25.8.2017

Arjen maisemointia pikkurahalla

 
En varmaankaan ole ainoa joka kuskaa tavaraa paikasta toiseen niissä jätti-isoissa sinisissä Ikea-kasseissa. Nehän ovat mitä kätevimpiä romun kuljettamiseen, niissä kulkee näppärästi kaikki pyykeistä peittoihin ja polttopuihin. Ihan oikeasti polttopuihin, me haetaan kaupunkikodin kellarista niitä Frakta-kassilla yläkerran halkokoriin. Sinisiä kasseja seilaa siis auton takakontissa, kodin eteisessä ja mökillä milloin missäkin huoneessa aikalailla jatkuvasti. Ja eivät jää seilatessaan varmasti huomaamatta kirkkaan värinsä ansiosta!

Lokakuussa tulee Ikeaan myyntiin tanskalaisen Hay:n kanssa yhteistyössä tehty mallisto (nimeltään Ypperlig). Näin sen osia ensikertaa taannoisella Ruotsin-reissullani ja vastikään kopsahti sähköpostiini mallistosta virallisia kuviakin. Mukana on tällainen uusi, tosi tosi tyylikäs versio sinisestä Ikea-klassikkokassista. Aivan huippua. Kun mallisto tulee myyntiin, mä voin vähän maisemoida tätä jatkuvaa tavaran roudaustani ja hakea eteiseen ja autoon seilaamaan muutaman tuollaisen hienon Hay-Ikea-kassin. Värejä tulee kolme (keltainen, vihreä ja viininpunainen) ja jokaisesta kaksi versiota. Toinen versio on tuollainen extra-kestävä jossa hihnat kulkevat kassin ali. Hintaa näillä tulee olemaan 1,99 euroa/kpl. Toivottavasti valmistavat ison erän ettei tartte olla heti aamulla 3.10. Ikean ovenrivassa roikkumassa!

Kuva: Ikea



6 kommenttia :

  1. Kiitos vinkistä! Juuri muuttopuuhissa ylistin Ikea-kassien kätevyyttä. Kivaa, että tulee vaihtoehtoja sinisille, jotka veneroudaamiseen sopivat loistavasti värinsäkin puolesta. Syysterveisin Tuija

    VastaaPoista
  2. Loistava lanseeraus Ikealta, kiitos vinkistä !!

    VastaaPoista
  3. Ikeasta saa myös mustavalkoisia "muovikasseja", joissa vetoketju suun sulkemiseen. Ovat jopa parempia, kuin siniset. Kauniimpia ainakin.
    Samoin Biltemassa kauniita vastaavia, mustavalkoisia nämäkin.

    Siksi meillä ei sinisiä kasseja enää näy eikä käytetä.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavaa! Meilläkin roudataan polttopuita kellarista olohuoneeseen juuri sinisellä kassilla. ja milloin mitäkin muuta!

    VastaaPoista
  5. Pellava on lempimatskuni lakanoissa ja väri passaa makuuhuoneeseen kuin nenä päähän!!
    Tintti 😊

    VastaaPoista
  6. Ois ihanat!

    ullakoilla at gmail com

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished