9.5.2016

Ei menny ihan niinkuin Strömsössä






Mies täytti vuosia ja minä loihe leipomahan syntymäpäivätervehdystä. Yleensähän ostan tyynesti kaupasta kakkuun valmispohjan, mutta nyt päätin tehdä senkin itse. Vanhan, huipun mökkihellamme Strömbergin turbotehokkaaksi osoittautunut alalämpötoiminto kuitenkin vesitti aikeet. Enpä ole pitkään aikaan nähnyt yhtä kaunista, syvää hiilenmustaa kuin sokerikakkupohjani alapinnassa.

Mutta luovalla ongelmanratkaisulla eteenpäin! Kakkupohjan kypsästä pinnasta riivittiin kaikki mikä irti saatiin. Mustiksi hiiltyneet osat dokumentoitiin ja sitten nakattiin kompostiin. Vatkattiin kerma niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kyökin astiakomerosta otettiin esiin happokeltaiset Grapponia-kulhot. Niihin koottiin kerroksittain sitruunamehulla raikastettua kakkupohjaa, hilloa, kermavaahtoa ja marjoja. Eikä ollut paremmasta synttärikakusta väliä.

Note to self: Ihan turha yrittää paistaa Strömbergissä mitään millään muulla kuin tasalämmöllä.


10 kommenttia :

  1. Tehän olette tehneet pappilan hätävaraa, tarkoituksella varmaan. :D Ennesvanhaa tehtiin paljonkin kyseistä versiota (ja me edelleen) koska sitä pystyi tekemään nopsaa jos isompikin vierasmäärä tupsahti sisään yllättäen. Mikä tahansa käy mitä löytyy esimerkiksi pakastimesta (kuivakakuista lähtien). On itseasiassa ihan parasta. :) Onnittelut isännälle!

    VastaaPoista
  2. Mutta kaunis annos siitä syntyi kaikesta huolimatta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun postasit tämän! Hätä keinot keksii ja komposti oli varmasti tyytyväinen saadessaan kakkua! Niin suloinen tuo sininen kannu tuolla hellalla <3

    VastaaPoista
  4. Mulla oli mökillä kauan lähes samanlainen hella, mutta siitä piti luopua, kun leivonta muuttui lähes päivittäiseksi. En kestänyt enää jännitystä joka kakun kohdalla :)T. Anu

    VastaaPoista
  5. Kyllä hätä keinot keksii, kakusta tuli kaunis ja varmaan myös hyvää:)))

    VastaaPoista
  6. Ihanaa nähdä vaihteeksi tällainen Ei mennyt niin kuin Strömsössä -päivitys. Välillä teidän ah, aina niin täydellisiä juttuja seuratessa iskee suoranainen kotoilukateus, kun omat hommat ei suinkaan suju noin sujuvasti. Mukava nähdä, että ihmisiä sielläkin ollaan. :D

    VastaaPoista
  7. Ihanan rento asenne tilanteeseen nähden. "Näitähän sattuu." Itsehän olisin suutahtanut aivan varmasti alkuperäisen suunnitelman mönkään menosta. Mutta eihän tuo lopputulos hassumpi ole! Kun hätä keinot keksii! :) Ja varmasti maukas.

    VastaaPoista
  8. Hyvä asenne sulla ja varmasti kakkukin oli hyvää. Niin sitä pitää.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää torstai päivää.

    VastaaPoista