12.7.2021

Kaupunkikodin kesäpiha

 



Kaupunkikodin piha on räjähtänyt täyteen vihreyteen. Toista kesäänsä elelevät perennat ovat kasvaneet jo aika komean kokoisiksi ja kukkivat hienosti. Esimerkiksi syreenit tekivät jo mukavat määrät tuoksuvia kukkiaan ja keijunkukat myös. Näiden kuvien ottamisen aikaan kukassa olivat iirikset, loistosalviat, jasmikkeet ja isotähtiputket. Kukintavuoroaa odottelivat ritarinkannukset, jotka ovatkin silviisiin ahkeria että ovat tehneet viimekin kesänä kahdet kukat. Ensimmäisen kukinnan jälkeen leikkasin varret poikki niin vot tuli uusia. Loppukesäksi on tiedossa vielä komeamaksaruohojen, kimikkien, valkoisten punahattujen ja purppurapunalatvojen kukintaa. 

Nyt alkaa myös jo nähdä kasvien oikeita mittasuhteita ja hoksata missä niitä on tullut istutettua turhan tiiviisti tai väljästi. Piirtelen syksyn kasvinsiirtohommia ajatellen pientä karttaa, että muistan mitä kaikkea pitikään sijoittaa uudelleen. Myöskin muutamia suunnitelmia kasvien uudelleen ryhmittelemisestä on; huomaan että tykkään eniten siitä että yhtä lajia on yhdessä paikassa runsaammin, eikä niinkään sinne tänne ripoteltuna. 

Aika violetti-vaaleanpuna-valkoinen on näemmä tää meidän pihan värimaailma. Sitäpä ei ole niin kovin tarkasti suunniteltu, mutta sellaista on tullut kun fiiliksen mukaan kasveja on valittu. 

Aika paljon on kyllä piha vihertynyt keväästä! Tuossa postauksessa kuvia huhtikuun lopun tilanteesta: http://www.vihreatalo.com/2021/04/piha-tekee-hyvaa.html.




1 kommentti :