10.8.2014

Omassa talossa



Tämän blogin ensimmäisestä päivityksestä tulee kolmen päivän kuluttua kuluneeksi kuusi vuotta. Aikamoista. Yhtä pitkään olemme asustaneet kesiä vihreässä talossa.

Ensimmäisinä vuosina en mielelläni viettänyt aikaa talossa yksin. Pimeän tultua pelotti. En osaa tarkalleen sanoa mitä pelkäsin. Pelon väreitä saattoi iltaisin aiheuttaa ympärillä synkäksi muuttuva metsä, pellolle noussut läpitunkematon sumu, ajatus rähjäisen kellarin hämärästä tai mystinen risahtelu ruokkoamattomalla vintillä. Sitä mukaa kun taloa kunnostettiin, alkoi pelko karista. Kun kävin omin näpein talossa sisällä läpi jokaisen neliösentin, rapsutin, puunasin, hinkutin ja maalasin, ei ollut enää tuntematonta nurkkaa jota epäillä. 

Saunan takaa alkavaa metsää en pimeän tultua sitäkään enää pelkää. Siellä ovat omin käsin harvennetut muutamat puut lahoamassa, tutut sienipaikat ja vadelmapensaat. Olen oppinut tunnistamaan metsässä kulkevan peuran suhinat enkä enää säikähtele illalla pusikosta lentoon pyrähtäviä lintuja.

Uusia tarkkailtavia ja huomioon otettavia asioitakin on vuosien mittaan tullut, sellaisia joita ei alkuun hoksannut ajatella. Hyväksi havaittuja toimintatapoja ja tervettä varovaisuutta. On tullut taloviisautta. Olen oppinut tietämään että seudulla kulkee kyitä ja heinikot pihassa on hyvä pitää siksi matalina. Osaan varautua kaivoveden hupenemiseen pitkän sateettoman kauden seurauksena. Tiedän mitä kannattaa tehdä valoisaan aikaan ja minkä hommien toimittaminen pimeän tultua on erityisen hankalaa. Hoksaan että halot kannattaa kantaa saunalle ja kyökkiin kun on lähdössä mökiltä pois, silloin seuraavalla visiitillä ei haittaa vaikka olisi perillä lämmitystä aloittamassa vaikka keskellä yötä. 

Osaan asettaa talon huoltotoimenpiteitä tärkeysjärjestykseen. On muodostunut hyvä näppituntuma arvioida mihin korjauksiin on tartuttava heti ettei ongelma lähde laajenemaan. Jotkut ongelmat ratkeavat paremmin sen kummemmin pähkäilemättä ja antamalla ajan kulua. Senkin olen oppinut että aina kannattaa kysyä naapuritaloista neuvoa. Siellä on tiedetty ja taidettu monet asiat jo vuosikymmenten ajan. Sieltä löytyy tietoa minunkin talostani, sen rakentamisesta lähtien.

Aluksi keskityttiin talon remontoimiseen ja vannoin että on aivan sama miltä piha näyttää. Puutarha-asioista en ainakaan ikimaailmassa kiinnostuisi. Nyt pihassa kasvaa yhtä ja toista perennaa ja kaikenlaista syötävää, enkä voisi niiden kasvua seuraillessani olla onnellisempi.

Talokaupan kylkiäisenä on tullut kaikenlaista uutta ajateltavaa. Oikeastaan kokonainen kaupunkikodissa tuntematon elämäntapa joka on viehättävällä tavalla hidas, kiireetön ja yksinkertainen - ja samalla sopivasti haastava. Pieniä asioita kun tekee pikkuhiljaa ja miettii hötkyilemättä niin hyvä tulee.

It´s been six years since I bought the country house. I´ve learned alot during that time. A whole new way of life, really.




21 kommenttia :

  1. Toinen talollinen sanoo että komps komps komps ja AAMEN!
    ;)

    VastaaPoista
  2. Minulta meni kyllä 9 vuotta ennen kuin uskalsin nukkua yksin talossa. Iltaisin nousi aina ikävä tunne kun piti mennä nukkumaan, vaikka naapurikin on aika lähellä. En oikein tiedä mistä se johtuu. Kun lapsenlapsi nukkui kyljessä, nukuin levollisesti. On se kumma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä miten toisen ihmisen läsnäolo poistaakin kaik pelot! Yksinään on kai enemmän mielellä tilaa keksiä kaikenlaista :)

      Poista
  3. itse asun itsekseni talossani keskellä metsää... onneksi on koirat, niin uskaltaa nukkua ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä tuli elokuun alussa vasta ensimmäinen vuosi täyteen kakkoskodissamme ja paljon samansuuntaisia ajatuksia on herännyt tämän matkan aikana. Vuosi on ollut erilainen mitä kuvittelin, mutta hyvällä tavalla. Vanhalla talolla on paljon opetettavaa <3 Onneksi olkoon yhteisestä taipaleesta, toivottavasti pääsen itsekin joskus kurkkaamaan vanhoja blogikirjoituksia vuosien takaan!

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus! :)
    T: hän, joka edelleen pelkää nukkua yksin talossaan, jossa asunut kuusi vuotta...

    VastaaPoista
  6. Minä olen miettinyt tuota yksin nukkumista, kun pääsemme uuteen/vanhaan taloomme muuttamaan. Nyt olen kantanut kellarista betonia, möyhinyt sen lattiaa ja parhaillaan kiskon yläkerrasta vuorilautoja ja säkitän kutteria, joten pidän tuon mielessä, että tunnen talon nurkat ja kolot eikä pelättävää ole! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u! Sitä mukaa kun on korjattu, on pelko vähentynyt! Erityisen mukavaa oli lakata pelkäämästä vintin hämärässä sen jälkeen kun se oli siivottu perin pohjin :)

      Poista
  7. Ihanaa! Onnea vuosista ja pelkojen voitosta, kaikessa tuossa yksinkertasuudessa ja hitaudessa on kyllä pala tämänkin kaupunkilaisen unelmaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon sulle palan pellonreunaa, Anna!

      Poista
  8. Minä en ole pelännyt nukkua yksin talossamme - vaikka eka sellainen kokemus oli lokakuun pimeillä. Sen kuitenkin tunnustan, että roskapussia en illalla lähtenyt yksin viemään ja tarkistin, että ovet ovat varmasti lukossa. Kerran loppukesästä otin pyykkejä narulta ja oli jo todella hämärää - metsä takana ... lepakko otti vauhdit liiterin katolta - silloin kiitin,että sydän on ok - oli pysähtyminen niin lähellä. Ihana hiljaisuus saattaa hetkessä muuttua vähän pelottavaksi..vaikka pimeää ei pelätä tarvikaan. ihmisiä vain - jos ovat väärällä asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo että ihmisiä pelkää, jos jotakin. Ja voihan lepakko :D

      Poista
  9. Meillä ollaan puolivälissä tuota matkaa - kolmannen vuoden kohdalla. Tuo pelkääminen / jännittäminen on ihmeellinen juttu. Kotona kaupungissa toivoo, että voisi pitää sälekaihtimet koko ajan auki. Ettei olisi lähellä ketään. Maalla taas alkaa jännittää, kun pimeys laskeutuu. Kuka siellä nyt muka sisään kurkkisi :D Tämmöinen se on - ihmisen pään sisältö :)) Uutta oppimassa.

    Onnea mahtavan pituisesta blogitaipaleesta ja taipaleesta talon kanssa myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea torppataipaleelle /////Laura :) Nii-in, kukapa ikkunoista sisään kurkkis! Ei taida metsän elukoita ihmisten iltatoimet niin kiinnostaa :D

      Poista
  10. Ymmärrän täysin tunteesi talovanhusta, kesäkotianne kohtaan. Meillä on hyvin samantyyppinen. Juuri tuo ympärillä olevan ihailu ja ihmettely, kiireettömyys ja hiljaisuus tuntuu niin tutulta. Blogisi on ihana.:)

    VastaaPoista