15.7.2010

Saaristokaupungissa


Vaihteeksi kuvia muualta kuin meikäläisen kotikoloista, pyörähdin asuntomessuilla Kuopiossa ja tallensin joitakin näkymiä. Messutaloja kierrellessä oli olo vähän kuin huonekalukaupassa käyskentelisi; taloissa kaikki on uudenkarheaa ja koskematonta, vanhoja esineitä ei näkynyt juuri missään - ihan kuin kukaan ei taloissa tulisikaan asumaan. Mutta kaikessa uutudessaan kauniita juttujahan messuilta löytyi, niistä nyt muutamia ottamiani kuvia. Soma saapasrivi kuistilla oli yksi päivän sympaattisimpia näkyjä.

Pictures of someone else´s homes for change: some photos I took at the Finnish housing fair in Kuopio.


Erään talon kodinhoitohuoneessa oli hauska teos; lystikkäitä, kirjavia essuja ryppääksi ripustettuna.


Messutaloista eniten silmääni miellytti Studio Lillehammerin kokonaan Ikealaisittain sisustama Myrskypääsky. Taloista lämminhenkisimpiä, ehottomasti. Yllä Myrskypääskyn kivat pihakalusteet, alla kuvia sisätiloista. 




Ja lopuksi itselleni muistiin: Ensimmäisessä kuvassa mahottoman kaunis sohvapöytä ja rahtialusaiheinen kuva seinällä. Keskimmäisen kuvan keittiöstä tykkäsin, komian mustavalkoista. Viimeisen kuvan hirsiseinien kaunis ruskea sävy voisi ehkä sopia vihreän talon saunan lauteisiin.



6 kommenttia :

  1. Voiku pääsis asuntomessuille... Kivoja sisustuksia näyttää olevan...

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, olet siis pistäytynyt melkein meillä! Messualue sijaitsee nimittäin pienen matkan päässä kodeistamme! Hassulle tuntuu kun kotikulmat on nyt niin "tapetilla"!!!!
    Mitä pidit muuten Kuopiosta ja Saaristokadusta?
    T: Mervi

    VastaaPoista
  3. Tuo saapaskuva. Japanissa kengät olisi laitettu kantapäät seinää vasten. Minä ajattelen sen niin, että ihminen on siinä valmiina kohti maailmaa. Tämä suomalainen tyyli on tietty minussakin tiukassa, mutta koitan opetella siitä pois. Sillä kuvittelen ihmiset seisomaan siihen kasvot kohti seinää... Mielummin toisin päin. Mutta ihana saapasrivi. Tämä vain tuli nyt mieleen...

    VastaaPoista
  4. Essuteos on mahtava. Todellinen piristys varmaankin kävijöille. :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun pääsis messuille itsekin... Airiston loma-asuntomessuilta muutaman vuoden takaa muistan tuon saman hiukan aavemaisen tunteen, kun kaikki on uutta ja varsin kulissimaista. Hassua, että ihmisen mielenkiinto aina kohdistuu vaikka vain pieniinkin inhimillisiin yksityiskohtiin, kuten tuo saapasrivi :)

    VastaaPoista
  6. Olen tuota Ikea-taloa katsonut lehdestä ihaillen. Se on mun makuuni vaan täysin sopiva.

    Ja kyllä, meille myös tuon väriset lauteet! Kerro jos löydät jostain sopivan, itse olen Tikkurilan uutta sauna-sarjaa katsellut, mutta siinä oleva lämpökäsitelty sävy on mielestäni ihan keltainen.

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished