30.1.2010
Varjostinta vailla
Siskon lampunjalka tuli taloon pitkäaikaislainaan. Aika söpöt pikku varpaat lampunjalaksi. Mutta minkälaisen varjostimen laittais?
27.1.2010
Kiuruosasto
Seinällinen vihreäpohjaista "Ken kiuruista kaunein" -tapettia on justiinsa mukava annos karkkiväriä olohuoneeseen.
25.1.2010
Huuruiset ruudut
Merkattakoon talteen aikakirjoihin että tänä talvena lunta oli ja palella sai. Lämmittämättömässä olohuoneessa saattoi vaihtaa huonekalujen järjestystä ilman hikoilun vaaraa. Paikkaansa löytämättömistä kalusteista ja tavaroista muodostui sievän värinen keko.
23.1.2010
Räsyä ja pitsiä
Olenkohan jo tarpeeksi vaahdonnut räsymatoista? Ne ovat vain kertakaikkiaan matoiksi niin huippuja. Kirppikset ovat vanhoja räsymattoja pullollaan ja hintaa on yleensä vain muutaman euron verran. Parhaimmillaan matot on juuri pestykin niin että mäntysuovan tuoksun vielä erottaa. Tarvitsee vain kierrellä, penkoa ja valita ne juuri oikealla tavalla sekavan väriset.
22.1.2010
Sameat pastellit
Yläkerran rauhaa. Komeron ovenrivassa riippuu hieno kameran muotoinen postikortti, jonka linssin läpi katsoessa alkaa pyörryttää.
21.1.2010
Blurb!
Kaksi kovalevyä tietokoneestani käräyttäneenä tarvitsin virtuaalikuva-arkistojen rinnalle jotakin pysyvämpää. Blurb tarjoaa mainion mahdollisuuden nykerrellä oman kuvakirjan ja niinhän ma tein. Yllä kuva-alpummistani muutama aukeama. Kirja viipyi tilauksesta lukien kolmisen viikkoa ja maksoi toimituskuluineen pyöreästi 27 euroa. Varmasti teen toistekin! Seuraavalla tilauskerralla tiedän vaalentaa kuvia roimemmin (painojälki on aika tummaa) ja laittaa siekailematta tuplamäärän sivuja (46 -sivuinen lipareeni on enemmänkin vihko kuin kirja).
20.1.2010
Siskon koti ja keittiö
Siskoni talosta on hieno juttu uusimmassa Koti ja Keittiö -lehdessä! Oikein komiasti neljän aukeaman verran kuvia ja kertomaa. Jos ei vielä joku ole siskon mainioon blogiin eksynyt; se löytyy tuolta.
19.1.2010
Vihreä tuoli
Samaisesta purkutalosta peilin ja pärekorin kanssa kotiutui joulun alla kaksi kappaletta vihreitä nojatuoleja. Otettavahan ne oli kun ilimaseksi sai. Toinen on jo kulkeutunut vihreän talon kuistille odottelemaan, toinen on vielä siskon autotallin tukkeena.
18.1.2010
Henkariruuhka
Eteisen valkoinen lattia kaipasi suojaa. Yhdeksän euroa oli kova hinta molemmista päistä rispaantuneesta räsymatosta, mutta maksoin kun värit olivat justiinsa oikeat.
17.1.2010
Talvi ikkunan takana
Talo lämpeni hitaasti monen viikon poissaolon jälkeen. Tuli rätisi hellassa ja sähköpatterit hehkuivat kuumina. Keittiön seinällä roikkuvan leikkuulaudan on sisko pelastanut kirppikseltä joskus aikoja sitten.
12.1.2010
101.1
Vanha ja viehättävästi raapiutunut Radio Royn juliste on ostettu rovanimeläisestä Kahvila Kauppayhtiöstä. Kahvilan alati vaihtuva irtaimisto on myytävänä eivätkä hinnatkaan muistaakseni ihan mitään mahottomia olleet.
11.1.2010
Kaupunkitäkit
Kirppiksiltä ostetut silkkitäkit ovat ehdottomia jokapaikanpeittoja. Ne taipuvat kaupungissakin lämmikkeiksi ja sopivat kaikenlaiseen laiskotteluun. Alin vaaleanpunainen on täkkilöydöistä tuorein, se löytyi joulun alla lahtelaiselta kirpputorilta vitosella.
10.1.2010
Lepolasse
Ikean divaanikaksikon takana pilkottavat (vielä ryppyiset ja ylipitkät) samettiverhot olivat löytö Hemtexin alesta. Ne ovat täyttä puuvillaa ja maksoivat 9,90 euroa kappale. Siihen hintaan ei tahdo samettiverhoja löytää kirppikseltäkään.
9.1.2010
les couleurs
Kirppiksellä jo aikaa sitten vastaan tullut neljän euron puuvillainen kaunotar roikuskelee vanhan tehtaan pukukaapin ovella. Saattaa olla että en siihen kovin usein pukeudu, mutta katselen sitäkin enemmän; vaatteessa on kokoelma silmää miellyttäviä väriyhdistelmiä - sinappia, haaleaa pinkkiä, laventelia, musteensinistä ja kermanvalkoista.
5.1.2010
Joulukuu 2009
Joulukuussa pelastimme siskon kanssa purkutalosta hienoja tavaroita, minä sain kauniin peilin ja hyvänkokoisen pärekorin. Ostostelimme Kärkkäisen jättimarketissa Lahdessa kamalan halpoja Ultima Thule -laseja ja pikkusia hurrikaanilyhtyjä hyasinteille. Löysin romukaupasta kympillä vanhan Valinten työvalaisimen, jonka olisin ilman siskon yllytystä ehkä tyhmyyksissäni jättänyt ostamatta.
4.1.2010
3.1.2010
Lokakuu 2009
Lokakuu kului kaupungissa, muutonjälkeisessä hämmennyksessä. Melkein koko kuukauden huonekalut seilasivat ympäri asuntoa ja etsivät paikkojaan. Kuvia lokakuulta löytyy köyhänlaisesti, ei ollut aikaa tarttua kameraan ja olla hetki hiljaa.