9.7.2013

Mökkikahvikupposet



 


Kyläilin taannoin saaristossa ja löysin mainiosta osto- ja myyntiliikkeestä pikkurahalla mökkikahvikupposiksi kauniit käsinmaalatut Olga Osolin Arabialle suunnittelemat Lappi-kupit. Ne taitavat olla teekupit, mutta kooltaan sopivat nykykahvinhörppijälle - vetoisuus on kahden desin luokkaa. Kuppeja löytyi kaksi ja tasseja neljä, ajattelin että hankin näitä lisää jos vastaan tulee. Lappia lienee valmistettu 60-luvun lopulla vain parin vuoden ajan ja pikaisen googlettelun perusteella lisäkuppien löytäminen saattaapi muodostua haasteelliseksi. Kupin malli on Kaarina Ahon muotoilema Palapeli (FC), josta on tehty sarjoja Lapin lisäksi ainakin Aprikoosi, Myrtti, Kekri, Kehäkukka, Keto ja Ali. Niitähän voisi ehkä sekoitella noiden löytämieni kanssa jotta saisi kuppijoukon kasaan.

Käsinmaalatut Arabiat viehättävät noin muutenkin kovasti, näidenkin kuppien juju on mun mielestä noiden siveltimellä sutaistujen kuvioiden inhimillisen epätasainen jälki. Erityisesti tykkään tuosta siveltimen jättämästä tummasta pienestä tiplusta kuvioiden "kärjessä". Lapista tulee mieleen Arabian nykytuotannossa oleva  24h Tuokio, jonka teollisesti valmistetussa kuviossa on ehkä vähän samaa käsinmaalatun henkeä - mutta tietty ilman samaa oikeasti käsintehdyn fiilistä.

(Ja lisää seljankukkamehua! Nyt on koeajossa Herra Stockmannin puodista löytynyt kaunisetikettinen Belvoir.)

Pretty handpainted 60´s Arabia teacups drying after washing up. I have two cups and four saucers and I´m hoping to thrift more. It might turn out to be difficult, though; this "Lappi" motif was in production for only a couple of years and it might be hard to find nowadays.
.

20 kommenttia :

  1. Vitsit, että on ihanat kupit!

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä täytyy itsekkin lähteä seljankukkamenu ostoksille :) Ja onnea uusille ihanille kupeille! Hienoja ovat!

    VastaaPoista
  3. Kiitos muistutuksesta, Myrttihän sen kuppossarjan nimi onkin, mitä löytyy kaapista sinisenä.. Toivottavasti löydät Lappia lisää, ovat kauniita! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihanat kupposet :) Just passelit mökille. Olen tainu ittekki törmätä moisiin, ties vaikka appiukola ois samanmoiset...

    VastaaPoista
  5. Hei, kysyisin tuosta kuivaustelineestä, että onko sen pohja ritilämallinen vai ns. kiinteä kaukalo? Ts. jääkö vesi sinne pohjalle vai valuuko pöydälle? Ja vielä: mistä olet kuivaustelineen hankkinut? Kiitos jo etukäteen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmäilijä, teline on semmonen kaukalo, vesi jää siis pohjalle. Mä olen ostanut sen kirppikseltä. Tuosta postista näkee paremmin: http://www.vihreatalo.com/2012/03/tiskiteline.html

      Poista
  6. Mökkikahvikuppien kuuluu olla totaalisen eriparia! :) Meillä on mökillä tietyt kupit "nimetty" tiettyjen käyttäjien mukaan, minulla on AINA sama kirsikkakuvioinen teekuppi kahvimukina. Käytännönsyistäkin, jotta samasta kupista voi käydä juomassa useammankin kerran päivän aikana kahvia, mutta muutenkin se on kiva kun on erilaisia kippoja katettuna pöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimikkokuppisysteemi on aika kiva! Nyt tulee niitä samanmoisia kahvimukeja aina jemmattua kukin omaan piiloonsa, ettei tartte jokaisen hörpyn jälkeen tiskata.

      Poista
  7. Hyvän löydön teit. Ihanat kupit :)

    VastaaPoista
  8. Seljankukkamehu sopii niin hyvin kesään! Kupit ovat hienot, kerrankin vanhat kupit johon mahtuu kunnollinen määrä kahvia kerralla ;)

    VastaaPoista
  9. Hienot kupit. Kuviosta tulee ihan mieleen käpyjen siemenet.

    VastaaPoista
  10. Hienot kupit. Kuviosta tulee ihan mieleen kävyn siemenet.

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava löytö nuo kupit! Muistan hämärästi nuo, niitä tosiaan valmistettiin vain vähän aikaa. Oikeat aarteet löysit!

    VastaaPoista
  12. Nuo on ihanan mallisia kupposia. Mulla on kehäkukkasarjaa kulhoina ja ainoastaan yksi kahvikuppi. Niitä ei todellakaan ole usein tarjolla, joten hanakasti minäkin ostaisin, kun vaan tielle sattuisi

    VastaaPoista
  13. Never seen them before, oh so beautiful :-)

    VastaaPoista
  14. Moikka!

    Ragrug-blogille tuli kolmenkympinkriisi, se pakkasi kamat, vaihtoi nimensä ja muutti uuteen osoitteeseen: http://seesbysanni.blogspot.fi/

    Tervetuloa siis sinne! :) + kiitos yhdestä ihanimmista blogeista! Täällä sielu lepää.

    Terveisin Sanni/ragrugblog

    VastaaPoista
  15. Kiitos vinkistä! Seljankukkamehu ja kivennäisvesi on mun uus suosikkijuoma, jos vain helteet vielä palaisi niin saisin nauttia sitä pihalla auringon paisteessa :)
    terveisin Sari, ahkera lukija, laiska kommentoija

    VastaaPoista
  16. Tosi upeat kupit ja harvinaiset!
    Tip tipin näin tänään juuri Tori.fiin keski-Suomen osiossa hintaan 70 euroa!
    t. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa Tip tipillä hintaa :O Välillä oon mäkin nähnyt tommosta hintapyyntöä niistä, aikamoista.

      Poista