3.5.2014

Suosituksen väärtejä



Yleensä en oikein millään saa tartuttua haasteisiin, laiskuuttako lie. Nyt Kotipalapelin Rilla viskasi sellaisella haasteella, että vastaaminen sujuu yhtäkkiä kuin itsestään. Haasteessa on ideana suositella hyväksi havaittuja ja mukavia juttuja. Hyvästä on aina mukava huudella, siispä nyt seuraa asioita jotka ovat sulostuttaneet mun arkipäivääni viimeaikoina. On pari saippuaa, nuttu, mussua, puutarha-aiheista luettavaa ja sitte yksi fiilistelyvinkki.

1. Pellava. Lakanoissa, lautasliinoissa, lauteilla ja hipiää vasten. Erityisen suosituksen väärti on tämä  H&M homen pellavainen aamutakki. Ei ole hinnalla pilattu ja käytössä on mitä mainioin. Tämä tumma harmaa on miehen omima, arvon vielä hankinko itelle valkoisen vai vaaleanharmaan.



2. Jos haluat nostalgiamatkalle lapsuuden kesiin, sijoita seuraavalla markettireissulla kaksi euroa pullolliseen 50-vuotiasta Linna-shampoota. Sen tuoksu on täynnä suvea, pihasaunaa, riippakoivuja ja viileitä iltoja. Juuri muulla ei ole viimeaikoina tehnyt mieli tukkaa pestäkään.









3. Sesongissa olevista kasviksista parsakin on toki huippu, mutta vielä pidemmän korren vetää varhaiskaali. Puolita, suikaloi ja paista voissa. Tänään viimeksi syötiin kaalia lounaaksi, kyljessä oli grillattua makkaraa ja makeaa sinappia.



4. Laitetaanpa toinenkin parin euron saippuasuositus. Bliwin puna-apilan ja vadelman tuoksuinen käsisaippua on noh - ihan jumalaisen hyvän tuoksuista! Tuoksu on samaan aikaan raikas ja lämmin. Ja jää käsiin pesun jälkeen mukavan pitkäksi aikaa.


Kuva: Eeva Kangas / Maypop Magazine

5. Jotkut ne osaa. Yksi tällainen osaava on kuomani Eeva, joka työkseen valokuvaa ja tekee graafista suunnittelua. Nyt Eeva on pyöräyttänyt Loviisasta käsin maailmalle puutarha-aiheisen nettilehden, Maypop magazinen. Niin kauniita kuvia ja kiinnostavia juttuja, puutarha-asiaa alusta loppuun - tällaista on kaivattu! Mä olen jo lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet jutut ja odotan vesi kielellä lisää.



6. Olen kova tyttö töllöttämään telkkaria. Mutta nytpä en suosittelekaan töllön tuijotusta, vaan sen sulkemista illaksi. Keitä sen sijaan lempipannullasi kuppi hyvää teetä lempikuppiisi. Ja sitten istahda seuraamaan miten laskevan auringon valo liikkuu huoneissa. Jos tykkäät valokuvata, kaiva kamera hyppysiin juuri nyt. Illan valo piirtelee esiin juttuja joita ei kirkkaassa päivänvalossa näe.


Jos sinua huvittaa, tartu toki haasteeseen joko itse bloggaamalla tai vaikka kommenttilaatikkoon kirjailemalla. Suosituksiasi olisi mahtavaa kuulla!


Some things are worth recommeding. I recommend finnish Linna-shampoo, Bliw red clover and raspberry hand soap, H&M linen bath robes and taking photographs in evening light. And most of all, I recommend you visit Maypop Magazine, a brand new, beautiful finnish online magazine about gardening! What would you recommend?

.

9 kommenttia :

  1. onko noissa aamutakeissa millaiset koot...? pienempi s/m on ollut omasta suosikkiväristä loppu pienen ikuisuuden ja pohdin josko se isompi koko ei oliskaan ihan hirveä teltta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheessä on koklailtu vain tuota s/m -kokoa. Sekin on kyllä aika väljä. Uumoilisin että se m/l on jo tosi tilava.

      Poista
    2. kiitos :)! lienee sitten vaan tällaisen pienehkön naisihmisen parempi odotella edelleen ;)...

      Poista
  2. Ihanat vinkit, saippuat ja shampoot lisätty kauppalappuun. Ja varhaiskaalikin. Vai saakohan sitä ihan vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa! Kotimaista ei vielä, mutta muunmaalaista löytyy.

      Poista
  3. Mahtavia suosituksia, kiitos! Ja kyllä, Linna-shampoo ja lapsuuden ulkosauna!

    -Paula

    VastaaPoista
  4. Näistä suosituksista tuli kyllä erittäin hyvä mieli :) Kiitos tuhannesti!

    VastaaPoista
  5. Mun suosikkeja on tuollaiset vanhat liedet. Heikkona helloihin. t. Mansku, asian vierestä

    VastaaPoista
  6. Viimeisen kuvan tunnelma on käsin kosketeltava, ihana valo :)

    VastaaPoista