26.6.2015

Menneisyys ryteikössä piilossa


Katselen aika usein Vihreästä talosta vuosikymmeniä sitten otettua ilmakuvaa ja mietin millaista elämä pellonreunassa on joskus ollut. Tätä taloa on ennen meitä asunut vain yksi pariskunta, joka rakensi sen sotien jälkeen vuonna 1948. 70-luvun lopulla on ilmeisesti muutettu pellonreunasta palvelujen ja mukavuuksien äärelle kerrostaloon ja talo on jäänyt kesätorpaksi. Paljon en heidän elämästään tiedä, mutta taloa kolutessa mennyt aika silloin tällöin pilkahtelee.

Päätimme miehen kanssa juhannuspäivän puhteeksi alkaa metsänhoitajiksi. Talon pohjoispäädyn metsikkö oli kasvanut aivan umpeen pientä kuusta ja tarvitsi kipeästi karsintaa. Tätä tomenpidettä oli lykätty jo muutamiakin vuosia todeten että tehdään sitten joskus kevväämmällä. Aloitimme kaatamalla yhden ranteenpaksuisen kuusen. Lopulta laihoja kuusenruipeloita kaatui ryteiköstä hyvän matkaa yli neljäkymmentä.







Puiden karsimisen edetessä alkoi ryteikön seasta vilkkua jotakin sinistä. Se paljastui hienoksi vanhaksi pyykinkuivaustelineeksi, jossa on voimakkaan sähkönsiniset muovinarut. Narujen lomitse kasvaa pari yli viisimetristä kuusta joista toinen on ahmaissut ruosteisesta telineestä otteen rungollaan. Telinekin on tainnut joskus olla sininen. Tässä kohtaa pihaa, keittiön ikkunan alla syreenipuskan takana on siis joskus ollut niin aukeaa että paikka on ollut hyvä pyykkien kuivatteluun. Kun pyykkitelineeltä katselee pihaan ja taloon päin, hoksaa miksi. Aurinko pääsee paistamaan tähän kohtaan talon yli koko päivän. Pääsee taas kohta kun tieltä on kaadettu viimeisetkin pimentävät kuusenruipelot.

Tässäkin kohtaa pihaa on joskus oltu ja touhuttu. Minä seison telineen juurella ja katselen talon suuntaan auennutta, meille uutta maisemaa. Ehkä vähän tunnekuohussa. Puhtaat pyykit ovat vuosikymmeniä sitten heiluneet tuulessa syreenin ja vanhan hienon katajan kainalossa. Toivotaan että pitkään pimeydessä elänyt kataja vielä elpyy vihertymään. Ja vuosiksi unohtuneeseen pyykkitelineeseen tuodaan saunapyyhkeet jatkossa kuivumaan.






9 kommenttia :

  1. Mä olen juuri sellainen sentimentaalinen pöhelö, jota kaikki vanhat talot ja tarinat kiinnostavat kovasti. Kiitos tästä tarinasta :)

    VastaaPoista
  2. Oi joi, juuri tunsin kasvoillani entisajan kesäisen lämpimän tuulen tuiverruksen ja nenässä puhtaan pyykin tuoksun....

    VastaaPoista
  3. Minä rakastan kaikkea vanhaa ja oli ihana lukea tästä löydöstä:)

    VastaaPoista
  4. Välitit meille mukavan tunnelman, kodissa on jokus ollut perhe ja melkoisella varmuudella paljon töitä. Mahtavatko asukkaat olla vielä elossa, ainakin heidän mahdolliset lapsensa ja lapsenlapsensa voisivat olla?!
    Tarinat ovat aina kiinnostavia ja lisäävät paikan tärkeyttä! Mukavia hetkiä aarniometsäänne!

    VastaaPoista
  5. Niin, nykyään paikkojen on annettu metsittyä ja pusikoitua. Kun katsoo vanhoja valokuvia, maisemat ovat avaria. Suuri harmi, että enää ei ole esteettömiä näkymiä.
    -Rosanna-

    VastaaPoista
  6. Kun kuuset saavat kyytiä, niin mahdolliset hyttysetkin vähenevät. Piri

    VastaaPoista
  7. Ihana teksti ja seikkailu menneessä ajassa, ihan ahmien piti lukea ♡

    VastaaPoista
  8. Vihreä talonne on todella rauhoittava. Olen itsekin miettinyt oman torpan hankintaa, ehkä vähän tämän inspiroimana. Olen miettinyt, miten kaukana olette ns sivistyksestä ja lähimmistä taloista? Juoksevaa vettä teillä ei ole, mutta pääsettekö talvella autolla perille asti? On vaikea hahmottaa mitä asioita pitäisi ottaa huomioon ��
    - Jaana

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished