2.9.2012

Rakas talo


Vihreässä talossa on nyt saatu elellä viisi kesää, ensimmäisen kerran avasin oven omalla avaimella juhannuksena 2008. Saman vuoden elokuussa latasin ensimmäiset rakeiset valokuvat vasta hankitusta torpasta ja siellä aloitetusta remontista tähän blogiin.  Neljässä vuodessa on talon huoneissa tehty yksi remonttikierros, hypistelty läpi seinien, kattojen, lattioiden ja ikkunanpokien jokainen neliösentti. Pihaan on rakennettu vihreä huussi ja musta sauna ja istutettu haparoivin käsin alkavan puutarhan ensimmäiset taimet. Talossa on juhlittu monet juhlat, joista kiistatta parhaat olivat eräät heinäkuiset häät. Viereisellä pellolla on käyskennellyt peuroja ja kasvanut kauraa, vehnää ja rypsiä. Savu on noussut vuoroin talon ja saunan piipuista. Onnea on piisannut.

Kun kuulin että Vihreä talo on ehdolla Glorian blogipalkinnon saajaksi paras sisustusblogi -kategoriassa, ajattelin että ei olis kyllä neljä vuotta sitten arvannu. Ei olis ensinnäkään arvannu että mun pieneen blogiini alkuunkaan löytää kourallista enempää lukijoita tai että siitä voisi innostua juuri muut kuin sisko tai kaverit. Eikä olis sitäkään arvannu että jonakin päivänä erityisesti juhlistetaan isosti sitä että sisustus- ja ruokablogit on niin mahtavia. Miten hienoa että Gloria on tarttunut tähän toimeen!

Kyllähän tuo ehdokkuus aika hiljaiseksi vetää. Voe mahoton paikka.

Gloria Blog Awardseissa yleisökin saa äänestää suosikkiaan. Ehdokaslistalla on älyttömän monta omallakin lukulistallani pitkään viihtynyttä mainiota blogia ja listaa läpi klikkailemalla on löytynyt pari uuttakin hienoutta seurattavaksi. Käykäähän katsastamassa komiaa joukkoa ja antakaa ääni suosikillenne!

I can hardly believe this: my blog is nominated for best decor blog in Gloria Blog Awards.  I bought an old house in the country and started renovating it and blogging about it four years ago. Who would have guessed I´d end up having so many people follow my posts about simple everyday things? 

You can also vote for Your favourite finnish decor blog here. The list of nominees is full of great blogs, go have a look! (The page is in finnish, but just tap the blog you love most and click on the blue "äänestä"-button)

23 kommenttia :

  1. Moi Annika,
    mulle tää sun blogi ja vihreä talo on ehdottomia innostuksen ja inspiraation lähteitä. Rakastan sitä, ettet sorru kulutushysteriaan ja vaikkakin näin tekisit, hankit pitkäikäistä ja ajatonta tavaraa. Kuvasi ovat kauniita, käden jälkesi mahtavaa ja sinulla on silmää kaikelle kauniille. Kun näin ensimmäisessä blogissa maininnan tästä kilpailusta, menin ensitöikseni katsomaan löytyykö joukosta minun suosikkiani. Näillä hehkutuksilla ei liene epäselvää kuka ja mikä blogi sai ääneni.

    Kivinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivinen, kiitos ihän älyttömän paljon kommentistasi. Ja äänestä. Kiitos.

      Poista
  2. Ihanaa että blogisi on päässyt äänestyslistalle! Kävinpä siellä ääneni antamassa:)

    VastaaPoista
  3. Annoin jo eilen ääneni aidolle, taidolla kuvatulle, oman linjan remontoijalle, ei-kaupalliselle, maaliapuakin antaneelle tunnelmalliselle blogille

    VastaaPoista
  4. Minunkin ääni meni jo kaksi päivää sitten Vihrealle Talolle. Sinun blogisi vaan on niin... oma. :)

    VastaaPoista
  5. pakko antaa ääneni Vihreälle talolle. Onhan tämä blogi kuitenkin innoittanut hankkimaan oman punaisen talon maalta :)

    VastaaPoista
  6. No nyt on äänestetty ja pidän nyt peukkuja sinun puolestasi! Kiitos näistä viidestä vuodesta ja toivottavasti jaksat blogata vielä ainaskin viisi vuotta lisää!! T: Lotta Evelina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jaksan :) Kiitos äänestä Lotta Evelina!

      Poista
  7. No mikä ettei! Kuvat on taidokkaita ja koko blogissa on ihana lämmin ote. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Mukavaa jos lämpö välittyy, yritän välttää kalseutta :)

      Poista
  8. Seurasin siun blogiasi muutamia vuosia.. Mie oon hiljainen lukija.. Vihreä talo on ihku. Kuitenkin annoin äänen Vihreälle Talolle. =) Tsemppiä. <3

    VastaaPoista
  9. Juurikin muutama päivä sitten luin ensimmäisiä postauksia. :) kiitos lämminhenkisestä ja inspiroivasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää, hienoa että tykkäät!

      Poista
  10. Onnittelut ansaitusta ehdokkuudesta. Kyllä tälläinen värikäs ja persoonallinen blogi (ja talo) sellaisen ansaitsee!

    VastaaPoista
  11. Vihreä talo on yksi harvoja blogeja, jota seuraan säännöllisesti. Aivan Ihastuttava, kaikin puolin ! :))

    VastaaPoista
  12. Uutena lukijana olen tutustunut blogiisi pala kerrallaan ja tämä on todella hieno, inspiroiva ja kodikas blogi. Jään seuraamaan ehdottomasti Vihreän talon elämää :)

    - Jikurina

    VastaaPoista
  13. Äänestyskohteen valinta oli aika helppo :)

    VastaaPoista