27.9.2020

Mökin pohjaa piirustelemassa

 

Olen iltapuhteena mietiskellyt meidän tulevaa mökkiä ja pyöritellyt miten ja millaisena sitä kannattaisi lähteä toteuttamaan. Olen piirustellut vähän kaikenlaisia versioita pohjaratkaisuista ja neliömääristä ja samalla funtsaillut - kertakaikkisen mukavaa puuhaa.
 
Mikä kaikki tulevalla rantamökillä olisi välttämätöntä, mikä ylellistä ja millaiset tilat välttämättömyyksille ja ylellisyyksille tarvittaisiin? Varsinkin välttämättömyyksien lista on pitkän mökkeilykokemuksen myötä lyhentynyt. Jos vielä kymmenen vuotta sitten varustelin mökkiä 30:n ihmisen kestitsemiseen ja majoittamiseen, tiedän nyt että hyvin selvitään isostakin vierasporukasta siskonpeteillä ja kertakäyttöastioilla. Katse on entistä tarkemmin siinä mitä itse kolmeen pekkaan tarttemme. Entä ylellisyydet sitten? Kesät ovat lopulta lyhyitä ja niissä ehtii lopulta aika vähän. Kantsiiko keittiö varustaa uunilla jos sitä käyttää neljä kertaa yhden suven aikana? Ylipäänsäkin mietin mökin käyttöastetta nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Millainen resurssi kannattaa satsata rakennukseen jota käytetään käytännössä noin kolme kuukautta vuodesta?
Näillä näkymin rakentaisimme tontille siis ensin uuden päämökin. Tältä saattaisi näyttää ylellinen ja välttämättömyydet täyttävä päämökin pohjaratkaisu mun tämänhetkisten mietintöjen mukaan. Neliöitä olisi reilut 40. Olisi tilaa isolle ruokapöydälle johon levitellä lehdet ja pelit ja herkut. Olisi hulppeasti tilaa oleskella sisällä, nujuta sohvannurkassa, lukea kirjaa, koota junarataa ja tuijotella järvenselkää/takkatulta. Ja sitten olisi kaksi makuusoppea jonne voisi mennä suljettavan oven taakse rauhassa nukkumaan kun haluaa. Makuusoppeen ei tarttisi muuta kuin 120cm leveä sängyn ja pienen lipaston yöpöydäksi. Siellä mahtuisi sitten tarpeen mukaan nukkumaan lähekkäin kaksi ja ylellisesti yksi. Sängyn alla olisi reilunkokoinen vetolaatikko johon mahtuisi mökkikassi, muuta säilytystilaa ei juuri olisi, koska tavaran roudaaminen ja haaliminen ei innosta. Terassia olisi reilusti ja siitä osa olisi katettua. 
 

 
Jos päätyisimme uusimaan vanhan saunamökin (sen lopullinen kohtalo on pidemmän, rauhassa tehtävän selvitystyön takana), saattaisi uusi sauna näyttää pohjaratkaisultaan tältä. Olisi pesusauna, josta käynti suoraan ulos kapoiselle katetulle terassille vilvoittelemaan. Saunan kyljessä olisi kiinni saunatupa erillisellä sisäänkäynnillä, jotta kosteat höyryt eivät pölähdä huoneeseen, mutta seinän kautta kulkeutuvan lämmön voisi hyödyntää. Saunatuvassa olisi tilat loikoilulle, nukkumiselle ja maiseman tuijottelulle. Pikkuinen keittiönurkkaus olisi mukava saunajuomille ja aamukahvin keitolle. Saunatuvassa voisi asustaa vaikka silloin kun käy mökillä yksin, haluaa erakoitua, tai lyhyemmällä visiitillä koko porukalla kun ei halua lämmitellä päämökkiä. Neliömääräksi piisaisi laskujeni mukaan noin 20, vaikka 25:kin saisi kaavan mukaan tehdä. 
 
Meidän tontilla on rakennusoikeutta 250m2. Käyttäisimme siitä siis näillä suuntaviivoilla osapuilleen neljänneksen ja saisimme jo aika todella paljon kaikkea. Saas nähdä miten ja mihin suuntaan mökkiaatokset tästä vielä kehittyvät.
 

4 kommenttia :

  1. Minäkin olen tehnyt samantyyppisiä pohjia, tosin valmiiseen mökkiin, josta hieromme kauppoja. Sen koko on juurikin tuo 40m2, tosin siinä on myös sauna pukuhuoneineen. Tällä hetkellä muu mökki on yhtenäistä tilaa ja mietinkin, voiko sen jättää niin, ihanan tilava se kyllä on. Mutta lapsen kanssa mökkeillessä (ja myöhemmin varmasti myös lapsen kavereita on mukana) voisi olla tarvetta ainakin yhdelle erilliselle makkarille... hmm... seuraan siis mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah kivaa, toinen mökkiprojektilainen siellä! :)

      Poista
  2. Yksi mökkihaaveilija täällä hei! Omissa toiveissa myös vähäiset neliöt nukkumatiloihin ja enemmän tilaa oleskelulle. Siitä tulikin mieleen, että oletko ajatellut liukuovia Japani-hengessä (ei siis mitään haitariovia tms. outouksia) ratkaisuksi mökin makkareiden oviksi? Säästäisi tilaa pienissä neliöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuovet ois ihanat ja toimisi tossa kyllä tosi hyvin! Niissä epäilyttää vain se kyky eristää ääntä, se ois tossa nyt ykköstoive sen oven toiminnallisuuksille. :D Mutta täytyypä selvitellä, kai niitä äänieristäviäkin on.

      Poista