31.12.2009

Heinäkuu 2009




 

Heinäkuussa otin ja poistin olohuoneen lautalattiasta tasoitteen ja levitin kermanvalkoisen maalin. Laitoin hanskat naulaan ja katselin keltaisena kukkivaa rypsipeltoa.







Alukesästä valmistuneesta saunasta tuli mustavalkoinen.





Haaveilin kylpypaikasta puutarhassa ja päätin alkaa metsästää ammetta. Katsastin pihapiiristä oikeanlaisia mukulakiviä ja mittailin sopivaa sijaintia saunan kupeesta.


30.12.2009

Vuosi vihreässä talossa - kesäkuu 2009



 

 

Kesäkuussa taloon tuli uusi jääkaappi kun sisko luopui omastaan saatuaan näppeihinsä Smegin. Talon eteläpääty alkaa kaivata kipeästi uutta maalia, ehkä ensi kesänä sitten...

29.12.2009

Vuosi vihreässä talossa - toukokuu 2009

 



 

Pengoin kuva-arkistojani ja fiilistelin kulunutta vuotta, talossa on tapahtunut yhtä ja toista tärkeää ja vähemmän tärkeää vuoden aikana. Kaivelen siis vanhoja, ennenjulkaisemattomin kuvin, aloittaen toukokuusta jolloin oli vielä kylmää ja ostin keittiöön mustavalkoraidalliset matot.

(Arkistojen aarteet alkavat vasta toukokuusta koskapa huhtikuun loppupuolella tietokoneen kovalevy sanoi sopimuksensa irti ja vei mennessään alkuvuoden kuvat. Olen edelleenkin laiska varmuuskopioimaan - huolimatta siitä että kovalevy teki silloin tenän jo toista kertaa.)

28.12.2009

Joululahjuksia II



Kauan toivottu Robert´s radio vihreän talon keittiöön! Kyökissä kuunnellaan radiota melkein aina ja tähän asti vanhasta sängynpäädystä irrotetusta (rumasta!) kelloradiosta käsin.

27.12.2009

Joululahjuksia I



Tyylikäs joulupukki toi himoitun Marimekon Oiva -teekannun ja kaksi hienon muotoista oivaa teekuppiakin. Jahkailin itse taannoin pitkään kuviollisen ja kuvioimattoman kannun välillä. Pukki teki puolestani päätöksen ja kylläpä vaan hyvän päätöksen tekikin; kertakaikkiaan kaunis on tuo puhtaanvalkoinen versio! Se sopii yhteen ihan kaiken astiakaapista löytyvän kanssa ja on kahvipöytämme nurkalla kuin kotonaan.

26.12.2009

Jouluvieraan peti




Blogissa on tovin viihdytty pelkästään kaupungissa, kuusijuhlakin hurahti juoksevan veden ja kaukolämmön äärellä. Joulun alla pyörähdin maalla vain pikaisella kuusenhakumatkalla; vihreän talon ikkunoissa oli kauniita jääkukkia ja pihalla hangessa naapurin kissan tassunjäljet.

23.12.2009

Yhden sortin jäälyhtyjä





Vanhempien häälahjaksi muinoin saamat Ultima Thule -vesilasit toimivat mainiosti tuikunpidikkeinä.

21.12.2009

Hillosipulipihdit







Käsistään kätevä ja tyylikäs työkaveri joululahjoi minua itse laatimillaan kauniilla tammisilla puulaudalla ja pihdeillä. Ne saivat seurakseen kirppikseltä kahdella eurolla löytämäni lasikulhon, joka suorastaan huutaa hillosipuleita. Kyllä kelpaa niitä tammipihdeillä aattona metsästellä. Kulho toi mieleeni Saara Hopean hienot näppyläpintaiset astiat, onkohan tämä joku niiden kaukainen sukulainen väärän koivun takaa?

Joulupuu



Harva se on, mutta omasta mettästä kaadettu! Koristeet ovat männävuotiseen tapaan ne jämät, jotka eivät siskolle ole kelvanneet.

16.12.2009

Makia lahja



Finlandia-marmelaatikuulat ovat kertakaikkisen söpöjä ja sopivat kirppikseltä hakittuun lasipurkkiin sekalaisessa järjestyksessä. Lahjan saaja ei tietääkseni käy blogia lukemassa, mutta jos käy niin arvaatkos että tämä on sulle?

12.12.2009

Purkutalosta




Siskon ystävä purkaa vanhaa taloa uuden alta ja antoi pelastaa purkukoneiden tieltä tarpeellista tavaraa. Nappasin vessasta 50-lukulaisen rottinkikehyksisen peilin ja kyselin että ihan varmastiko saa ilmaiseksi viedä pois? Talosta löytyi myös isokokoinen pärekori, joka on justiinsa passeli joululahjoille. Joulun jälkeen kuskannen sen vihreään taloon, jossa siihen voisi koota siellä täällä seilaavat sisustuslehtiläjät.



10.12.2009

Kympin lamppu



Valinten työvalaisin löytyi romukaupasta kympillä. Sisko korjasi katkaisijan ja lamppu oli kolhuineen kaikkineen valmis käyttöön.