30.11.2015

Finlaysonin joulua Vihreässä talossa + arvonta







Kaupallinen yhteistyö: Finlayson


Joulun tunnelma tulee taloon pienistä asioista. Pedataan sänkyyn puhtaat lakanat. Laitetaan hellaan tuli ritisemään. Unohdetaan turhat kiireet ja piiloudutaan hämärän hyssyyn. Annetaan joululaulujen soida. Piirongin laatikosta kaivetaan pieniä pilkahduksia punaista, servettejä ja kruunukynttilöitä. Sytytetään kynttilä sinne ja toinen tänne. Muutamista jutuista sen kummemmin suorittamatta se joulun onni tulee.

Sain Finlaysonilta mukavan tehtävän ottaa talossa kuvia joissa on joulun tunnelmaa. Valkkasin kuviin heidän jouluvalikoimistaan noihin omiin aatoksiini passaavan Onni-kuosin. Yläkerraan kammariin petasin pussilakanat harmaasta Onnista. Pöytään katoin punaiset sydämet. Ja kyökissä hellan hantaakissa roikkuu Onni-käsipyyhe odottamassa tositoimia. Tuo klassikkokuosi sopii Vihreään taloon kuin nenä päähän. Soma sydänmeri on monelle varmasti tuttu. Se ei ole ihme sillä sympaattista Onni-kangasta on painettu vuosien varrella yli miljoona metriä. Minäkin muistan sen jo lapsuudesta 70-luvulta, silloin sitä lie valmistettiin ainakin ruskeana ja vihreänä. Nyt se tekee paluun mun elämääni harmaana ja punaisena.

Ja nyt laitetaan tämän yhteistyön merkeissä käyntiin kiva ARVONTA jonka palkintona on 100 euron lahjakortti Finlaysonin myymälöihin. Sillä voi valkata itselleen vaikka mukavan pinon Onnia jouluksi kotiin, taikka sitten jotain muuta mieleistä Finlaysonin valikoimista. Vaikka lahjapakettiin käärittäväksi.

Osallistu 100 euron lahjakortin arvontaan yksinkertaisesti jättämällä tähän postaukseen kommentti maanantaihin 7.12. mennessä. Pelkkä huikkauskin riittää, mutta jos haluat niin kerro vaikka mikä tekee sinun mielestäsi kotiin joulun. Jätä halutessasi kommentin mukana sähköpostiosoitteesi, se nopeuttaa voittajan tavoittamista arvonnan päätyttyä. Jos kommentoit anonyyminä, keksithän itsellesi nimimerkin jotta erotut muista nimettömistä.

Ja sitten vain kommentoimaan - onnea arvontaan!

EDIT: Arvonnan osallistumisaika on päättynyt, voittaja julkistetaan pian!

 

289 kommenttia :

  1. Voi kun ei osaa päättää, mutta arvonnassa mukana!! -NannaStiina-

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana arvonta! Terveiset Tampereelta, Finlaysonin kotikaupungista. johpura(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana. Samaa kuosia vanhana löytyy täältä ja jouluksi ne esiin otetaan

    VastaaPoista
  4. Joulu tulee juurikin niistä asioista, joita mainitsit sekä yhdessä olosta ja lämmöstä, jota annamme toisillemme :) idahhh@outlook.com

    VastaaPoista
  5. Kynttilät ja perheen yhdessäolo ovat joulun tunnelman kohokohdat.
    Osallistun arvontaan

    VastaaPoista
  6. Muistan Onnikuosin lapsuudesta. Mamman luona on ollut joulun aikaan. <3 Arvonnassa mukana. ane.virtanen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana arvonta. Ostaisin luultavasti jotkin laadukkaat lakanat.
      Maarit

      Poista
  7. Joulua en juurikaan kotona vietä vaan siskoni perheen luona ja se tekee minulle joulun: rakkaat ihmiset, tuttuja koristeita (aina myös jotain uutta kaunista tullut mukaan) ja toistuvat rutiinit. Yllättävän paljon näin aikuisenakin nautin jouluna asioiden toistuvuudesta samanlaisina vuodesta toiseen, kaipa siitä tulee lapsuuden joulumuistoja :)

    paula piste ihalainen ät gmail com

    VastaaPoista
  8. Joulu tulee kynttilöistä, perinteisistä koristeista ja mausteiden tuoksusta. Jouluksi laitetaan aina uudet lakanat sänkyyn. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  9. Teillä Vihreässä talossa on kyllä hurjan tunnelmallista ympäri vuoden, mutta joulun aika sopii erityisesti vanhan talon henkeen! karinhakula@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana arvonta<3 Joulun tunnelma tulee kynttilöistä, odotuksen tunteesta, kukista.

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana! Jouluhan tulee kynttilöitä sytyttämällä, muutama koriste laittamalla ja rauhoittumalla perheen kanssa konvehteja syömään ;)

    VastaaPoista
  12. Oi, ihana arvonta. Ja mua alko jännittämään. Se kertoo ehkä siitä, että ruudun täällä päässä on melkoinen joulutyyppi. Kyllä joulun tuo minulle aito tuli, tuoksut ruuista, herkuista ja havuista, rakkaat ihmiset ympärillä ja kiireetön aika. Kaikki muu on ihanaa plussaa. Häh, unohinko joulusaunan? Se kans!

    VastaaPoista
  13. Ihania muistoja lapsuudesta, muistan myös tuon ruskeana :)

    -Ani

    VastaaPoista
  14. Mukana! :) -SiniM

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Vasta kävin Finlaysonin myymälässä ihastelemassa ihania petauksia Onni-kuosilla :)

    -Sari

    VastaaPoista
  17. Olen mukana arvonnassa :) Kauniita kuvia, joissa ihanan rauhallinen joulufiilis.

    VastaaPoista
  18. Meillä joulu tulee pimeydestä, kynttilänvalosta, tuoksuista ja musiikista.

    VastaaPoista
  19. Ihanat Onnit. Meillä on tallessa mummoni vanhat jouluverhot, jotka taitavat olla samaa perhettä.

    VastaaPoista
  20. Ihana tunnelma pienista asioista!Mukana arvonnassa...
    Lisay
    lel777@neto.net.il

    VastaaPoista
  21. Aivan ihanat nuo sydänlakanat! Muistan kun lapsena yökyläilin ystäväni luona ja hänellä oli tuollaiset lakanat. Silloin mietin että sitten kun olen iso ja oikea, ostan itse tuollaiset lakanat. Nythän se voisi olla mahdollista jos voittaisi :)
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  22. Arvonassa mukana

    VastaaPoista
  23. Valkoiset sydämet ruskealla pohjalla on lapsuudesta tuttu kuosi! Nämä uudet värit miellyttävät omaa silmääni enemmän!:)
    -Hekotin

    VastaaPoista
  24. Joulutunnelman tuo joulunvietto maalla, luminen luonto ja hyvä ruoka.

    VastaaPoista
  25. Ihania kuvia! :) Mukana arvonnassa, Onnia ei löydy meiltä vielä yhtään ja pitäähän tämä vaje saada korjattua.

    VastaaPoista
  26. Kotiin joulun tunnelmaa luovat kukat, koristeet ja valot. Muutama koriste siellä täällä riittää saamaan mielen jouluiseksi.

    VastaaPoista
  27. Kyllä on lapsuudesta tutut nuo sydämet!
    Joulun tekee perhe ja läheiset ympärillä, hyvä ruoka, tyrniglögi ja lautapelit. Ja joulusauna ja kynttilät ja ....
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Hyvä seura ja rauha tekee joulun :)
    iina.laine(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Voi kuinka kiva arvonta! Minun jouluni tekee läheiset ja hyvä ruoka.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kynttilät, kuusen ja perunalaatikon tuoksu, joulusauna, perhe.. :)

    VastaaPoista
  31. Aikku10
    Joulun tuoksut tuovat kotiin joulun, mukana arvonnassa.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  32. Kirpparilta löysin joskus vihreän Onni-tyynyliinan. Kiva huomata, että Onni on edelleen tuotannossa!

    VastaaPoista
  33. Kynttilät ja koristevalot luo tunnelman. Lisämausteena koristeet, joululaulut ja glögi <3

    VastaaPoista
  34. Ihanat nuo lakanat! Joulussa parasta on rauha ja kaikki ihanat tuoksut!
    annejajussi@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Lasten ilo :)
    vaatehuttuja(@)Gmail.com

    VastaaPoista
  36. Joulun tunnelmaa tuo kynttilät ja joulun tuoksut.

    VastaaPoista
  37. Joulun tekee kynttilöiden valo, piparien tuoksu ja lasi glögiä :)

    VastaaPoista
  38. Osallistun !
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  39. joulun tekee yhdessä olo :)

    VastaaPoista
  40. Mukana ollaan..:)
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa :)
    marjo.a@elisanet.fi

    VastaaPoista
  42. sympaattinen onni-kuosi, tuon muistaa varmaankin melkein kaikki:) mukana arvonnassa sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa! Onni-kuosi on nilin ihana, haikailen myös harmaita pussilakainoita... =) Jouluntuntua tuo kotiin kirkkaat jouluvalot ikkunoissa, punaiset tekstiilit, lasten askartelut, niitä laiteltu viimeisen viikon aikana ja lisäillään tässä pikkuhiljaa kunnes sitten joulusiivouksen jälkeen tuodaan kuusi sisään juuri ennen aattoa. peheka@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Muistan tuon Onni -kuosin meidän mummolasta. Ja mummolan lämpimään tunnelmaan suuntaan myös tänä jouluna. miia.kattelus@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana :) mvallivaara@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Jouluradiohan se on, joka tuo joulun tunnelman. Plus jouluvalot, siskon tekemä ovikoriste, joulupallot ikkunassa ja puiset joulupukki-koristeet 70-luvulta, joita siskon kanssa kumpikin metsästämme kirpputoreilta. Ja tietysti se, että saan molemmat siskoni tänne joulunviettoon!

    VastaaPoista
  47. Miekii mukaan arvontaan. Joulun tunnelman tekee jouluruoat, tunnelmavlot, kynttilät ja tietty läheiset ihmiset.

    VastaaPoista
  48. Mielestäni joulun tuo kotiin jouluvalot. Muuten olen huono jouluihminen (en oikein pidä mistään perinteistä), mutta kaikenlaisia valosarjoja nostelen ikkunoihin ja ledikynttilälyhtyjä parvekkeelle. Arvonnassa mukana: seireeni@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Mukana!
    johanna.grasbeck(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onpa kauniita jouluisia kuvia. Aivan ihana tuo Onni-kuosi. Mukana arvonnassa!
    pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana! Tyttäreni saisivat jotkut ihanat lakanat, ehkäpä.juuri ihanaa Onni- kuosia 💕

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa. Kaikki jouluun liityvät jutut luo tunnelman, kaiken kruunaa aito joulukuusi aatonaattona sisälle tuotuna. :)

    VastaaPoista
  53. Aivan superihanat lakanat, sellaiset valkkaisin jos kävisi onni ja voittaisin :)
    - Jenni
    jenni.saa@hotmail.fi

    VastaaPoista
  54. Oi, nuo pyyhkeet sopisivat hyvin uusittavaan kylppäriimme!

    Minulle lapset tuovat joulun :-)

    Mukana arvonnassa. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  55. Joulun tunnelma tulee minulle kaikesta ihanasta joulusuunnittelusta, kortit, koristeet, kattaukset, jouluruoat ja tietysti lasten joulun odotuksesta. Ps. ihana kattila/kasari :)

    VastaaPoista
  56. Kynttilät, valot ja yleisesti siisti koti tuo sen tunnelman :) Finlaysonin lahjakortti olisi ihana, pussilakanat tuhoutui pesussa kun sekaan eksyi aimo annos valkaisuainetta vahingossa. Olisi ihana nukkua jouluna kauniissa lakanoissa!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Joulun tunnelma tulee piparkakkujen ja mandariinien tuoksusta. Ja yhdessäolosta perheen kanssa.

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa!
    annem.alonen@gmil.com

    VastaaPoista
  59. Viimeistään joulukuusen koristelu aattoaamuna tuo joulun kotiin.

    VastaaPoista
  60. Joulutunnelman tuo perheen yhdessäolo, kynttilänvalo, suklaakonvehdit ja piparit :)

    VastaaPoista
  61. Hyasintin tuoksu tekee joulun!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Jouluntuntu tulee, kun kaivan esiin edesmenneen isoäitini wanhan olkipukin.

    Terveisin Kirkkonaakka

    VastaaPoista
  63. Pitää osallistua kun vauvan laskettu aika on 7.12. jos vaikka onnistaisi :) Joulun tuo valmistelu ja suunnittelu ja pyhien totaalirauhoittuminen töistä ja muusta vilskeestä.

    VastaaPoista
  64. Joulun henki tulee joulun viettäjistä. Joskus olemme kahdestaan, joskus isommalla porukalla. Ei lahjoja, vaan paljon aikaa keskustella ja nauttia seurasta.

    VastaaPoista
  65. Meilläkin vanhat Onni-lakanat ovat mummolassa - ne ovat vaaleanvihreä-valkoiset.

    VastaaPoista
  66. Ihanat Onnit! :) Meillä oli joskus kotona ruskeat ja tulee niin kotoisa olo.

    VastaaPoista
  67. Joulu on mukavuutta ja möyheyttä. Puhtaat vastapestyt lakanat, paksuja villapaitoja ja mukavia verkkareita hiljaiseen kotona hissutteluun - voiko joululta muuta pyytää?

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa!
    vahleen@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Ehdottomasti mukana! o/

    Joulun tekevät eri tuoksut - piparkakut, appelsiini, neilikka, pomeranssi. Ja juuri sammutettu kynttilä.

    VastaaPoista
  70. kynttilät, piparit ja joulukuusi. Mukana ollaan!
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Mukana arvonnassa! Joulun tekee kiireettömyys, rakkaat ihmiset ja koirat ympärillä, kynttilänvalo sekä Frank Sinatran joululevy :)

    VastaaPoista
  72. Puhtaat lakanat ja puhtaaksi puunattu koti, kynttilät ja havut tai muut vihertävät oksat. Niistä tulee joulumieli! Ja jos vähän suklaata siinä söisi kotia puunatessa ;)

    VastaaPoista
  73. Joulun tekee omat rakkaat ja yhdessäolo, kaikki muu on bonusta. :)

    VastaaPoista
  74. Joulu tulee tuoksuista, kuusesta, yhdessäolosta, hyvästä ruuasta.
    Ihana arvonta, mukaan!

    VastaaPoista
  75. Joulutunnelma syntyy meidän perheeseen lasten ilosta ja odotuksesta, herkuista ja rennosta oleilusta perheen kesken. T. Kirsikka ja pojat

    VastaaPoista
  76. Joulun tekee lumi ja pakkanen, näin o. Valkeaa joulua!

    VastaaPoista
  77. Ihana arvonta, ihanat kuvat ja ihana vihreä talo!

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa! -Sanstryy
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  79. Kynttilät, piparit, tortut, sauna, ruoka, kirja ja leppoisa oloilu...

    VastaaPoista
  80. Joulun tuntu tulee yhdessä olosta, joulukukkien tuoksusta ja joulukirkosta.

    VastaaPoista
  81. Mukana :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Joulun tekee kyyllä kynttilät, rauha ja jouluvalot. Joulun tiennoilla itse tehty jouluasetelma koristaa kakun. ;)

    VastaaPoista
  83. Mukana arvonnassa,odottavin mielin.
    harmaakani@outlook.com

    VastaaPoista
  84. Jouluiset koristeet, kaikki joulun tuoksut ja maut ja rauhoittuminen aattoillan hämyyn.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Jouluiset koristeet, kaikki joulun tuoksut ja maut ja rauhoittuminen aattoillan hämyyn.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Mulana arvonnassa!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Lasten jännityksestä, kaappien siivouksesta, musiikista, lahjapaperin rapinasta ja kynttilöistä. Syvalta.Sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  88. Lasten jännityksestä, kaappien siivouksesta, musiikista, lahjapaperin rapinasta ja kynttilöistä. Syvalta.Sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  89. Joulu tulee rauhoittumisesta ja rakkaista ympärillä.
    Oman lisänsä antavat kauniit jouluiset tekstiilit sekä kynttilät.
    helimyllari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  90. Joulun tekee läheiset ja yhdessäolo :)

    VastaaPoista
  91. Ihania kuvia <3 Mukana ollaan arvonnassa!
    veera.e.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Mukana arvonnassa.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  93. Oijoi mikä arvonta! Joulun tekee lahjojen paketointi ja piparintuoksu :)
    Satu

    VastaaPoista
  94. Oijoi mikä arvonta! Joulun tekee lahjojen paketointi ja piparintuoksu :)
    Satu

    VastaaPoista
  95. Arvonnassa mukana.Joulun tekee kaikki rakkaat läheiset ja se jos saa olla joulun vapaalla.terv.Tuula-Maija

    VastaaPoista
  96. Mukana! Harmaa Onni sopis meillekkin! Olen saanut 80-luvulla kummitädiltä lahjaksi punaisen onni-kankkaasta tehdyn tyynyn, johon vielä teini-ikäisenäkin itkin suruni. Ikävä kyllä sen johdosta valkoiset sydämet oli jo pinkit kun muutin pois kotoa. Nimim. suomen kainalokuoppa (sposti joreline@luukku.com)

    VastaaPoista
  97. Tunnelma, kiireettömyys, tuoksut ja joulusauna!
    Marika.inkeroinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Ah! Mie oon noita punasia Onni-tuotteita kuolannu jo ennen kuin ne tuli myyntiin. <3 Jostain lehdestä taisin bongata.

    -P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)

    VastaaPoista
  99. Onpa tunnelmalliset kuvat, ja hyvinkin hienoeleisen jouluiset :) joulun tekee kynttilät, hyvä ruoka, kiireettömyys ja seura.

    VastaaPoista
  100. Makuuhuonekuvasi erityisesti ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanan jouluisia! hämärä tunnelma, kynttilän valo, puhtaat ja raikkaat jouluiset lakanat, hyvä kirja ja suklaarasia.. siinäpä unelmien joulutunnelma...
    Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta sinulle!
    -Jennyli

    VastaaPoista
  101. On kyllä niin ihanan rauhaisan jouluisia kuvia! <3
    (petruskabella@hotmail.com)

    VastaaPoista
  102. Mukana :) MaritaK

    VastaaPoista
  103. Oi, jouluntuoksua kaivataan kotiin. Ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  104. Joulu tulee siitä tunnelmasta, läheiset ympärillä ja hyvää mieltä..
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Tähän arvontaan haluan osallistua, erittäin kaunis tuo harmaa kuosi lakanoissa ❤️
    (Heidin83@hotmaill.com)

    VastaaPoista
  106. osallistun arvontaan!
    kaisalaurila2@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Kaunista joulunaikaa! Mukana ollaan! hannamaria.piltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Arvonta arvonta :) ja ps. Aivan ihana tuo kynttilänjalka! Onko mistä?
    purppuraruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Perhe tekee joulun :)
    heli_niemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Punaista Onnia ostaisin jos olis onnea arvonnassa. Kivaa joulunodotusta. T. Aila Nuukala

    VastaaPoista
  111. Onhan taas suloista tunnelmaa! Mukaan arvontaan!
    liputtaja (a) gmail.com

    VastaaPoista
  112. Arvonnassa mukana!
    -Heli (helsku001@gmail.com)

    VastaaPoista
  113. Voi miten suloisia jouluisia kuvia! Ja ehdottomasti mukana arvonnassa :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Kynttilät tuo joulun ... Mukana ... ;o)

    VastaaPoista
  115. Joulu on parasta perheen parissa lumisessa Lapissa.

    tilda.vanilla @ gmail.com

    VastaaPoista
  116. Rauha, yhdessäolo ja kynttilänvalo.

    VastaaPoista
  117. Ihanat Onni-lakanat, mukana arvonnassa!

    - Miia S. milkamalla(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  118. Yhdessäolo, glögi, sauna ja suklaa :)
    moonangel_@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Joulun tekee kynttilät, jouluvalot, glögi ja piparit, korttien askartelu, joululaulut radiosta, touhotus ja rauhoittuminen vuorotellen..

    VastaaPoista
  120. Punavalkoisissa sydämissä nukuin jo vauvana. Ja edelleen kuosi viehättää :)

    VastaaPoista
  121. Joulu tulee kaikesta pienestä puuhastelusta kotona ja tuoksuista, kuten hyasintista ja piparkakuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  122. Jos minä saisin päättää, niin jouluni syntyisi sushista ja hyvästä valkkarista. :)

    VastaaPoista
  123. Olen tässä 30+ vuosien aikana ehtinyt viettää jos minkälaista joulua, eli perheettömänä yksin, ystävän perheen luona kutsuttuna kunniavieraana, ja nyt myöhemmin myös avopuolison kotona viime vuosina. Yhdessäolon merkitys on luonnollisestikin perheettömänä kasvanut vuosien aikana, mutta on kaksi asiaa jota ilman minulle ei tule joulufiilistä: joulusauna ja aito joulukuusi. Lahjoilla, ruoalla tai muilla asioilla ei ole niin väliä, kunhan saan tuoksutella kuusen tuoksua ja saunoa yötä myöden rauhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tietenkin sähköposti unohtui! jolielaide00(at)gmail.com

      Poista
  124. mukana, joulu tulee viimeistään kun aarikan tonttujoukko otetaan esille

    VastaaPoista
  125. Olin niin ilonen kun huomasin Onni-kuodin uudelleen tulemisen, toivottavasti ei ihan heti lähde pois valikoimista kun en oo vielä kerinny ostaan yhen yhtään tuotetta... piia-saÄThotmail.com

    VastaaPoista
  126. oih onni! niin nätti kuosi :)

    karotikka ät gmail.com

    VastaaPoista
  127. Laiskat yöpukupäivät tekevät joulun :)

    VastaaPoista
  128. Joulun tuo ne ekat tortut ja glögi!
    supersannas@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Tuttu kuosi vuosien takaa. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  130. Joulu. .parhaimmillaan hiljentymistä, hetkeen pysähtymistä. Tuoksut äänet maut, aistien musiikkia.

    VastaaPoista
  131. Joulu rakentuu perheen yhdessäolosta, kiireettömyydestä ja pitkästä jouluillallisesta . Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  132. Lahjakortti olisi ihana.
    Joulu syntyy saunan siivoamisesta, intohimolla vuosien saatossa kerätyistä koristeista, ruoasta ja juomasta, kynttilöistä, kukista. Tärkein on rauha ja oma perhe.

    VastaaPoista
  133. Joulun tunnelma syntyy meidän kotiin muutamalla harkitulla koristeella, tunnelmavaloilla ja kynttilöillä. Myös joulukukat, erityisesti herkkä jouluruusu, tuovat tunnelmaa.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  134. Jouluun ei tarvitse muuta kuin läheiset rakkaat <3 mutta en oikein osaisi kuvitella joulua ilman joululauluja,hämäriä päiviä ja iltoja kynttilöiden valossa,hymyjä lasten kasvoilla,raukeaa ja rauhallista oloa,ihania jouluherkkuja ja tuoksuja - riisipuuron,kuusen ja hyasintin tuoksut tuovat aina lapsuuden mieleen.

    VastaaPoista
  135. Joulutunnelma syntyy kynttilöillä, jouluisemmilla tekstiileillä, joululeivonnaisten tuoksulla ja sillä että saa jouluksi koko perheen koolle <3
    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  136. Joulun kotiin tekee perhe ja jouluruoan tuoksu!
    Kaisa L.

    VastaaPoista
  137. Joulutunnelma syntyy kynttilöillä ja joululeivonnaisten tuoksulla, iloinen mieli on plussaa :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  138. Mukana arvonnassa ehdottomasti. Joulun tuo tuoksut!

    VastaaPoista
  139. Joulun tekee perinteet, ihmiset ja ruoka, kynttilän valo ja kukat. mhmyllymaki at gmail piste com

    VastaaPoista
  140. Minun joulun tekevät valot (kynttilät, jouluvalot, joulukuusi). Ja tietysti joulun tuoksut!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  141. Mukana :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  142. Meillä on ihan uudenlainen joulu edessä, tänä vuonna meitä on kahden sijasta kolme eikä oikein vielä tiedetä mimmonen meidän joulu tulee olemaan. Mutta 100 Euron lahjakortti kyllä olis kiva, sen verran tiedän!:)

    VastaaPoista
  143. Ihana kuosi! Mukana arvonnassa :) inka.nissila[at]gmail.com

    VastaaPoista
  144. Ihana arvonta! Joulun tekee läheiset ihmiset, kiireettömyys ja herkut :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  145. Ihana arvonta! Joulun tekee läheiset ihmiset, kiireettömyys ja herkut :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Joulun tuovat ympärille kerääntyvät rakkaat, yhdessäolo ja hitaasti soljuva aika.
    T. Pariisin varpunen

    VastaaPoista
  147. Mukana. Äitin reseptillä leivottu maustekakku tuo joulun!

    mimosa.mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  148. Ihania tunnelmakuvia! Joulun tuo rakkaat ihmiset ja itselle joulukuusi on jotenkin tärkeä koriste :)
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  149. Jouluhan tulee koristeista, hyvästä ruoasta ja lapsista. Meillä on vielä erikseen joululakanatkin peteihin. Ihanat punaiset Finlaysonin petivaatteet, joita ei käytetä kuin joulun aikaan =)
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  150. Joulun tekee rauhallinen oleminen läheisten kanssa ja perinteet. Tuo kuosi on ihana, kotona oli aikoinaan tämä vihreänä, nyt jo puhkikulutettuna.

    VastaaPoista
  151. Joulumieli kasvaa joulukuun edetessä...tuoksut, maut ja pienet jouluiset pilkahdukset punaista ja hopeaa.. lasten nauru ja ilo, kulkusten kilinä ja pilkuntontrujen vilinä. Mukana arvonnassa! Pivikki(miukumauku)luukku.com

    VastaaPoista
  152. Joulumieli kasvaa joulukuun edetessä...tuoksut, maut ja pienet jouluiset pilkahdukset punaista ja hopeaa.. lasten nauru ja ilo, kulkusten kilinä ja pilkuntontrujen vilinä. Mukana arvonnassa! Pivikki(miukumauku)luukku.com

    VastaaPoista
  153. Joulun henkeä ensimmäisenä tuo kotiin tunnelmavalot sekä hyasintit! Jouluiset lakanat pedataan meilläkin sänkyyn hieman lähempänä aattoa.

    VastaaPoista
  154. Pikku jutut tuo joulun; riisipuuro, amaryllis, kynttilät hämärässä...

    VastaaPoista
  155. Minulle se hetki, kun Joulu on asettunut taloon on, kun kuusi kannetaan sisään...
    Onnikuosi punaisena ja Niemen tehtaan valkoiset kerrossängyt...lapsuudenmuistoja. Taidankin hankkia nuo harmajat.

    Hilla

    VastaaPoista
  156. Kiireetön yhdessä oleminen tuo joulun. Mukana arvonnassa. metsarusakko@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Jouluvaloista alkaa joulutunnelma, yhdessäolo perheen kanssa täydentää sen.

    VastaaPoista
  158. Kynttilät ja piparin tuoksu!
    Norre (noovirta (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  159. Miten mulla on mennytkin ohi silmien tämä ihanuus, kiitos vinkistä! Kyllä tuolla lahjakortilla tulisi ostettua harmaata sarjaa kotia kaunistamaan.
    (marjaana.valo(ät)gmail.com)

    VastaaPoista
  160. Valkoinen hyasintti ja kynttilän valo riittää. (taina.uimonen(ät)welho.com)

    VastaaPoista
  161. Joulun tuoksut ja maut sekä lasten silmissä loistava ilo! (katja.erkkila(ät)pp.inet.fi)

    VastaaPoista
  162. Aidot asiat tuovat joulun tähän mökkiin, hyasintin tuoksu, kynttilöiden tuike ja joulukuusi..terv. Taina tajna79@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Ihana vanha emalipannu teillä hellalla!
    Joulun tekevät omat rakkaat ihmiset, hyasintin tuoksu ja lämmittävä glögi.
    (elina.arnamo@gmail.com)

    VastaaPoista
  164. Perhe koossa maailmalta, iloinen yhdessäolo ja joululahjakirja.

    VastaaPoista
  165. Ihana arvonta! Nuo punaiset Onnit kotiuttaisin mieluusti tännekin :)

    VastaaPoista
  166. Kaunis jouluinen koti! Arvonnassa mukana :)

    joonas.kyllonen92@gmail.com

    VastaaPoista
  167. Ihanaa joulun tunnelmaa teillä... Oman joulun tuo jokavuotiset traditioleffat, herkut (paljon sormisyötävää), pyjama ja villasukat sekä iso palapeli mitä rakennetaan joskus aamuun saakka. Sekä tietysti puhtaat lakanat, nuo harmaat on IHANAT! Sari (sari.latvaniemi@hotmail.com)

    VastaaPoista
  168. Noita lakanoita olenkin jo tovin töissä ihastellut, olisipa kivaa saada sellaiset kotiinkin! <3

    Joulussa parasta on sen joutilaan suloisen olotilan odottaminen - kun koko perhe on koolla, kaikilla on aikaa ja saa nukkua vaikka viidet päikkärit.

    VastaaPoista
  169. Joulun tuo kotiin kauniit kukka-asetelmat, mausteiset tuoksut ja perheen pienimpien innostunut joulun odotus.

    VastaaPoista
  170. Ihania tunnelmia! Haaveilen vanhasta puutalosta, jonka olohuoneeseen mahtuisi ainakin kolmimetrinen kuusi tuoksua ja tunnelmaa antamaan :)

    VastaaPoista
  171. Läheiset ihmiset ja hyvä ruoka tekee joulun. Mukana ollaan arvonnassa.
    visunen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  172. Joulu tulee rennosta olosta tärkeiden ihmisten kanssa. Siitä, että on aikaa olla aidosti läsnä.

    Joulusukkuloija

    VastaaPoista
  173. Kauniin seesteistä joulua on vihreässä talossa! Oman jouluni tekee kynttilät ja joululaulut.

    VastaaPoista
  174. Oma perhe tekee joulun, en pääse joulufiilikseen ilman valkoista joulua (ja täällä sataa lunta, joten ehkä voi ollakin valkoinen joulu edessä?) :) tanjamorte (a) gmail.com

    VastaaPoista
  175. Mukaan! :--) Saattais mennä lovi tuosta kortista esim. äidin joululahjaan!

    VastaaPoista
  176. TuulaK: Mukana!

    VastaaPoista
  177. Joulun tunnelman tekevät joulukukat (amaryllis, hyasintti, joukutäti, jouluruusu...) sekä kynttilät ja jouluvalot, jotka poistavat pimeyden tuomaa ankeutta.

    -Nefer

    VastaaPoista
  178. Kauneimmat joululaulut kirkossa laulaen on tärkeä joulufiiliksen nostaja.. asiat ennen joulua jopa tärkeämpiä kuun itse pyhäpäivät!
    T : Roosa
    (roosa at mediaguru piste fi)

    VastaaPoista
  179. Kauneimmat joululaulut kirkossa laulaen on tärkeä joulufiiliksen nostaja.. asiat ennen joulua jopa tärkeämpiä kuun itse pyhäpäivät!
    T : Roosa
    (roosa at mediaguru piste fi)

    VastaaPoista
  180. Läheiset ihmiset ympärillä luovat kiireettömän ja lämpimän joulun! Kovin on ihanaa Vihreässä talossakin joulun alla :). tikrutakru@gmail.com

    VastaaPoista
  181. Valot ja kuusi!

    piia,poylio @ windowslive.com

    VastaaPoista
  182. Mukana arvonnassa! Harmaat Onni-Pussilakanasetti on ihanat t. Ookoo

    VastaaPoista