallella henkeä keskusmuurin joka soppeen. Lakaisin henkensä heittäneet kärpäset lattialta, tuuletin nopsasti, napsautin patterin päälle.  Kyllä se vaan niin on että onni on täällä.

15.10.2018

Tulevan talon tarkastuskuvien äärellä - ja se pohjaratkaisu

Kaupallinen yhteistyö: Designtalo


Nyt on siis jo kuoppa tontilla ja kohta lähdetään nousemaan siitä korkeussuuntaankin - seuraavaksi kuitenkin vielä joitakin metrejä maan alle kun perustuksia paalutetaan. Mutta palataanpa sitä ennen hiukan ajassa taaksepäin ja puhutaan tarkastuskuvavaiheesta. Tuumasin että tästä voisi olla mielenkiintoista kertoa etenkin jos siellä ruudun toisella puolella on valmistaloa rakennuttavia tai sellaisen ostamista harkitsevia. Ja vilautanpa samalla tosiaan millainen siitä meidän talon pohjaratkaisuta kehittyi!

Pian talokauppojen jälkeen Designtalo lähetti meille talon tarkastuskuvat. Niiden läpikäyminen vasta jännää ja hikistä hommaa olikin. Tarkastuskuviin tehtiin viimeiset taloon haluamamme muutokset ennen lopullisia lupakuvia ja rakennuslupahakemuksen jättämistä. Ne käytiin myös näyttämässä rakennusvalvonnassa ennen luvan hakemista.

Ensin rakennusvalvontaan: Meidän talon kohdalla ei tarkastuskuviin tullut siellä juurikaan muutettavaa/korjattavaa, lupakäsittelijä näytti hankkeen etenemiselle aikalailla sellaisenaan vihreää valoa. Tähän vaikutti varmasti paljon se että talotoimittajalla oli jo kokemusta samalle alueelle rakentamisesta: alueen rakennusmääräysten tulkinnoista oli valmiiksi hyvä käsitys ja ne otettiin jo ennen kaupantekoa pitkälti huomioon. Lisäksi olin itse käynyt ennen koko talopaketin ostohommaan ryhtymistä lupakäsittelijän luona "neuvontakäynnillä" selvittämässä alueen yleisiä reunaehtoja - emme alunperinkään lähteneet suunnittelemaan mitään minkä hyväksyminen olisi epävarmaa. Tarkentavaa kysyttävää meillä oli mm. palo-osastointivaatimuksista, julkisivun värin merkkaamistavasta ja talon sijoittamisesta tontille. Näihin kaikkiin yksityiskohtiin saatiin tuolla visiitillä vastaukset ja saatiin piirrätettyä ne valmiiksi kuviin RaVan toivomalla tavalla. Tuossa istunnossa olivat läsnä lupakäsittelijän lisäksi meidän pääsuunnittelija ja vastaava mestari ja minä. Rakennuttajan itsensä ei liene pakko olla tässä tapaamisessa paikalla, mutta minä halusin olla jotta olen varmasti kaikesta muutoksiin vaikuttavasta kärryllä.

Sitten niihin omiin muutoksiin: Kaupanteon jälkeen haluttiin itse vielä aika montaa kohtaa talosta viilata paremmaksi; mm. ikkunoiden kokoa ja sijoittelua muuteltiin vielä tarkastuskuvavaiheessa kun niitä oli ajan kanssa ehtinyt makustella. Kauppakirjan tekohetkellä piirretyt kuvat muuttuivat myös hiukan kun Designtalon rakennusarkkitehti piirsi ne puhtaaksi. Siihen vaikutti rakennusmääräysten huomioiminen ja piirtäjän näkemykset hyvistä ratkaisuista. Jotkut muutokset olivat tosi hyviä ja järkeviä. Joidenkin kohdalla haluttiin sitten palauttaa kuvia lähemmäs omaa alkuperäistä ideaamme, rakennusmääräysten puitteissa tietty. Parhaiten tämä miettiminen minusta sujui piirtäjälle pirauttamalla: yhdessä rakennusarkkitehdin kanssa suoraan juttelemalla oli sujuvinta sumplia omat ideat/toiveet ja käytännön toimivuus ja rakennusmääräykset kohtaamaan. Tästä esimerkkinä meidän yläkerran makuuhuoneiden ikkunat, joiden kokoa ja sijoittelua toivoessani piti huomioida määräykset hätäpoistumisteistä.



Kun oli käyty rakennusvalvonnassa, pääsuunnittelija ja vastaava mestari antaneet oman kommenttinsa, oma miettimistyö oli tehty ja toivomiamme muutoksia/viilauksia mietitty yhdessä talofirman rakennusarkkitehdin kanssa, tartuimme vielä lopuksi tarkastuskuviin konkreettisesti punakynän kanssa ja teimme Designtalolle muutoslistan. Homma toimi käytännössä niin että merkkasimme ja numeroimme tarkastuskuviin muutokset ja kirjoitimme niistä vielä erikseen numeroidun listan. Tämä homma tehtiin erityisellä tarkkuudella - saattoipa välillä vähän hikikin käydä kämmenissä. Designtalo jeesasi jos tuli vielä jotakin kysyttävää esim. mitä mikäkin haluamamme muutos maksaisi.

Lopuksi istuttiin vielä kotiräätäli Villen kanssa alas, käytiin kaikki kohdat vielä kertaalleen läpi ja piirrettiin/kirjoitettiin muutoslista yhdessä puhtaaksi. Samalla tsekattiin että kaikki rakennusvalvonnan kommentit esim. palo-osastoinnista oli varmasti huomioitu oikein. Oli hyvä tehdä tuo läpikäyminen vielä kertaalleen yhdessä talofirman edustajan kanssa, tuli tuplavarma olo siitä että olimme todella muistaneet kaiken - jokaista ikkunan ja oven oikeaa aukeamissuuntaa myöten. Samalla saimme tiedon mitä tekemämme muutokset tulisivat yhteensä maksamaan. Osasta tuli lisäkustannusta kauppahinnan päälle, osa oli sellaisia jotka tekivätkin hiukan säästöä. En tiedä montako kohtaa noissa muutoslistoissa noin keskimäärin on, mutta meillä niitä kertyi kolmisenkymmentä. Pääosa muutoksista oli pohjapiirroksessa, mutta muutamia pieniä viilauksia tehtiin myös julkisivuun ja asemakuvaan.


Muun muassa tällaisia muutoksia meidän talossa tehtiin tarkastuskuvien äärellä:
-vaihdettiin parvekkeen ja kuistin kaidematsku puusta metalliin
-tarkenneltiin kalustesuunnitelmaa, mm. keittiön aamiaiskaapin ja kylppärikalusteiden leveyksiä
-lisättiin kylppäriin pyyhekuivain
-siirrettiin muutamien oviaukkojen sijoittelua, esim. ulko-ovi niin että aukeaa fiksummin, vaatehuoneen ovi niin että sen molemmin puolin mahtuu komerot kivuttomasti
-muutettiin vaatehuoneen koko sellaiseksi että stemmaa kaapistojen standardileveyksien kanssa
-määriteltiin ovien ja ikkunoiden aukeamissuunnat
-suurennettiin terassia
-funtsattiin tilaan mitoiltaan sopiva takkamalli

Ja tämmönen siitä sitten pohjaratkaisultaan kaikkineen tuli. Jokainen nurkka on mietitty nyt todella sellaiseksi että on meitin mieleen.

Pohjakuva: Designtalo

Alakerta:
-iso keittiö+olkkariyhdistelmä, jonka nurkassa ruokakomero
-keittiöstä käynti terassille, josta osa lasitettu
-kylppäri jossa suihku
-vaatehuone ulkovaatteille
-yksi makkari josta tulee työhuone
-pihavarasto johon käynti autopaikalta

Pohjakuva: Designtalo

Yläkerta:
-3 makkaria; yksi aikuisille, yksi pikkumussukalle ja yksi vieraille
-aikuisten makkarista käynti parvekkeelle
-kylppäri ja sauna
-vaatehuone
-pikkuinen kodinhoitohuone




Tämä postaus on osa 2/4 juttusarjasta jossa kerron valmistalon rakennuttamisen vaiheista. Postaussarja toteutetaan yhteistyössä Designtalon kanssa. Osa 1/4 kertoi talopaketin ostamisesta. Tulossa on vielä osat 3 ja 4 talon elementtien kuivaketjusta ja LVIS-töistä.




12.10.2018

Talon rakennus alkaa kuopasta



Tämäpä ei ole kovin kummoinen kuva, se esittää kuoppaa. Mutta se on kuulkaa yhtäkkiä ihan hirveän merkityksellinen kuoppa. Meidän tontilla on nyt alkanut maanrakennus ja ensi viikolla jo paalutetaan perustusta. Tämä laakea tasapohjainen alue on ensimmäinen ihan oikea konkreettinen teko ja merkki siitä että meille todella tulee talo. Mun on pitänyt käydä jo kahteen kertaan sen äärellä hiljentymässä.

Olen mennyt pari viikkoa aivan tuulispäänä. Talon rakentaminen, maailman innostavin projekti etenee ja minulla ei ole ollut hetkeen yhtään aikaa tänne sitä raportoida! Mutta nyt kiire vähän hellittää ja pääsen takaisin blogisorvin äärelle. Tämän kuvan nappasin tänään tontin pihan puolelta. Tuolle tasaiselle alueelle talo tömähtää yllättävän pian, elementit on ajoitettu saapuvaksi jo noin kuukauden päästä. Nyt asiat alkavat tapahtua liukkaasti, napakasti ajoitetut työvaiheet seuraavat sulavasti toisiaan.

Ollaan tosi tyytyväisiä että otettiin maanrakennustyöt ja perustukset myös talotehtaan kautta, eikä tästä aikataulutuksesta ja koreografian laatimisesta tarvitse stressata nyt itse. Säästetään paukkuja ensi vuoden puolella siintävään sisätilojen pintojen urakoinnin järkkäämiseen ja tahdittamiseen.


5.10.2018

Rakennuslupa!



Rakennuslupa tuli ja saman tien päivät lähtivät lentämään eteenpäin. Olen täytellyt valtakirjoja, tarkastanut lvi-kuvia ja tuplatarkastanut sähkösuunnitelmia, miettinyt mitä tehdään ylijäämäbetonille. Vaikka olemmekin ostaneet valmistalopaketin ja perustukset, paalutukset ja maanrakennustyötkin kaikki talofirmalta, on silti paljon nippeliä jota täytyy pyöritellä itse. Asiat etenevät nyt todella vauhdilla ja ihan kohta isketään tontilla kuokka maahan. Talon palaset tömähtävät paikalle jo marraskuun puolivälissä ja sisäpintojen kimppuun pääsemme näillä näkymin ensi maaliskuun alussa. Hetkinen, sehän tarkoittaa että jos kaikki menee hyvin asutaan ensi kesänä jo uudessa kodissa!

Rakennuslupa. Meillä on rakennuslupa.

Nyt kun on kaik on virallista ja hyväksytty, uskaltanen näyttää täällä jo tarkemmin millainen talosta tulee sisältäkin. Siitä siis lisää pian.