9.9.2012

Äiteen maalaama posliinikuppi


Äitini mun on joskus 70-luvulla maalannut omin käsin keltapalloiset posliinikupit. Kupin malli taitaa olla Arabiaa, ainakin Sinilinnussa näyttäisi olevan sama muoto. Kuppeja oli alunperin neljä ja jokaiseen kuului ajan henkeen sopivasti ruskeaksi maalattu tassi. Vuosien kuluessa nelikon osia on mennyt rikki ja siskon varastoista löytyi enää yksi ehjä kuppi, tuo ylimmässä kuvassa oleva. 

Löysin sattumalta kirppikseltä samanmoisen maalaamattoman kuppikuusikon, hintaan 2,50 euroa kappale.  Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin yrittää tehdä äiteen originaalikupposesta kopiontapaisia. Ostin askartelukaupasta tuommosta posliiniväriä, jonka luvataan kestävän jopa konepesua kotiuunissa polttamisen jälkeen. Ans nähä toimiiko. Kupit ovat tosi reilun kokoisia, ehkä kaakaomukeja tai jopa soppakulhoja. Lautasia ei kuppien mukana ollut, mutta hyvin menevät mielestäni ilmankin.

Valkkasin väriksi vähän alkuperäistä kirkkaamman keltaisen, suurensin hiukan pallojen kokoa ja lisäsin yläreunan pikkupalleroiden määrää. Sivelin värin vapaalla kädellä veisvärisiveltimellä. Pallot eivät tällä metodilla asettuneet ihan symmetrisesti eivätkä oikeastaan tulleet ihan palloiksikaan, mutta sopiva epämääräisyys kuuluu mun mielestäni käsin kuvioidun astian henkeen. Ensimmäinen koekuppi on alimmassa kuvassa kuivumassa ja loput odottavat maalaajaansa. Aika lystiä puuhaa!

I´m making copies of my mom´s 70´s hand painted yellow dotted porcelain cup. Hope the porcelain colour I found at a local craft shop is as durable as promised!



3 kommenttia :

  1. Onko tuo sellaista kotiuunipolttoista maalia? Kerro sitten hetken päästä, onko kestänyt käytössä! (Maalasin joskus itse pari mukia, mutta niiden maalit lähti pois hellässä käsipesussakin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kotipolttoista on! Purnukassa lupasivat että kestäisi jopa konepesun polton jälkeen, saapa nähdä. Mä raportoin sitten kuinka käy.

      Poista
  2. Cute! Could be a fun winter night crafting with the little ones

    VastaaPoista