7.6.2022

Vanhan huussin makeover

 Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

 



Uusi mökki, vanha huussi. Meidän mökin 70-lukulainen kevythirsinen huussi oli kaikessa kulahtaneisuudessaan sympaattinen, mutta alkoi huolestuttaa miten sen käy sään armoilla ajan kuluessa. Ulkopintojen käsittelyn huoltoväli oli päässyt venähtämään vuosikymmenten mittaiseksi, eikä muinoin tehdystä pintakäsittelystä ollut jäljellä oikeastaan muuta kuin etäinen sävymuisto. Kauhtuneilla seinillä alkoi myös jo olla aika tavalla homepilkkua. Ulkopinnoille tartti kyllä todellakin tehdä jotain. Mutta mitä, millä ja miten? 

 

 

Aika pian päädyttiin laittamaan huussin pintaan kuullote. Se jättää puun syyt kauniisti esille, korostaa sen luontaista kauneutta ja suojaa puupintaa tehokkaasti sään rasituksilta. Valkattiin käyttöön Tikkurilan vimosen päälle huippuunsa kehitetty vesiohenteinen, osittain biopohjainen Valtti Plus Color ja sen alle puun kestävyyttä lisäämään Valtti Plus Pohjuste. Tällä yhdistelmällä saadaan todella pitävä pinta, jota ei aivan juuri heti tarvitse sitten olla uudestaan sutimassa. Omia työtunteja ja ympäristöä säästyy, kun käsittelyn tekee kertalaakista laadukkaasti ja kestämään vuosia.

Mutta minkä värinen kuullote laitettais?


 
Tikkurilalla on mainio palvelu värin pähkäilijöille, nimittäin Colour It -sävytesterit. Tuolta näppärästä verkkopalvelusta voi tilata tosi kohtuulliseen hintaan kotiin kokeiltavaksi värimalleja ja sisä- ja ulkomaalien sävytestereitä. Enää ei tarvitse pähkäillä rautakaupassa minkä kokoisiin purkkeihin testisävyn saisi sekoitettua ja mitä yli jäävillä maaleilla tekisi. Minä tilasin tuolta palvelusta kolmen pienen kuullotepurkin sävytesteripaketin. Sen mukana tuli ihanasti pensselikin, eikun siitä vain testaamaan! Sävyiksi valitsin Tikkurilan Kuullotteet ja puuöljyt -värikartasta mustanpuhuvan Piki-sävyn 5089 ja kauniin vihertävän Turve-sävyn 5088, sekä Deco Grey -kartasta tummanharmaan 5148.






Sivelin testivärialueet rohkeasti suoraan huussin katseilta piilossa olevaan takaseinään. Ovatpa vaan kauniita tummia sävyjä kaikki kolme. Piki 5089 (alinna) on ylellisen syvän musta, 5148 (keskellä) on tyylikäs neutraalin lämmin tummanharmaa ja Turve 5088 (ylin) hienosti metsäiseen ympäristöön sopiva vihreään taittava. Aivan ylinnä näkyy vielä käsittelemätön huussin seinän sävy. Hieno olisi tullut, olisipa valinnut näistä sävyehdokkaista minkä vain. Minä jäin jahkailemaan kaikkien kolmen parhaita puolia ja lopulta mökin toinen omistaja esitti toiveen että päädyttäisi muhevaan mustaan. Piki se siis on. 
 



Ja sitten töihin: tuolta löytyy kattavat ohjeet tällaisen vanhan hirsiseinän käsittelyyn. Hommaan kannattaa varata tyovaiheineen ja kuivumisaikoineen muutamia päiviä. Juuri mukavaa kiireetöntä kesäpuuhaa! Katsotaanpa sama huussikäytännössä. Ensin pinnan pesu Tikkurilan homeenpoistoaineella ohjeen mukaan. Sen jälkeen kävin seinät kevyesti läpi teräsharjalla ja rapsuttelin pinnoista pois harmaantuneen puuaineksen sekä pihkaknöllit.
 

 Koska huussin edellisestä käsittelystä oli vuosikymmeniä, oli edellinen kuullostekerros jo hiutunut ja pinnat pääosin kauhtuneet lähes puupuhtaiksi. Siispä Valtti Plus Pohjuste oli paikallaan suojaamaan puuta halkeilulta ja veden imeytymiseltä. Nämä pohjatyövaiheet ennen varsinaisen sävyn sipaisemista vievät toki aikaa, mutta kokemuksesta kyllä sanoisin että niissä ei kannata oikoa. 
 
Pohjusteen kuivuttua pääsin siihen herkuimpaan hommaan, eli Valtti Plus Colorin sivelyyn huussin pintaan. Se oli oikein mukavaa siveltävää, koostumukseltaan hyvin pensselissä pysyvää eikä työskennellessä roiskunut tai valunut. Ja nyt nähdään millainen vaikutus pintojen uusintakäsittelyllä oli huussivanhuksen ulkomuotoon. 


Ai että tuli HIENO. Ei enää näytä yhtään siltä, että oli käyttöikänsä päässä ja ihan kohta kaatumassa kumoon. Musta sävy toden totta teki pienestä huussirakennuksesta ylellisemmän näköisen. Se maastoutuu nyt hienosti maisemaan ja mustat seinäpinnat ovat kaunis pari ympäröivän vihreän lehvästön ja varvikon kanssa - koko pihapiirikin ikään kuin asettui ja ryhdistyi. Huussissa myös käy nyt enemmän mielellään, kun se on kokonaisuudessaan niin paljon siistimmän oloinen. Kylläpä vain kannatti huoltokäsitellä. Tulipa tässä nyt vähän himo tehdä vessan sisäpuolenkin pinnoille pieni maalaus-makeover… 


 
 
Otetaanpa vielä loppuun klassisesti ennen ja jälkeen -kuvapari. Heippa vanha rämähuussi, tervetuloa tyylikäs luksushuussi. Huoltokäsitelty hirsipinta ei kyllä paljon uudelle häviä!