9.10.2015

Syksyn tähtikuvioita






Aika usein kun maalle tulee ystäviä käymään, tuovat he mukanansa jotakin mitä ei tavallisesti talossa näe tai koe. Useimmiten se on jotain hyvää syötävää, kiitos kokkausvuorosysteemin. Ja toisinaan se on jotakin lystiä tekemistä johon ei itse hoksaisi ryhtyä. Parina viime päivänä on talon pihassa tuijotettu paljon taivaalle, kiitos kylään tulleen kuoman joka tuntee taivaankappaleet. Se alkoi keskiviikkona talon rappusilla kuikuilulla kun oli ne älyttömät revontulet. Ja sitten kun kirkkaat ilmat vaan jatkuivat niin tarvittiin äärettömän ihmettelyyn jo oikein istuimetkin.

Päivällä aurinkotuoleissa otettiin aurinkoa, juotiin teetä, syötiin sipsejä ja hölpöteltiin. Yöllä niissä istuttiin moninkertaisiin vaatteisiin pukeutuneina ja vahdattiin pakkasessa syystaivaan tähtikuvioita. Alkuyöstä katsastettiin Joutsen, Perseus, Kassiopeia, Andromeda ja Pegasus. Käännettiin tuolien suuntaa ja etsittiin Iso karhu ja Pieni karhu. Nähtiin monta tähdenlentoa ja jokunen satelliitti. Kun vähän kerrattiin niin osasin itsekin syynätä planisfääristä (ylimmässä kuvassa) mistä mikäkin tähtikuvio voisi löytyä. Löytyi Ajomies ja löytyi Kaksoset. Sitten vielä päätettiin että laitetaan herätyskello pirisemään perjantaiaamuna 5.45 ja tullaan silloin pellon reunaan planeettojen näkemisen toivossa vahtaamaan lisää.

Kannatti herätä pakkasyön viimeisinä tunteina ja kävellä kuuraiselle pellolle. En tiedä oliko siellä pimeän turvin meidän kanssa myös peuroja ja muita elukoita. Orionin vyö hehkui kirkkaana ja lännen suunnassa hoikan kuunsirpin kauneuspilkkuina loistivat tähtiä kirkkaampina planeetat Venus ja Jupiter. Mars ujosteli vähän mutta näkyi hyvin sekin.

Asiantuntija lähti tänään bussilla kaupunkiin, mutta landelle jäävän onneksi on Ursa. Tähtikarttaa voi tiirailla tuolla ja planeettojen metkut Lokakuussa selviävät tuolta.





6 kommenttia :

  1. Mä olen modernin ajan kasvatti ja tiirailen kuvioita ilmaisen NightSky sovelluksen avulla! Netin se vaatii ja sen avulla jää planisfäärin pähkäilyt pähkäilemättä. Kirkkaita öitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! Stellarium -nimistä appia olen kans roplannut, sekin on mainio - mutta maksaa kolmisen euroa.

      Poista
  2. Maalla voi kokea siis oikeasti tähtihetkiä. Tuollaiset tähtihetket muistaa pitkään. Kiitos linkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtihetket erottuvat hyvin kun kaupungin valot ovat kaukana :)

      Poista
  3. Mahtavaa, että on tyyppejä, joilta voi oppia jotain:) Mä olen sellainen luonnontuijottelija. Tietoa ei ole, mutta fiiliksellä mennään. Metsät, suot, sumut, tähtitaivaat, auringonlaskut ja -nousut on kaikki koskettavia.

    VastaaPoista
  4. No jopas on kiva harrastus tuokin. Itse en tunne tähdistöjä Otavaa lukuun ottamatta, mutta kyllä taivas osaa olla kaunis ja katselemisen arvoinen vuorokaudenajasta riippumatta. Ja todellakin! Vielä viimeisiä siemauksia auringosta kelpaakin hamstrata aurinkotuolissa!

    VastaaPoista