16.9.2017

Sisustuskirja ylitse muiden


Menneenä kesänä tein sen vihdoinkin: hyppäsin ystävän kanssa autoon ja hurautin Noormarkkuun visiitille Villa Maireaan. Olin vieraillut aiemmin Alvar Aallon kotitalossa Helsingin Munkkiniemessä ja se jo teki tosi suuren vaikutuksen. En osannut odottaa että Aallon Harry ja Maire Gullichsenille suunnittelema Villa Mairea olisi vielä monin verroin vaikuttavampi. Pihatietä taloa kohti kävellessä juoksi kylmiä väreitä pitkin ihoa. Olen selaillut eloni aikana satoja ja satoja sivuja isosti ihailemani Aallon töistä kertovia kirjoja ja kerta toisensa jälkeen palannut aina aukeamille joissa on kuvia tästä talosta. Oli mieletöntä kävellä nyt sisään noihin kuviin ja tuntea talon ilmapiiri. Niin hieno, samaan aikaan ylellinen ja vaatimaton, aina vain ajankohtainen ja ajaton. Ja niin kotoisa - sitä en ensimmäiseksi olisi osannut arvata.

Olin lainannut vuosien aikana tämän kirjan kirjastosta niin monta kertaa. Selaillut alusta loppuun ja lopusta alkuun, jumittunut suosikkisivuilleni uudestaan ja uudestaan. Saara Hopean hienot jalalliset lasit, Maire Gullichsenin viherhuone, ihana tilava ja valoisa kylppäri. Matot, astiat, kalusteet. Puu, rottinki, villa, lasi. Piha, sauna, puutarha, uima-allas. Ja se taide, taide, taide. Vierailun päätteeksi otin kirjan Villa Mairean eteisen pieneltä myyntitiskiltä kainalooni ja ostin omaksi. Ja miten hieno kirja se onkaan. Suurella vaivannäöllä ja asiantuntemuksella koottu, kuvattu ja kirjoitettu 312-sivuinen. Täynnä mielettömiä tarinoita talosta ja sen historiasta. Ajan ja ajatuksen kanssa taiten tehty. Ei kertaselaus, vaan käsikirja.

Visiitiltä jäi hihaan muutakin kuin tämä kirja. Oikeastaan mieleen asettui sellainen ajattoman sisutamisen ajatus, jonka läpi vaihtuvia trendejä ja jatkuvaa tavaratulvaa on turvallista tarkastella. Sen jälkeen olen kaikenlaisten sisustushoukutusten äärellä miettinyt hiljaa mielessäni "Olisiko tällainen Villa Maireassa jos asuisin siellä?". Aika pian tuo kysymys erottaa hetken hurman hötkötykset ja kotkotukset oikeasti ajattomista asioista. Mitä se ajattomuus Villa Mairean tapaan sitten on? Luonnonmateriaaleja. Käsityötä. Laatua määrän sijaan. Satsausta hienoihin yksityiskohtiin. Paikallista osaamista. Kuvataidetta osana kodin sisustusta. Persoonallisia valintoja - itsensä ympäröimistä asioilla joita itse rakastaa, muodeista piittaamatta. Ja näiden kaikkien käyttämistä, huoltamista ja säilyttämistä. Pitkään. Vuosikymmeniä.

Kyllä kiitos.

Jos vain tilaisuus tarjoutuu, käy Villa Maireassa. Ja jos haluat selata tai hankkia omaksi hitokseen hienon, aikaa kestävän sisustuskirjan, katsasta Inside the Villa Mairea. Löytyy ainakin muutamista helsinkiläisistä kirjastoista ja oli ostettavissa myös Aallon talolta Riihitiellä.




8 kommenttia :

  1. Oi että, täytyy hankkia tuo kirja! Ja järjestää joskus visiitti tuonne Villa Maireaan - olen siitä pitkään haaveillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että tykkäisit tuosta kirjasta paljon! Ja ilman muuta haavetta ny toteuttamaan :)

      Poista
  2. Olen lapsena vieraillut tuolla ja siitä on jäänyt voimakas muistijälki lapsen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on jäänyt mieleen! Mulla on samankaltainen kokemus lapsuudesta Gallen-Kallelan Tarvaspäästä. Muistan sieltä erityisesti kylppärin :D

      Poista
  3. Niin totta mitä puhut! Olen käynyt Villa Maireassa viimeksi lapsena ja jo silloin paikka teki lähtemättömän vaikutuksen ja on jäänyt mieleen! Kiitos muistutuksesta, pitää ehdottomasti tehdä uusinta käynti. Villa Mairea oli käsittääkseni pitkään kiinni yleisöltä ja taisi siksi unohtua. Ajattomuus, tunnelma, kodikkuus ja yksityiskohdat on kyllä kuvaavia - allekirjoitan! Kirjakin menee hankintaan ilman muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin että tämä on niitä paikkoja joka kestää monta käyntikertaa helposti. Monta visiittiä melkein tarvitaankin että näkee ja hoksaa kaikki sen hienoudet :) Mä ymmärsin että Ahlströmin perhe siellä edelleen lomailee ja siksikin visiittiajat ovat vieläkin rajoitettuja. Oi onnekaat jotka saavat tuossa talossa elellä!

      Poista
  4. Haluan kokea tuon ihanuuden! Miksi tätäkin on pitänyt ajatella jo pitkään tyylillä, sitten joskus mennään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO just se! Miksi mäkin niin kauan vain aioin ja meinasin? :D

      Poista