5.5.2012

Potut ja mähnä


Maalla on alettu pikkuhiljaa siirtyä kesäruokiin. Varhaiskaali tirisee paistinpannulla ja grilli on kuumana. Tässä valmistuu kaksi suven vakioherkkua: tillipotut ja kesämähnä. Uunissa valmistuvat pottuviipaleet on helppo värkätä. Potut viipaloidaan ja levitetään uunipellille. Sekaan silputaan reilusti tuoretta tilliä, suolaa ja mustapippuria. Lopuksi päälle lorautetaan öljyä ja pelti laitetaan uuniin n. 200:n asteeseen ja annetaan olla niin kauan että potut muuttuvat makeiksi ja saavat kunnolla väriä pintaansa. Pottuja kannattaa tehdä yli tarpeen sillä ne ovat jäähtyneinäkin ylihyviä. Kylkeen vielä grillattuja asioita ja kesämähnä, jonka ohje löytyykin jo tuolta.

Summer cooking has started. Sweet dill potatoes in the oven and a fresh sauce made out of grapes, radishes, garlic and turkish yoghurt. Both perfect with grilled meat and vegetables!
.

12 kommenttia :

  1. Tuota " mähnää" söin tyttären mökillä viime kesänä ja se oli tosi hyvää. Nytkirjoitin reseptin muistiin, jotta pääsen itsekkin sitä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana mähnäresepti. Sitä on kokeiltava! Olen vältellyt hiilareita, mutta perunareseptisikin on houkutteleva. Jostain syystä olen täysin koukussa vuohenjuustoon. Juuri eilen söin eräässä ravintolassa pihivin, Cole slaw-salaatin ja paistetun vuohenjuuston kera. Nam!

    VastaaPoista
  3. Kesän ykkösruokiin mökillä kuuluu itse tehty perunasalaatti. Lisukkeeksi se on helppo ja nopea valmistaa, etenkin kun tarjolla ei ole uunia, juoksevaa vettä tai sähköä. Grilli kun tuppaa täyttymään muista antimista.

    Kastike: 2dl maustamatonta jugua tai 1prk kermaviiliä, 1tl dijonia, 2 valkosipulinkynttä, sitruunamehua, sokeria, (suolaa).

    Salaatti: n. 7 perunaa, 2 suolakurkkua, 1-2 omenaa, 1 punasipuli, 3rkl kapriksia, ruohosipulia, valkopippuria.

    Kastike kannattaa valmistaa ensin maustumaan.

    Maistuvaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nuokku, tämä menee varmasti testaukseen!

      Poista
  4. Jokakesän herkku jo vuodesta 2007:
    http://www.maku.fi/resepti/peruna-oliivisalaatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eritoten tuo kastike kuulostaa hy-väl-tä. Taidanpa kokeilla tämänkin :)

      Poista
    2. Se on herkkua! Ihan vinkkinä vaan, että itse vatkaan kastikkeen sauvasekoittimen vispiläpäällä, jotta sitä tulee vispattua riittävästi... muuten tuloksena on aikamoista litkua. Tavoitteena on kai jonkinsortin majoneesi. Oikein hyviä herkkuhetkiä sinne! :)

      Poista
  5. Minäkin nappasin ohjeen talteen, kesällä mökillä sitä on pakko testata :) Maisuli

    VastaaPoista
  6. Varhaiskaalia paistinpannulla? Juuri mies osti sitä vahingossa kaupasta, en ole koskaan laittanut, miten kannattaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan vain suikaloisin kaalin ja paistaisin voissa pannulla niin että ruskistuu. Vähän suolaa päälle ja vot, simppeliä ja hyvää!

      Poista
  7. Kesämähnä on paras retiisiresepti ikinä!

    VastaaPoista
  8. Muistakaa myös persilja, sopii ihanasti kesäherkkuihin ja tomaattipohjaisiin kastikkeisiin. :)

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished