16.10.2021

Valmistuuhan se

 

Mökkihankkeen raportointi laahaa vähän perässä, elämä kun ollut viime viikkoina yhtä hässäkkää. Mutta laitetaanpas taas pienen paussin jälkeen kuvia eetteriin!

Niin se vain koitti syyskuun puolella se päivä kun kaikki oli mökin sisäpuolella niin valmista että sain poistaa suojaukset lautalattioiden päältä ja tarttua lakkasiveltimeen. Viimeinen homma ennen muuttokuorman tuomista mökille oli lattian lakkaus, jonka hoitelin itse. Ja olihan se vain mukavaa kääriä hihat ja tehdä mökillä jotain muutakin kuin siivoamista ja järkkäilyä - tähän asti kaikki raksahommat on siis hoitanut urakoitsija.  

 



 

Pitkän pähkäyksen jälkeen päädyttiin käsittelemään mäntylautalattia sävyttämättömällä puolihimmeällä lakalla. Se voitti tällä kertaa öljyvahat ja muut kilpakumppanit helppohoitoisuutensa ansiosta. Meillä on kotona öljyvahattu lattia (ja edellisessäkin omassa kodissa oli) ja tiedän kokemuksesta että se vaatii hoitotoimenpiteitä ettei lika ala pinttyä. Tunnen mökkeilytapamme hyvin ja kyllähän se on niin että lomaillessa keskitymme muuhun kuin lattian varejluun. Puolihimmeästä lakkapinnasta tuli hitokseen kaunis, ihan täydellisen näköinen. Vähän liukas se kyllä on. Saas nähdä asettuuko siitä ajan myötä.

 

 

Ollaan kyllä varsin tyytyväisiä päätökseen jättää kaikki pinnat puun värisiksi ja tehdä välttämättömät käsittelyt läpikuultavina. Tunnelma mökin sisällä on puupintojen ansiosta tosi ihana. Saunan osalta jahkattiin ehkä pisimpään, pitäisikö sittenkin sipaista se tunnelmallisen tummaksi. Mutta ei, männyn oma väri saa näkyä sielläkin kauttaaltaan. Tässä kuvassa taitaa olla menossa kiukaan ensipoltto. Lauteitakaan ei vielä ollut, ne olivat vasta suunnittelun asteella.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti