10.2.2019

Raksapäivitys: kylppärit etenevät ja sauna hahmottuu


Etenee, etenee. Saunankin seinärakenteet on saatu valmiiksi ja ne on kaakeloitu ja saumattu. Sauna jää tässä kuvassa nurkan taa oikealle.


Rakentaneet ja remontoineet varmaan tunnistavat sen ilmiön, että joku pieni asia kaiken keskellä saa oman pään sisällä tarpeettoman suuret mittasuhteet. Otin pienet välihermostumiset kun hetken verran näytti siltä että kylppäreihin valkkaamani sauman sävy (Weberin Medium Grey) olisikin kuivuttuaan tummempi kuin ajattelin. Mutta se johtuikin vain värin hitaasta asettumisesta - kaksi päivää saumauksesta ja harmaa oli vaalentunut juuri oikeaksi. Pienen valöörieron näkee tuossa kuvassa yllä, saunan ja pesuhuoneen seinien välisen liikuntasauman kohdalla. Vasemmalla täysin kuivunutta saumaa, oikealla vielä kosteaa. Saattoipa sekin vaikuttaa että olin ajatellut että sauma NÄYTTÄISI vaaleammalta.

Varmasti olisi asteen verran tummempaankin silmä tottunut. Että eipä olisi ollut näin jälkeenpäin ajatellen mikään katastrofi. (Mehän saadaan sitäpaitsi kuitenkin talo, viis jostain saumoista!) Pitää muistaa nukkua parin yön yli ja hengitellä jos joku asia alkaa vaivata. Ja pitää muistaa syödä, nälkäisenä saattaa tulla sauman kokoisesta nyanssiasiastakin härkänen.


Kurkataanpa sunaan. Sekin on jo hyvin mallillaan, vielä puuttuu panelointi, lauteet ja tietty kiuas. Saunaan tulee siis kaakeloidut sivuseinät ja paneelia vain takaseinään. Tämä ratkaisu vaati kiukaalta tavallista enemmän potkua, "kylmää" seinää tulee niin paljon. Käytännössä sitten nähdään tuleeko kaakeliseinäisessä saunassa yhtä hyvät löylyt kuin kauttaaltaan paneloidussa - lupaan raportoida. Ainakin se näyttää nyt ihan todella kivalta, siinä on vähän sellaista vanhan yleisen saunan tunnelmaa jota tavoiteltiin.


Kylppärin kattoon tulee kauttaaltaan 5-sorminen sormipaneeli. Samalla paneelilla paneloidaan saunan takaseinäkin, niin että se jatkuu katosta samansuuntaisena. Laudematskuksi olen kaavaillut kauniin kalpeaa haapaa. Sormipaneeli otetaan varmaankin oksatonta mäntyä, sen värissä on kaunis pieni lämpö josta tykätään. (Kuvan vasemmassa reunassa tuo mänty, muut haapaa.)

Kävin hypistelemässä näitä puumateriaaleja Malmin erikoishöyläyksessä ja sain sieltä nämä mallipalat mukaan. Suosittelen lämpimästi piipahtamaan jos olet puutavaraa vailla. Ihana paikka, ihana menneen ajan tunnelma, iso valikoima ja todella asiantuntevaa palvelua.



Ja lopuksi vielä pikavilkaisu alakerran kylpyhuoneeseen - sielläkin on jo seinät kaakeloitu ja saumattu! Tähän kohtaan taas tyytyväistä hyrinää.

(Kaakeleista ja kylppärisuunnitelmasta laajemmin tuossa postauksessa.)

5 kommenttia :

  1. Meillä on ollut aikoinaan kokonaan kaakeloitu sauna, jopa lauteet oli kaakelia. Siellä sai ihan älyttömän hyvät löylyt, tykättiin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, hyvä kuulla! Ja ah, kokokaakelinen sauna on taatusti ollut UPEA.

      Poista
    2. Olihan se, ihan kuin olisi kylpylään päässyt. Uudet omistajat purkivat sen viime vuonna kun tekivät taloon sauna- ja pesuhuoneremontin. Mutta olivat olleet tyytyväisiä. Siivoaminenkin oli helppoa, ikinä ei tarvinnut pestä lauteiden alta :)

      Poista
  2. Hyvän näköinen kylpyhuone! Kuvittelisin että tuo 5-sorminen sormipaneeli kylppärin katossa tuo japanilaista tunnelmaa saunaan. Omaa rakennusta suunnitellessa päädyin siihen, että meille sopi sileä kattopaneeli ja sitten katon maalaus. Oikeanlaista paneelia tosin jahdattiin ympäri Jyväskylää, sillä halusin kattopaneelin saman leveyden kuin saunan lauteisiin.

    VastaaPoista
  3. Hei, hieno sauna teillä! Muistatko, millainen rakenne teille tuli saunan kaakelien alle? Samantyyppinen kiinnostaisi, mutta käsittääkseni perinteinen vesieriste ei saunaan käy, ja silti kosteus pitäisi jotenkin blokata pois.

    VastaaPoista