29.8.2017

Tätä on odotettu: Annon paluu




Tänään aamulla esiteltiin Helsingissä lehdistölle ensimmäiset palat paluun tekevän Anno-tuotemerkin uudesta mallistosta. Kyllä on tätä kaivattukin. Anno oli Anttiloiden ja Kodin ykkösten huippupilkku, jonka stoori jatkuu nyt omana tuotemerkkinään. Ja onneksi jatkuu. Tuleva kokonaisuus oli täynnä kaikkea kaunista, maanläheistä, tyylikästä ja lämminhenkistä. Mallistosta löytyy entiseen tapaan mm. mattoja, lakanoita, torkkupeittoja, kaunista lasia, astioita ja tyynynpäällisiä. Hypistelin tuotteita tuolla hyvän tovin ja totesin että materiaalit ovat tosi kivoja; paksua rouheaa ja ohuempaa ylellistä pellavaa, hyvälaatuista puuvillaa, matoissa villaa jne. Näyttää ja tuntuu oikein hyvältä. Tässä tuoreeltaan läjä kuvia tuolta aamuisesta tapahtumasta, näistä voi kurkistella mitä kaikkea ainakin tuleman pitää. Teki mieli heti teille raporteerata!

Superlahjakas Susanna Vento on suunnitellut Annolle oman pienen malliston, Myrtilluksen. Siihen kuuluu mm. hienot pinttipellavapussilakanat, paimentolaishenkinen villamatto, samettityyny, sekä uusi tummanpuhuva ja rauhallinen väritys suositusta Jalpaikka-matosta. Niitä näkyy noissa kahdessa alimmassa kuvassa, Suskin itsensä kuvan alla.

Annon oma verkkokauppa aukeaa 13.9. osoitteessa annocollection.com. Mallisto esitellään kokonaisuudessaan Habitaressa ja silloin saadaan myös tieto tulevista jälleenmyyjistä.

6 kommenttia :

  1. Kauniita tekstiileitä ja astioita!
    Maltan tuskin odottaa :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita tekstiileitä ja astioita!
    Maltan tuskin odottaa :)

    VastaaPoista
  3. Oih, olipa kiva uutinen! Kohtahan tuotteita pääseekin sitten jo klikkailemaan. Jee!

    VastaaPoista
  4. Jeejeejee! Annon katoaminen oli mun suuri huoli Anttilan lopettaessa 😅

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa. Muuta en kodinykkösestä kaivannutkaan!

    VastaaPoista
  6. Toivotaan että lakanoissa olisi laatu parantunut ostin aikanaan paljon annon lakanoita mustina ja niissä oli jokin kyllästeaine tai muu joka pesussa teki lakanoista laikukkaita siis näytti ihan tahraselta monia pesuja monia puhdistusaineita ja lakanat ovat edelleen laikukkaat sama tyynyliinoissa

    VastaaPoista