26.4.2020

Pihaa rakentamassa - ensimmäinen kevät


Katsastetaanpa vähän tarkemmin miltä meidän uuden talon pihassa näyttää. Talvettoman talven jäljiltä aika karulta toki, mutta kyllä se tästä! Tarkoitus olisi ettei pihaan tule lainkaan nurmikkoa, vain kulkuväyliä ja istutusalueita. Tontti on pieni ja tiiviisti rakennettavalla alueella, halutaan runsasta monivuotista kasvillisuutta paitsi tuomaan yksityisyyttä, myös hiilinieluksi. Kulkureitit ovat nyt toistaiseksi kivituhkalla mutta ehkä jossakin vaiheessa kiveämme ne. Piirrätimme pihan muodot ja toiminnot pihasuunnittelijalla talon rakennusvaiheessa. Tuosta piirustuksesta on kyllä ollut suuri apu tätä projektia edistäessä.

Tällaisesta tilanteesta jatketaan tänä keväänä. Viime kesänä talon valmistuttua maa-ainekset laitettiin maanrakennusfirman toimesta pihasuunnitelman mukaan paikalleen ja ehdin kaivella osan reunusnauhoista kulkureittien ja istutusalueiden väliin. Syksyllä ostin puutarhaliikkeen poistomyynnistä ison kasan taimia, perennoja, pensaita ja puita, ja istuttelin ne suurin piirtein oikeille paikoilleen. Sitten loppui raksamuijalta puhti, tiputin hanskat ja aloitin talvilevon.


Ylhäältä parvekkeelta katsoen pihan muodot näyttävät tältä. Tuollaisia hauskoja orgaanisisa kiemuroita, joista tykkään tosi paljon. Oma silmä näkee tietenkin kaikenlaisia puutteitakin. Reunusnauhoja puuttuu ja istutusalueet ja niiden rajat näyttävät epäsiisiteiltä. Paikoillaan olevat reunusnauhat olivat talven aikana nousseet maasta, niitäkin pitää asetella uudelleen paikoilleen. Joitakin kasveja on myös tarpeen siirtää paremmille sijoille. Maasta pilkottavat keltaiset putket ovat sähkövetoja pihavaloja varten. Pihan yleisvaikutelma on vähän nuhjuinen ja "raksamainen". Tästä mä nyt ilmojen lämmettyä pikkuhiljaa olen aloitellut pihan yleisilmeen siistimistä.

Vaikka pihassa on jo aika paljon kasveja, eivät ne näissä kuvissa juurikaan erotu. Pienissä puissa ja pensaissa ei ole vielä silmuja, perennat eivät ole alkaneet nousta.



Istutusalueille on ilmestynyt pikkuisen rikkaruohoja ja osa reunusnauhoista tosiaan puuttuu. Kivituhka-alueet ovat tiivistämättä, istututusaltaat siistimättä. Yksi iso isutusallas lisääkin pitäisi rakentaa, se tulee tuohon alimman kuvan isolle kivituhka-alueelle.  Mutta ihan ensin pitää tehdä kasvien vaatimat kevättyöt, kalkita, lannoittaa ja suorittaa se yleisilmeen siistiminen. Niistä lisää pian.

7 kommenttia :

  1. Hieno piha on tulossa! Tykkään kompakteista pihoista ja puutarhoista. Mielestäni niistä saa helpommalla reheviä eivätkä vaadi mahdottomia määriä istutuksia näyttääkseen hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kompaktissa on sekin hyvä puoli että hoitaminen onnistuu ilman järjetöntä työmäärää. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä. Orgaaniset kiemurat näyttävät varmasti vuosien saatossa entistä mielenkiintoisemmilta, kun kasvillisuus valtaa enemmän alaa. Joku istuskelupenkki sopisi myös loistavasti tuohon kulkuväylälle sitten joskus, esim. https://www.huonekalut.fi/p/246/palissade-lounge-sohva-139-x-88-cm-hay-1 Nurmikko ei ole mielestäni yhtään välttämätön, vaikka näin kivetyksiä joka kesä puhdistavana, se nurmikko on kyllä aika helppo valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooooo istuskelupenkki, oi HAY on tosi hieno. Enpä malta oottaa että kasvit täällä kasvaa ja näkymät muuttuu!

      Poista
  3. Ihanaa, seuraan mielenkiinnolla pikkupihasi edistymistä! Syksyn alennusmyynnit on ihan parhaita hetkiä hankkia kasveja, samoin erilaiset puutarhaharrastajien taimenvaihtotapahtumat. Pidempää puutarhurointia harrastaneet ovat vain onnellisia, jos heidän jakotaimilleen löytyy ottajia yleensä kun vaihtoehtona on kasvien kärrääminen kompostiin, jos kukkapenkkeihin ei enää mahdu. Siemenkasvatteluilla saa paljon taimia pienellä rahalla ja jo seuraavana kesänä kukkivia perennoja. Perennakylvöt eivät vie edes sisällä tilaa kun kaiken voi tehdä ulkona. Itselläni on iso työmaa eli puutarha/metsää/niittyä/hyötykasveja/perennapenkkejä ja kasvimaita + kasvihuone ja se hyvä puoli tuollaisessa koossa on (ilmaisen punttisalin lisäksi), ettei ihan pienet rempallaan olevat asiat näy kokonaisuudessa, voi olla vähän suurpiirteisempi, tai sitten niille on vain oppinut ummistamaan silmänsä. :)

    VastaaPoista
  4. Hei kivaa, mukava kuulla Anna! Kaikki pienen rahan vinkit vastaanotetaan. :) Olen ajatellut olevani liian lyhytjänteinen siemenistä kasvattamiseen, mutta jospa sekin tästä lähtis. Nyt on jo lupaavasti harmaamalvikkia itämässä. :) Mä aattelin tällä pikkupihalla kans harrastaa hiukan suurpiirteisyyttä - tykkään tosi paljon puutarhatöistä, mutta sellaista tarkkaa nyppijää musta ei kyllä saa.

    VastaaPoista
  5. Itse alan juuri suunnittelemaan pihaa ja tulin hakemaan ideoita. Teidän piha on kyllä tosi kivan mallinen. Tarvitsiko tuohon ollenkaan kaivinkonetta? Joo kannattaa tehdä kasvien kevätyöt hyvin, niin kukista on iloa pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista