14.5.2020

Pihasuunnitelma

Kuva: Annika Arminen

Nyt kun pihahommista on puhe niin tuumasinpa vilauttaa teille meidän pihasuunnitelmaa. Talon rakennuttamista aloittaessa mietittiin pitkään mitä pihan kanssa tehdään ja lopulta päädyttiin siihen että paras lopputulos tulee jos käännytään suunnittelussa osaavan ihmisen puoleen. Pihasuunnitelma tilattiin siis tutulta ammattilaiselta ja täytyy sanoa että kyllä vain kannatti. Suunnitelmasta tuli todella kiva, toiveet paljon paremmin täyttävä kuin itse olisimme osanneet järkeillä. Se on myös säästänyt todella paljon aikaa ja energiaa mm. maa-aineksia paikoilleen laittaessa ja kasvihankintoja tehdessä.

Toiveiksi pihaa varten annoimme tällaisia suuntaviivoja:

-ei nurmikkoa, vain istutusalueita ja kulkuväyliä
-lapselle leikkipaikka, jonka voi myöhemmin muuttaa vaikka kasvihuoneen paikaksi
-kerroksellisuutta ja runsautta näkymiin
-näkösuojaa naapureiden suuntaan
-paljon puita, pensaita ja perennoja

Hiukan olemme joutuneet joitakin muotoja piirustuksesta muuttamaan käytännön syistä (mm. raksavaiheessa muuttuneiden kaivojen paikkojen takia), mutta pääpiirteittäin tuollainen pihasta nyt tulee. Istutusalueet alkavat olla kaikki pian rajattuina ja mallillaan. Seuraavaksi varmaankin alamme puuhata terassin kyljessä olevaa suurta istutusallasta.

Siitäpä kysynkin nyt teiltä jotka olette puuhailleet paljon puutarhassa: olisiko vinkkiä mistä materiaalista olisi edullista tehdä noin 50cm korkean istutusaltaan reunat? Niinkuin aiemmin kerroinkin, edetään pihahommissa nyt säästöbudjetilla. Kiveen tai corten-reunukseen ei nyt lompsa veny ja paras vaihtoehto jonka itse olemme keksineet on suorasivuiset leca-harkot. Niiden pinnan voisi vielä tasoittaa/rapata ja koko lystin hinta olisi todella kohtuullinen. Altaasta tulee muuten nopsasti tyyris kun reunusta tarvitaan 23 juoksumetriä. Ja kuitenkin halutaan tehdä kerralla hyvä, eikä turvautua mihinkään väliaikaisratkaisuun. Onko jollakulla siellä kokemusta leca-reunuksen tekemisestä tai muuta säästövinkkiä tuollaisen altaan reunustamiseen?

2 kommenttia :

  1. Toivottavasti keskeneräinen ei karannut...

    Raudoittakaa tuo lekaharkkomuuri, jottei vääntyile. Sisäpuoli kannattaa vuorata patolevyllä, pysyy kosteus sisäpuolella, eikä tule niin herkästi pakkasvaurioita muuriin.
    Salaojituskin olisi hyvä miettiä. Sateet kun ovat lisääntymään päin, niin ei tulevaisuudessa vety liiaksi.Ymmärsin altaan olevan taivasalla.
    Onko siihen tulossa valaisimia, siis sähkötyöt myöskin hyvä huomioida.
    No eiköhän suunnittelijanne ole tällaiset asiat huomioinut.

    Turveharkoilla saa kaikkein luonnollisimman rajauksen, sehän ajan kanssa sammaloituu kauniisti. Kustannustehokkuudesta en osaa sanoa.

    Isosta altaasta tulee kumminkin upea ja on helppohoitoisempi kuin monta pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja hyvistä vinkeistä Merja!

      Poista