15.11.2008

Saunaongelma ja kärähtänyt kovalevy


Kotikoneen kovalevy otti ja rikkoutui ja bloggaaminen muuttui hetkeksi jähmeäksi. Levyltä saatiin kuin saatiinkin pelastettua yksi kansio - se jossa oli koko Vihreästä talosta otettujen kuvien arsenaali, luojan kiitos. Mutta olisihan onneksi ollut blogiin ladatut kuvat, jos muut olisivatkin kadonneet bittiavaruuteen.

Ensi kesänä pitäisi siis tilukselle saada talon kaveriksi sauna. Pohdimme ja kääntelemme saunavaihtoehtoja; valmis, koottava saunarakennus kohoaisi nopeasti, mutta toisaalta paikanpäällä rakennettavan saisi suunnitella itse. Vanhat hirret voisivat tulla rakennusmateriaalina kysymykseen, uudet eivät niinkään houkuttele. Hienoin vaihtoehto olisi tietenkin rintamamiestyylin piharakennus saunoineen ja puuliitereineen - olisiko kellään sellaista pihallaan joutilaana meille siirrettäväksi? Ja tietenkin kaikkeen tähän pitäisi kulua mahdollisimman vähän rahaa, mieluiten olemattoman vähän.

Ikisuosikkini saunojen joukossa on Aarno Ruusuvuoren Marimekolle suunittelema Marisauna. Se suunniteltiin yhdessä päivässä pystytettäväksi ja mukana tulivat kylpemistarpeet kylpytakeista palasaippuaan. JAivan tuskitta ei 60-70-lukulainen pelkistetty muotokieli ehkä kuitenkaan istahtaisi rintamamiestalon kylkeen... (Kuvat tuolta.)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti