20.2.2018

Kirppislöytö --- Artek 112b -hyllyt


Nämä Artekin 112b -hyllyt olivat tosi sopuhintainen löytö eräältä Facebook-kirppikseltä. Sopivat mun suunnitelmiini tulevan työhuoneen kalustuksesta. Niin, alun harmistus siitä että meidän tulevasta talosta pitääkin tehdä vähän isompi kuin alunperin ajateltiin onkin vaihtunut iloon siitä että saan sen myötä ihan oikean työhuoneen! 

Artekin kamppeet ovat minusta kauneimmillaan vasta yli 20-vuotiaina, silloin niiden pinta on patinoitunut kauniisti ja vaalea koivu on muuttunut lämpimän hunajaiseksi. Loistavaa käytettynä ostettavaa siis, suorastaan kierrätyssisustajan klassikkokamaa. Ja tarjontaahan näistä käytettynä Suomenniemellä riittää. Katsastakaapa vaikka esimerkiksi Torin tämänhetkinen valikoima.
 
Joku voisi sanoa että aivan hullua ostaa tavaroita taloon jota ei vielä ole olemassakaan. Mutta minä sanon että aika monesti isojen hankkeiden ja muutosten äärellä tarttetaan jotakin pientä konkreettista merkkiä että homma oikeasti etenee - niin tunteen tasolla kuin käytännössäkin.

18.2.2018

Ensimmäisiä sisustustuumailuja taloon


Talohanke puksuttelee eteenpäin omaa tahtiaan. Asuntokaupat meidän kaupunkikodistakin on jo ehditty tehdä. Talon pohjapiirrosvaihtoehtoja pyöritellään ja on jo sellainen olo että tiedetään aika tarkkaan millainen halutaan. Seuraavaksi palkataan pääsuunnittelija/vastaava mestari ja sen jälkeen aletaan tehdä päätöstä talotoimittajasta. Minä kulutan aikaa kokoamalla pinterest-kansioistani talon sisustusta moodboardeiksi. Lystiä puuhaa! Ja auttaa kummasti hahmottamaan kokonaisuutta kun eri huoneiden fiiliskuvia voi selata yhdellä istumalla.

Joidenkin huoneiden osalta sisustuksen suuntaviivat ovat olleet mun pääni sisällä jo pitkän aikaa selvillä. Esimerkiksi lattiasta, keittiön fiiliksestä ja työhuoneen tapetista olen ollut varma jo viime vuoden puolella -  kun oli pakko lähteä kiipeämään pyrstö edellä puuhun koko prosessiin. Nyt on mukavasti aikaa katsastella sieltä täältä tarvittavia palasia sisustukseen odottamaan itse talon varmistumista ja valmistumista. Hypistellä materiaaleja rauhassa ja vaania sisustukseen tarvittavia vintage-juttuja nettihuutokaupoista.



Tässä joitakin näissä kuvissa vilahtavia juttuja joita olen tulevaan taloon kaavaillut. Keräilen hiljalleen noihin moodboardeihini valmistajien kuvia hyvistä materiaaleista joita tulee vastaan. (Näin alkuvaiheessa pidätetään tietenkin oikeus kaikenlaisiin u-käännöksiin ja mielen muutoksiin.)

  • -Lattiaan Timberwisen lehtikuusiparketti värissä Arctic.
  • -Keittiöstä vaihteeksi musta.
  • -Työhuoneeseen(!) William Morrisin Willow Boughs -tapetti vihreänä, Artekin seinähyllyt 112B ja tuoli 45 vaaleilla satulavöillä. (Hyllyt nappasinkin jo eräältä Facebook-kirppikseltä!)
  • -Ei ehkä mihinkään valkoisia seiniä, kaikkiin seinämaaleihin jotkut ihanat maanläheiset sävyt. Ehdokkaita pyörii jo tietokoneen ruudulla.
  • -Nykyisestä kodista taitaa lähteä mukaan superhyvä lämmin harmaa maalisävy G487.
  • -Sähkökamppeiksi olen tuumannut Renova-sarjaa mustana
  •  -Kylppäriin Antti Nurmesniemen suunnittelema huippuhieno mustakehyksinen Modula-peili.
  • -Pukkilan Natura-sarjan 6-kulmaiset laatat kylppärin lattiaan. Olen tykännyt niistä aina aivan hulluna.


    Taidan raportoida tänne jatkossakin näitä materiaali- ja kalustetuumailujani. Kaikenlainen ääneen pohtiminen ja koostaminen selkeyttää nimittäin sisustusajatuksia tosi paljon. Nytkin huomaan että olen näemmä himoinnut jonkin verran mustia aksentteja - kun katson täällä nykyisessä kodissa ympärilleni niin mustaa ei löydy kahvimukin ja Hilma af Klint -julisteen lisäksi juuri mistään muualta. Mikä ettei!






12.2.2018

Ostotarjous hyväksytty


Kaupunkiasunnon myynti jännitti etukäteen, mutta turhaan. Sopivan ostajan löytämisessä ei kauaa nokka tuhissut, se tapahtui jo ennen ensimmäistä julkista näyttöä. Kaikki sujui oikeastaan niin nopeasti, että vasta nyt pari päivää ostotarjouksen hyväksymisen jälkeen alan tajuta mitä tapahtui. Katselen täällä näitä rakkaiksi käyneitä, huolella rempattuja nurkkia ja mietin että tästä saa kyllä seuraava asukas ihanan kodin.

Seuraavaksi alamme edistää taloprojektia täydellä höyryllä. Ja niin, tarttis myös etsiä väliaikainen vuokra-asunto johon keväällä muuttaa. Keskustassa asuminen on ollut ihanaa ja päätimmekin että täällä pysytään nämä vimoset kuukaudet (vuosi?) ennen taloon muuttoa.

Niin siis rakennetaanko me ihan OIKEASTI talo? Kyllä se taitaa nyt niin olla.


9.2.2018

Asunto kaupan


Nyt otetaan tulevaa taloprojektia ajatellen ensimmäinen iso konkreettinen askel: meidän kaupunkiasunto on myynnissä. Alkaa jo vähän jännittää tämä koko mullistus. Myynnin myötä selviää sitten lopullisesti millainen budjetti meillä on hyppysissämme talon rakentamiseen. Pidetään siis kaikkia mahdollisia peukkuja.

Tulevia näyttöjä varten keventelin huushollissa vähän tavaramäärää ja pakkasin mm. rakkaan keräilyastiakokoelmani pois näkyviltä. Hassua ajatella että saattaa olla että otan nämä seuraavan kerran esille sitten omassa talossa... Asunnon myynnin jälkeen suunnataan toki joksikin aikaa väliaikaisesti vuokralle johonkin, mutta sinne ei varmaankaan kaikkia tavaroita puretakaan. Ja vielähän ei tiedä millä aikataululla tämä kaikki tapahtuu, kaikki kun lähtee etenemään sitten vasta kun tämä koti on myyty.

Sinne katosivat silkkipaprukääreisiin ja pahvilaatikoihin käsinmaalatut Valenciat, Saara Hopean näppyläkulhot, suosikkiemalit, muutamat Paratiisit ja lemppari-Grapponiat. Nämä on ihana ottaa taas esille ja käyttöön sitten kun sen aika on.



2.2.2018

Pyrstö edellä puuhun: superhieno parketti


Viime päivinä olen pohtinut tulevan talon sisustusasioita. Se tuntuu vähän höpsöltä kun itse talosta eikä sen toimittajastakaan ole vielä tehty päätöstä. Mutta tarkoitus onkin nyt tämä: pitää pähkäillä otettaisko talon toimitus muuttovalmiina vai viittä vaille valmiina.

Alunperin olimme ehdottomasti sitä mieltä että mitä valmiimpi, sen parempi. Mutta sitten kävi ilmi että sisustuksen materiaalivaihtoehdot ovatkin muuttovalmiissa taloissa aika rajalliset. Se tuntui kieltämättä oudolta; itse talomallin muokkausmahdollisuudet ovat kaikilla firmoilla lähes rajattomat, mutta sitten yhtäkkiä sisustuspuolella tökkää. Oli pakko ottaa viittä vaille valmis toimitus vielä uudelleen pohdinnan alle. Se tarkoittaisi sitä että talo tulisi tehtaan toimesta ulkoa päin valmiiksi ja sisustuspuolen tekeminen jäisi sitten itse järkättäväksi. Sitten saisi tilailla materiaalit mistä lystää ja millaiset lystää, mutta meillä tarkoittaisi sitten erikseen urakoitsijan palkkaamista tekemään talo valmiiksi. Ja aika paljon enemmän hommaa itsellekin siis.

Jos taas pysytään muuttovalmiissa, täytyy tutkia saisiko talofirmojen matskuvalikoimista koottua sellaisen sisustuksen kuin halutaan. Siksi mietinkin vähän höhlästi nyt jo talon yksityiskohtia kaakeleista hanoihin ja pytyistä ovenkahvoihin.

Olisipa talofirmoilla joku välimuoto näistä kahdesta tomitustavasta. Sellainen "Sisustajan Muuttovalmis", jossa vaikka maksettaisi vähän ekstraa siitä että sisustusmateriaaleja saisi valita vapaammin. Ymmärrän että niiden tilailussa, sopivuustarkistuksissa ja varastoinnissa olisi silloin enemmän hommaa, mutta olisimme kuitenkin valmiita siitä vähän maksamaan että koko prosessi olisi meille huolettomampi.

No juu mutta se näistä pohdinnoista! Piti kertomani että taisin löytää nyt lattiamatskun joka taloon tulisi. Mulla on ollut etsinnässä parketti jossa olisi mahdollisimman samaa fiilinkiä ja sävyä kuin meidän nykyisen kaupunkikodin lipeöidyssä mäntylautalattiassa. Timberwisen valikoimista löytyy tosi hieno lehtikuusiparketti, jonka fiilis on just sopiva. Siitä on saatavissa useampaa sävyä, joista tuo kuvassa näkyvä Arctic osuu todella lähelle täydellistä. Se on siinä!

Nyt pitää sitten vielä pähkäillä mihin taloon ja millä keinoin tämä sitten lopulta asennettaisiin. Lehtikuusiparkettia ei muuten taida olla muuttovalmiiden talojen materiaalivalikoimissa kellään noista meidän kolmesta talofirmaehdokkaasta...

Jos siellä langoilla on talon rakentaneita joilla on tästä muuttovalmis-viittä vaille valmis -pähkäilystä kokemusta, niin ilolla kuulisin  miten sisustushommat ovat teillä ratkenneet!