31.10.2020

Kohtuuhintaista mökkiä rakentamassa - missä voi säästää?


Näkymä mökkitontin rannasta


Mökkitoimittajien vertailu ja mökkihankeen kokoanaisuuden jatkotuumailu on täydessä käynnissä, ja nyt olen tutkaillut erityisesti hirrestä rakentamista. Hirsi houkuttaa eritoten hiilipihiytensä ja pitkän elinkaarensa takia. Sisustuarkkitehtiopinnot Aallossa ovat sisältäneet jonkin verran arkkitehtuurin perusteita ja muun muassa kestävää suunnittelua. Ymmärrys siitä miten paljon voi rakentaessa vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin ja luonnonvarojen kulumiseen on kasvanut. Ja koko ajan pyöritän samaan aikaan mielessäni budjettia ja pohdin kustannuksia.

Juttelin tuossa Honkarakenteen myyjän kanssa ja kävimme nopsasti läpi sitä millaisissa asioissa voi säästää rahaa hirsimökkiä rakentaessa. (Kiitos sinne, juttelusta oli iso apu!) Ja tarkoitan siis säästää itse rakennuksessa, maanrakennus ja perustukset ynnä muut mutkikkaat muuttujat ovat sitten oma lukunsa. Ajattelin tuon keskustelun pohjalta kirjoitella näitä huomioita - omilla pohdinnoillani höystettynä - tänne talteen. Jos vaikka joku siellä mietiskelee joskus samoja juttuja ja etsii netistä näkemyksiä. Olettaisin että monet näistä ovat sovellettavissa lautarakenteiseenkin mökkihankkeeseen.

Järkeilin juttelumme pohjalta että nämä ainakin olisivat selkeitä säästön paikkoja.

1. Rakennuksen muoto

Suorakaide on aina edullisempi toteuttaa kuin rakennus, jossa on paljon monimuotoisia nurkkia. 

2. Sisäkaton muoto

Tasainen sisäkatto tulee edullisemmaksi kuin katon harjan muotoa myötäilevä. Tasaisella mallilla katon rakenne pystytään tekemään yksinkertaisemmin ja siksi edullisemmin.

3. Ulko-ovien määrä

Ulko-ovet ovat suhteessa jonkin verran tyyriitä, varsinkin lasiovet. Yksittäisen oven kustannus saattaa olla tonnin hujakoilla. Jos siis haluaisi vaikkapa pariin makuusoppeen lasiset pariovet ulos, voisi varautua 4000-5000 euron lisäkustannuksiin. Jos rakentaa pienellä budjetilla, kannattaa ulko-ovien määrä harkita siis tarkkaan.

Vastaavasti ikkunoiden koolla ja määrällä ei ole niin suurta kustannusvaikutusta.

4. Hirsimalli

Nyt kovin trendikäs ja haluttu painumaton hirsi on kyllä hieno ja mahdollistaa minimalistiset ulkonurkat (ns. nollanurkka). Mutta on se vain tyyriimpi kuin normi lamellihirsi klassisella ristinurkalla tai koteloidulla lyhytnurkalla - huomioiden muutkin hirsimalliin liittyvät kustannukset (esim. pystytys), joissa painumattomalla hirrellä on tietyt etunsa.

Lamellihirsi on myös kevyempää kuin painumaton hirsi. Keveys mahdollistaa mm. ohuemmilla lamellihirsillä tarvittaessa  pystytyksen ilman nosturia, jos isommilla autoilla ei pääse aivan rakennuspaikan tuntumaan.  Näin on meidänkin tapauksessa.

5. Hirren paksuus

Minä yllätyin siitä kuinka hyviin eristävyyksiin ohuemmallakin hirrellä pääsee. Jos siis rakentaa vain kesäkäyttöistä mökkiä, voi hirren paksuudessa hyvin säästää. Meidän tapauksessa kesäkäyttö meinaa mökillä oleskelua myös syksyisin ja aikaisin keväällä, sekä satunnaisesti talvellakin. 

6. Huonekorkeus 

Trendit huutelevat avarien ja reilujen huonekorkeuksien perään. Mutta riittäiskö vähempi? Jos riittäis, tarvitaan vähemmän hirsikertoja ja kustannukset pienenevät. Hiukan matalampaan tilaan kuluu myös vähemmän lämmitysenergiaa. Minä haarukoin että tulevan mökin huonekorkeus voisi olla jotain 240cm luokkaa. Se ei ole vielä matalimmasta päästä sekään. Jos ikkunoiden korkeus olisi 210, jäisi niiden yläpuolelle tuolla huonekorkeudella vielä aivan mukavasti seinäpintaa.

7. Sisätilojen pintamateriaalit ja kiintokalusteet

Pintamatskujen ja kiintokalusteiden valinnassa pystyy törsäämään tai vaihtoehtoisesti säästämään todella paljon. Pienillä nyanssieroilla saattaa yhtäkkiä olla tuhansien eurojen vaikutus pienessäkin mökissä. Väittäisin että talouslaatuisilla lattialaudoilla ja kattopaneeleilla voi mainiosti saada aikaan todella ihanaa mökkitunnelmaa. Minä en näe että mökillä viihtyminen olisi lopulta kiinni esimerkiksi paneelin profiilista. (Puhun toki vain omasta puolestani ja ymmärrän että jollekin toiselle nimenomaan yksityiskohdat ovat ne, jotka tekevät tilan.)

Keittiö on kiintokalustepuolella varmaan se suurin yksittäinen rahareikä. Ja siinä sanoisin että suurin yksittäinen säästön paikka on tasomatskun valinta. Jos jättää kivet, graniitit ja komposiitit pois laskuista, on heti taloudellisemmilla vesillä.

8. Mukavuudet

Mukavuuksien lisääminen lisää paitsi rakennus- ja maanrakennuskustannuksia, myös suunnittelutyötä. Meidän mökin ainoa mukavuus tulee olemaan sähkö. Tämä päätös liittyy ensisijaisesti mökkeilyfilosofiaamme, jossa elämäntavan landella halutaan selkeästi poikkeavan kaupunkiolosuhteista. Mutta on se kustannuskysymyskin, säästetään aika todella paljon heti kun jätetään juokseva vesi pois laskuista.

9. Kattomateriaali

Huopakatto on edullisempi kuin esim. peltikatto. 


Ja loppuun vielä oma johtoajatukseni:

9. Vältä "kun nyt kerran rakennetaan" -ajattelua

En tarkoita etteikö rakentaessa pitäisi tehdä järkeviä, kestäviä ja kauaskantoisia ratkaisuja ja satsata itselle tärkeisiin asioihin. Mutta tolkku mukana ja konsepti kirkkaana mielessä. Näkisin että kannattaa ensin miettiä mikä todella on rakennuksen tulevan käyttötarkoituksen kannalta olennaista/tärkeää ja seurata sitten kaikissa valinnoissa sitä. 

Kerronpa esimerkin tästä meidän kaupunkiin rakennuttamastamme talosta: talon yksityiskohtia valitessa ajateltiin että kun nyt kerran rakennetaan, niin laitetaanpa vähän elegantimpaa metallikaidetta parvekkeelle ja olkkariin se unelmien takka. Nyt puolentoista vuoden asumisen jälkeen sanoisin ettei kummallakaan ole niin suurta merkitystä asumismukavuuden, käytännöllisyyden ja talossa viihtymisen kannalta. Eikä lopulta estetiikankaan. Edullisempi takka ja puiset kaiteet olisivat ihan yhtä passelit. Noista olisi helposti saanut säästettyä sellaisen rapsakat 8000 euroa. Aika hiton paljon rahaa, jonka jälkiviisana kyllä mieluusti vähentäisin rakennuslainan määrästä.

Yritän mökin rakentamista suunnitellessa koko ajan pitää mielen päällä yhtä sanaa: kohtuullisuus.

 

Toivottavasti tästä listasta on joskus jollekin kohtuuhintaista, kauniin vaatimatonta mökkiä suunnittelevalle apua! Ja jos teillä tulee mieleen vielä lisää kustannussäästövinkkejä, olisi huippua jos naputtelisitte niitä kommenttikenttään.

 



1 kommentti :

  1. Hei, todella hyvä kirjoitus. Itsellä kova mökkikuume, mutta hieman mietityttää mitä sellainen pieni ja riittävä tulisi maksamaan. Ja todellakin kohtuullisuus kunniaan.

    VastaaPoista