17.10.2020

Näkymä mökin sisältä

 

Olen jatkanut täällä piirusteluharjoituksia. Nyt on tietokoneen ruudulla pyörittelyssä näkymä mahdollisen tulevan mökin sisältä rannan suuntaan. Tuo maisemakuva on ihan oikeastikin sieltä meidän rantsusta, mutta hiukan liian läheltä rantaviivaa ja hiukan väärään suuntaan otettu - tähän hätään ei löytynyt osuvampaa. Eli ihan noin rantaan mökki ei sijoittuisi ja näkymäkin olisi enemmän vasemmalle. Mutta pikkujuttuja ja siitä viis! Pääasia tästä kuvasta nyt välittyy, eli se millainen fiilis piirtämäni mökin sisällä saattaisi olla kun isoista ikkunoista avautuisi järvinäkymät.

Lykkäsin kuvaan jo vähän jotakin kalustetta ja jonkinlaisen takan mittakaavaa havainnollistamaan. Oikeassa reunassa pilkistää keittiön kaapiston nurkkaa (väri viittellinen) ja ovi toiseen pikkuiseen makuusoppeen. Kyllä mä itseni tuonne jo mieluusti kuvittelen kesäpäiviä viettämään. Eikös se ole niin että hyvin kuviteltu on puoliksi jo tehty?

1 kommentti :

  1. Säilytystilaa tulet tarvitsemaan ainakin vaatteille. Suomen suvi on sellainen vaikka lähtisit hellekelillä perjantaina mökille niin sunnuntaiaamuna voi tullla räntää ja rakeita. Jokaviikonloppu ei viitsi raahata kaikkia vaatteita edestakaisin. Meillä ainakin on mökillä toiset kumpparit ja varavaatteita.

    VastaaPoista