16.8.2016

Kolme sopurahan ravintolasuositusta Helsingissä - noin kympillä herkkuja!


Elo on pitänyt tiiviisti kaupungissa. Mutta mikäs siinä vaihteen vuoksi! Loman loppupäivillä ehdin testailla muutamaakin kivaa ravintolaa, joista tässä kolme suositusta. Näissä paikoissa syöt reilulla kympillä Helsingissä tosi hyvin. Aloitetaan Kallion kaupunginosasta.

Ravintola Kolmos3n lounas on aivan älyttömän hyvä. Hinta-laatusuhde on todella kohdallaan. Tämäkin ihana kala-annos kantarellikastikkeella kustansi 12 euroa, kaikki lounasannokset taisivat pyöriä näissä hinnoissa kympin kieppeillä. Ole käynyt Kolmos3ssa nyt pariinkin otteeseen lounaalla ja visiiteiltä on jäänyt tosi hyvä mieli ja täysi vatsa. Paikka sijaitsee osoitteessa Kolmas Linja 11.



Sitten 60-lukulaiselle Pihlajamäen lähiöostarille (joka on muuten arkkitehtoninen suojelukohde)! Siellä sijaitsee huippuhyvä korealainen ravintola Fan. Sielläkin on nyt tullut käytyä jo useampaan otteeseen - kaikki mitä olen siellä syönyt on ollut tosi tosi hyvää. Ensimmäisenä testasin bibimbapin, siis kulhollisen riisiä, kasviksia ja kaikkea muuta. Annos oli niin kookas että melkein olisi piisannut kahteen ruokailuun - loput mukaan! Hinnat Fanissa ovat myös kohtuulliset; lounaalla selviää alta kympin ja ilta-aikaankin bibimbapin saa mukaan otettuna 11 eurolla. Fanin osoite on Meripihkatie 1.





Pitikös nämä annoskuvat ottaa ENNEN kuin on iskenyt kiinni ja sotkenut kaiken?

Ravintola Hoshito on ilta-aikaan oikein kiva paikka. (Lounaalla en ole ollut ihan niin vakuuttunut...) Ideana on että pöytäseurueelle tilataan läjä pieniä annoksia jaettavaksi. Ja kaikkea herkkua listalla onkin, papayasalaattia, ribsejä, pot stickersejä, pokea ja sen sellaista fuusioaasialaista. Tässä paikassa noin kympin vinkkini on seuraava: jos syöt vain yhden niin ota 12:n euron Poke Bowl lohella. Riisin ja kalan ympärille rakennettu kulhollinen on sopivan reilu ja ihanan suolainen. Hoshito löytyy myös Foodoran listoilta jos lohipokehimo yllättää ja kaipaa kotiinkuljetusta. Ravintola löytyy osoitteesta Arkadiankatu 21, Temppeliaukion kirkon tuntumassa.

Jos teillä on vinkata lisää noin kympin ravintolasuosikkeja Helsingistä niin kommenttilaatikkoon vain!

3 kommenttia :

  1. Kiitos vinkeistä. Kolmosta on tosi moni kehunut, varsinkin burgeria. Tuohon Faniin täytyy käydä tutustumassa!!! Kympillä viikonloppuna paikkoja ei tule mieleen. Putteksen Margherita on 11 eur ja sillä tuleekin herkuteltua n 1 x kk.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä. Kolmosta on tosi moni kehunut, varsinkin burgeria. Tuohon Faniin täytyy käydä tutustumassa!!! Kympillä viikonloppuna paikkoja ei tule mieleen. Putteksen Margherita on 11 eur ja sillä tuleekin herkuteltua n 1 x kk.

    VastaaPoista