12.6.2018

Talon vilautus


Pari viikkoa sitten viilailtiin viimeisiä muutoksi taloon. Eipä mene kauaakaan kun näytän ja kerron siitä teille tarkemmin. Viimeisiä yksityiskohtia rakennuslupaa varten vielä laitetaan nippuun, pian kuullaan naapureita ja sitten jäädään odottelemaan luvan käsittelyä. Mutta eipä tässä mikään hötky ole, odotellaan sen aikaa kuin se sitten ottaa.

Nämä suttupiirrokset pyörivät mun pöydälläni siis jokin aika sitten kun vielä mietiskeltiin joidenkin kadun/sisäänkäynnin puolen ikkunoiden kokoa ja sijoittelua. Tuossa kuvassa ajelehtii sisäänkäynnin puolella vielä pari sellaista akkunajuttua jotka eivät lopulta toteutuneetkaan, mutta suurin piirtein tämmönen siitä sitten rakennetaan jos kaik menee hyvin! Talosta tulee kaksikerroksinen ja harjakattoinen, sen kylkeen sijoittuu matalampi varasto. Talon pohjaratkaisu mukailee Helsinki-pientalomallia, huoneistoalaa tulee noin 145 m2. Pihan puolelle tulee terassi ja pieni parveke, ehkä lasitettu kuistikin jos budjetti lopulta sallii. Tuo pihan puolen julkisivu taitaakin muuten toteutua ihan jetsulleen tuollaisena kun se tuossa kuvassa on. Kadun puolella on sisäänkäynnin yhteydessä katos. Julkisivu on vaakalautaa, katto saumattua peltiä.

Meidän tontti on vain n. 450-neliöinen, rakennusalue napakka ja naapurit todella liki. On ollut kova miettiminen miten tontille rakennettavaksi vaaditut neliöt (180 k-m2) saadaan sijoiteltua fiksusti ja meille passelisti. Nyt tuntuu siltä että täsä se on, en keksi enää miten sitä vielä paremmaksi muuttaisi. Olisi ollut tietty upeeta rakentaa sellainen 1-tasoinen atriumtalo suurella sisäpihalla tai vaikka erillinen piharakennus saunalla, eipä mahdollistanut tontti nyt sellaista. Mutta eipä ole kyllä ollenkaan hullumpi tämmönenkään tönömalli, vähän samaa henkeä kuin Vihreässä talossa! Että en YHTÄÄN valita.

9 kommenttia :

  1. Arkkitehti on se henkilö, joka parhaiten talon julkisivut suunnittelee. Talotehtaalla piirrellään, miten asiakasta miellyttää ja aito suunnitteluvaihe jää väliin. Tämä voi hidastaa rakennuslupakäsittelyä, koska tässä vaiheessa arvioidaan kaupunkikuvaa. Alkuperäisessä Helsinki-pientalossa on ikkuna-aukot niputettu arkkitehtonisesti siten, että lopputulos pn aina hyvä. Myös pohja ja illunoiden sijainti on suunniteltu siten, että rakennus kääntää selkänsä siihen lähellä olevaan taloon. Kun talotehtaat muokkaavat piirtäjällä tyyppitaloa, idea saattaa kadota ja lopputulos saattaa olla sitten vähän sinnepäin.
    Suunnittelu kannattaa aina! Terv. Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa myös käydä niinkin että rakennuttajan toivomien muokkausten myötä tyyppitalosta tulee oikein hyvä ja hyvin suunniteltu. Rakennusvalvontaa ja lupakäsittelijää kantsii ilman muuta matkan varrella konsultoida.

      Poista
  2. Olipa tuleva talo miten hieno hyvänsä niin mielestäni se ei voi korvata sitä upeaa kaupunkiasuntoa, jonka remontoitte todella kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että se asunto on jäänyt upeana mieleen!

      Poista
  3. Kaksi pienen kaksion kokoista kerrosta päällekkäin, nenäliinan kokoisella tontilla, silmäkkäin naapureihin?! Miksi? Kun teillä on ihana vihreä talo, miksette nauttineet upeasta wanhan kaupunkikeskustan elämästä. Korkeat avarat sielukkaat huoneet vs. samanlainen tummanharmaa tai musta laatikko kuin sadoilla tuhansilla muillakin. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi halusit jättää tällaisen kommentin?

      Poista
  4. Itsellä samantyyppiset ajatukset kuin aiemmilla kommentoijilla. Olen ihastunut nimenomaan Vihreään taloon ja persoonallisiin kt-koteihisi. Toivottavasti blogin sisältö säilyy ennallaan modernista talosta huolimatta. Tsemppiä remppavuoteen! -Tiia

    VastaaPoista
  5. Minä seuraan mielenkiinnolla talon rakentamista, vaikka itsellä se ei ajankohtaista olekaan (asumme v.1946 rakennetussa rintamamiestalossa). Kiitos ihanasta blogista. Vihreätä taloa koskevat jutut on luettu moneen kertaan.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin talosta tulee kaksikerroksinen. Juuri rakennetaan taloa, on kyllä tekemistä. Mutta ollaan jo onneksi aika loppuvaiheilla, että ei kauaa enää pitäisi mennä kun kaikki on tehty.

    VastaaPoista