31.5.2018

OPAS ONNELLISEEN MUUTTOON



Edellisestä muutosta kaupungissa on nyt aikalailla nelisen viikkoa. Sen yhteydessä ystäväpiirissä ihmeteltiin taas muuttomme tehokkuutta ja stressittömyyttä. Miten voi olla heti muuttopäivän jälkeisenä iltana kaikki tavarat jo paikoillaan uudessa kodissa?

Koska olemme muuttaneet viime vuosien aikana aika usein, on ehtinyt hioutua napakka muuttostrategia ja siksi kai homma sujuu jo aika liukkaasti. Aloin mietiskellä mistä se johtuu ja mietinnön tuloksena syntyi tällainen huumormielinen OPAS ONNELLISEEN MUUTTOON. Jos näköpiirissäsi siintää muutto, lukaisepa tästä miten mä sen toteuttaisin mahdollisimman kivuttomasti. Mikä kullekin tietty kivutonta on, mutta kukin poimikoon tästä vinkkilistasta itselleen sopivat muuttoniksit ja lisätköön omansa joukkoon. Ja jätä toki kommenttilootaan omat hyvät muuttorutiinisi, ne kiinnostavat aina! Nämä niksit pätevät hyvin kaksio-kolmio-kokoluokan muuttoihin, kokonaisten omakotitalojen kohdalla eivät nuo aika-arviot ainakaan varmaankaan osu kohdalleen.




Kuukautta-kahta ennen muuttoa:
-Jynssää uuni ja jääkaappi puhtaaksi, pese ikkunat jos meinaat sen tehdä.
-Karsi turhat tavarat; laita kierrätykseen ja kirppikselle.
-käy läpi ja järkkää kellarikoppi/vintti/varasto


Uunin ja jääkaapin puunaaminen ja ikkunoiden pesu vievät aikaa ja vanhan asunnon loppusiivous pitää kuitenkin tehdä yleensä aika liukkaasti. Ne kannattaa jynssätä siis etukäteen niin että viime hetkillä selviää kevyellä pyyhkäisyllä. Muu siivous sitten vasta kun vanha asunto on typötyhjä, se sujuu silloin kaikkein nopeimmin.

Muutto on loistava hetki karsia turhaa tavaraa. Mutta sitä ei kannata tehdä kiireessä viime hetkillä, muuten saattaa roskaksi muuttua tavaraa joka olisi vielä mainiosti kierrätettävissä ja muutettavissa rahaksi. Tee karsinta siis etukäteen - tai älä tee sitä sitten ollenkaan. Ihan oikeasti. Jos karsintahomma jää viimeisellä viikolle ennen muuttoa, se aiheuttaa vain kiirettä ja stressiä kaiken muun keskellä. Don´t do it. Pakkaa siinä tapauksessa kylmästi kaikki mukaan ja mieti tarpeettomat tavarat myöhemmin.

Varaston sorttaaminen kuuluu varmaankin muuton ärsyttävimpiin puuhiin. Siksi teen sen yleensä viikkoja etukäteen, silloin kun potutuskäyrä on vielä matalalla tasolla. Jos tavara on ollut varastossa koko asumisen ajan, useitakin vuosia, mieti kannattaako sitä enää kuskata mukana vaikka se ei varsinaisesti asunnosta viekään tilaa. Oikeastaan ihannetila olisi että varastossa ei olisi MITÄÄN. Katso että varastosta mukaan lähtevät kamat ovat valmiiksi kannettavassa kunnossa, pakkaa laatikoihin jos on tarvis.




Viikkoa-kahta ennen muuttoa:
-Ala pakata
-Tee sähkösopimus ja muuttoilmoitus
-Funtsaa uuden asunnon sisustusta, mikä huonekalu mihinkin
-Pese kaikki pyykit


Aloita pakkaaminen tavaroista joita ei tarvita päivittäin. Astiat, kirjat, liinavaatteet, suurin osa vaatteista jne. Jätä pakkaamatta vain päivittäin välttämätön ja muutama tarvittava vaatekerta.

Viimeisimmässä muutossamme sähkösopimuksen tekeminen unohtui - klassikko. Olimme uudessa kodissa siis vuorokauden ilman sähköä. Kyllähän siitä valoisaan kevätaikaan selvittiin, mutta sulavammin olisi mennyt jos olisi ollut sähköt päällä heti.

Muutto nopeutuu tosi paljon jos huonekalut kannetaan uudessa asunnossa suoraan oikeille paikoilleen. Fiilistele siis uutta sisustusta etukäteen täysin siemauksin. Eikä haittaa jos et ole jonkun mööpelin paikasta ihan varma, kalusteitahan voi siirrellä sitten ajan kanssa kun muutto on onnellisesti ohi ja on asetuttu asumaan rauhassa.

Pese kaikki pyykit. Likapyykkiä on inha muuttaa, sitä mahdollisimman vähän kuormaan. Jos pitää pesettää esim. mattoja pesulassa, vie ne sinne viikkoa ennen muuttoa. Silloin noutopäivä osuu tod. näk. mukavasti heti muuton jälkeen.




Kuumat pakkausvinkit:
-Maalarinteippi ja vedenpitävä tussi laatikoiden merkkaamiseen
-Kaikki tekstiilit jätesäkkeihin
-Pakkaa selviytymislaatikko
-Puhtaat lakanat valmiiksi peittoihin ja tyynyihin 


Merkkaa jokaisen laatikon kylkeen MIHIN HUONEESEEN SE KANNETAAN UUDESSA KODISSA. Vaikka muuttaisit yksiöön, on sielläkin tavallaan keittiö, makkari, kylppäri ja olkkari. Jos haluat helpottaa hommaa lisää, kirjoita myös mitä laatikko suurin piirtein sisältää. Vähentää merkittävästi muuton jälkeistä kaaosta ja nopeuttaa aivan tolkuttomasti muuttolaatikoiden purkamista ja asettumista uuteen kotiin. Tähän hommaan sopii mainiosti maalarinteippi ja tussi. Pätkä teippiä muuttolaatikon kylkeen ja siihen tussilla huone ja sisältö. Merkkaa myös varastossa olevat tavarat, jotta ne tulevat uudessakin kodissa kannetuksi suoraan varastoon.

Vaatteet, vuodevaatteet, petauspatjat, sohvatyynyt, pyyhkeet ynnä muut kulkevat parhaiten jätesäkeissä. Säkkien kylkeen myös maalarinteipit!

Pakkaa yhteen laatikkoon kaikki mitä tarvitaan uudessa kodissa viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla. Näin ei tarvitse alkaa etsimään muuttokuormasta mitään väsyneenä eikä juuri heränneenä - silloin vain sotkee ja generoi kaaosta. Mun selviytymislaatikon sisältö voisi näyttää vaikka tältä: hammasharja ja -tahna, shampoo ja naamarasva, yksi kylpypyyhe, yöpaita, puhdas vaatekerta, kahvinkeitin, kahvi ja suodatinpussit, kahvimaito, pari kahvimukia, yksi terävä veitsi ja voiveitsi. Jos on lapsia, heille oma yksi survival-loota.

Jos vain suinkin on aikaa, laita peittoihin ja tyynyihin valmiiksi puhtaat lakanat ennen kuin pakkaat ne. Ihan mahtavaa uudessa kodissa kun purkaa vain petivaatteet sänkyyn ja se on heti nukkumavalmis. Tämä menee jo muuttohifistelyn puolelle, mutta jos ehdit niin tee se.




Muuttopäivä:
-Vessapapru, käsisaippua ja käsipyyhe, parijuomalasia sekä limukkaa ja muuttoskumppa jääkaappiin ensin
-Ei liikaa muuttoapulaisia
-Muista syöttää ja juottaa, pysyttele noutoruoassa
-Pidä muuttoapulaisten "työaika" parissa kolmessa tunnissa
-Kuormaa purkaessa tarvitaan kapellimestari
-Lopuksi juodaan kuohuviinit!

Kun käyt tiedustelureissulla uudessa tyhjässä kodissa, vie mukanasi rulla vessapaprua, käsisaippua ja käsipyyhe. Laita jääkaappiin pari pulloa limua ja skumppa valmiiksi ja varaa mukaan juomalaseja. Muuttaja tarvitsee aina lyhyellä varoitusajalla nesteytystä ja verensokerin nostatusta.

Tämä on tärkeä: älä pyydä paikalle liikaa ihmisiä auttamaan. Silloin muutto menee vain sekoiluksi. Sanoisin että kuusi ihmistä muutossa alkaa olla aivan maksimi. Mitä vähemmän jengiä, sitä tehokkaampaa.

Älä ala kokata mitään kesken muuton. Tilatkaa pitsat ja juokaa limukkaa. Mielummin ennemmin kuin myöhemmin, nälkäisenä on nihkeä huhkia. Pitsatkin voi tilata etukäteen odottamaan ja lämmittää nopsasti uuden kodin uunissa. Jos on muistanut tehdä sähkösopimuksen, köh köh.

Kunnioita paikalle saapuneen muuttoapulaisen aikaa. Pyydä tulemaan paikalle vasta kun TAVARAN KANTAMINEN OIKEASTI ALKAA. Älä pyydä yleisöksi paikalle odottelemaan kun sortteeraat viimeisiä kamoja. Jos pakkaaminen on tehty etukäteen niin että ihan oikeasti kaikki on pakattu, sujuu muutto muutamassa tunnissa. Muuttoapulaisen kehtaa pytää avuksi toisenkin kerran jos tiedossa ei ole aamusta yöhön kestävää odottelua. Älä vähättele urakkaa kun pyydät apua, kerro rehellisesti paljonko romua on.

Kun muuttokuormaa puretaan uudessa osoitteessa, valitaan yksi ihminen joka ei kanna mitään vaan toimii asunnossa kapellimestarina: hänen ainoa tehtävänsä on sanoa mikä loota ja kaluste sijoitetaan mihinkin sitä mukaa kun niitä kannetaan sisään. Kalusteet siis suoraan oikeille paikoilleen ja laatikot/jätesäkit oikeisiin huoneisiin. Kapellimestari pitää myös huolen että asunnossa pystyy koko ajan liikkumaan sujuvasti - miettii siis esim. muuttolaatikoille sellaiset laskupaikat että ne eivät ole koko ajan tiellä. Kaikki muut tottelevat kapellimestaria eivätkä kyseenalaista hänen yksinvaltaansa.

Kun kaikki tavarat on kannettu uuteen asuntoon, poksautetaan muuttoskumppa. Ei aleta heti raivokkaasti purkaa mitään, vaan istutaan porukalla hetkeksi alas ja nautitaan saavutuksesta.



Ja lopuksi: Jos vinkkilista tuntuu liian pitkältä, valitse vain yksi: MAALARINTEIPPI JA TUSSI. Jo pelkästään lootien ja pussukoiden merkkaaminen sujuvoittaa muuttohomman aivan uudelle tasolle. Kaikki muu suttaantuu kyllä.


(Postauksen kuvat ovat edellisestä muutostamme, ne ottivat Stella Harasek, Jarno Jussila ja Marianne Nieminen.)

30.5.2018

Tervetuloa rompetorille!

Olen suorittanut ankaran kevätsiivouksen. Muuton yhteydessä kaupunkodista pakkailtiin syrjään kaikenlaista kuppia ja kippoa myytäväksi. Vihreästä talosta karsittiin kymmenessä vuodessa kertynyttä tavaraa myös ankaralla kädellä. Sieltä lähtee opetustauluja, emalisia kattiloita, pannuja ja kulhoja, lautasia, suomalaista lasia, silkkitäkkejä ja rottinkituoleja, muutamia mainitakseni.

Jos tällaiset tavarat kiinnostavat niin kannattaa suunnata lauantaina 9.6. Parolan asemalle, siellä järjestetään silloin nimittäin rompetori jossa olen noita ylijäämäkamppeitani myymässä. Paikalla on muutenkin ihan mahtava kattaus vintagen ja retron ystäville, myymässä on iso liuta myyjiä, joukossa mm.  Parolan aseman Katjan lisäksi mm. Diagnoosi: sisustusmania, Suomen Kasarmin aarteet ja Patinaputiikki, muutamia mainitakseni. Käsityöläistuotteissakin löytyy, mukana on Työkeskus Sampolan superkauniit harjat, sudit ja rottinkituotteet sekä Mustan mökin koskettavat kortit. Herkuista ei ole pulaa niistäkään; pop-up -kahvila Muru palvelee ja aseman pihasta löytyy myös Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöpyörä.

Mitenkä paikalle pääsee? No junalla parhaiten, sijaitseehan tapahtuma ihan oikealla asemalla. Mutta tietty myös autolla, fillarilla, kävellen, miten kukakin. Kaikki tarvittava tieto tapahtumasta löytyy parhaiten tuolta Parolan aseman rompetorin Facebook-sivulta. Rompetori alkaa klo 10 ja jatkuu klo 15 asti, tulkaahan moikkaamaan jos tulette sinne romustelemaan!

Tässä vähän suuntaa siitä mitä kaikkea on tulossa myyntiin mun myyntipöytääni asemahalliin:


Näitä emalikippoja läjä, lisäksi mm. kaksi sinistä Pehtoori-pannua ja Finelin kattiloita.


Opetustauluja; näiden kahden kuvassa näkyvän mustapohjaisen Ebba Masalinin lisäksi yksi tosi kaunis kala-aiheinen.


Paljon lasia ja posliinia ja muuta keittiössä tarpeellista. Tästä kuvasta oikealla olevat ruskeakuvioiset Arabian teekupit ja vasemmalla pilkottava Gunvor Olin-Grönquistin juustokupu. Lisäksi mm. Arabian kala-talouslevyjä by Kaarina Aho, Decembren/Marimekon muoviesineitä, värillistä designlasia, Toikan tuoppeja jne jne.


Kuormaan mukaan lähtee myös tekstiilejä: silkkitäkkipinosta ainakin nuo kaksi päällimmäistä. Lisäksi virkattu pitsipäiväpeitto, Marimekon kankaita, retroisia villavilttejä ynnä muuta.




Tulkaahan joku nappaamaan omaksi tämä ihana vanha lintuhäkki, nyt minä sen myyn vaikka ajattelin etten ikinä. Se toimii myös valaisimena, mutta jos haluaa voi tuon lampunjohdon ottaa poiskin.

Tässä vain pieni pintaraapaisu ja hiukan fiilistä siitä millaista tavaraa myyntiin on tulossa. Koko ison läjän voi tulla katsastamaan sitten paikanpäälle Parolaan ensi viikon lauantaina! Lupaan pitää hinnat kohtuullisina ja markkinameiningin mehevänä!

29.5.2018

Sauna yhdelle



Piipahdin taannoin maalla ihan yksikseni ja lämmitin itselleni siinä sivussa saunan. Onko ylellisempää spa-kokemusta kuin sauna yhdelle? Se pitää tietenkin sisällään lämmitysrituaalin puiden ja vesien kantamisineen ja tulen tekoineen. Ehdottomasti siihen kuuluu myös piipusta nousevien ensimmäisten savukiehkuroiden tuoksu ja käen kukunnan kuuntelu. Löylyn voimistumista odotellessa saa katsella kun ilta-aurinko paistelee pellolle ja tuuli heiluttelee korkeiden pihakoivujen latvustoja. 

Koko ylälaude on varattu soolosaunojalle. Voi istua ikkunan ääreen katselemaan taivaan tapahtumia ja pellon takana huojuvaa metsää tai oikaista pitkälleen etsimään katon kuusipaneeleiden kuvioista hahmoja. Lauteelta aurinkotuoliin jäähdyttelemään istahtaa rauhoittunut ihminen. Ja palaa siitä löylyn lämpöön niin monta kertaa kuin mielii.

26.5.2018

Puutarhatuunauksia: kottikärry ja katuharja



Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila

Nyt tulisi pari vinkkiä puutarhan kaunistukseen! Tiedättekö kun pihavajasta löytyy oikein käyttökelpoisia vanhoja työvälineitä joiden pinnat ovat päässeet kulahtamaan. Missään tapauksessa ei halua ostaa uusia tilalle, koska välineet vielä toimivat hienosti. Mutta sitten toisaalta silmää saattaa hiukan särkeä kun ne kuitenkin aina ovat pitkin pihaa ja muistuttavat nuhjuisuudestaan. No minä hoksasin että puutarhavälineiden kulahtaneita pintojahan voi mainiosti vähän fiksata. Tikkurilan väki lähti tähän ideaan mukaan ja Maalilinja neuvoi mun nukkavierujen työvälineideni pinnoille sopivat oikeat käsittelyaineet ja -tavat. Huippu palvelu, ei tarvitse itse pähkäillä mikä maali ja väri sopii mihinkin pintaan! Tuli tarpeeseen varsinkin nyt kun nämä mun tuunattavat kohteeni eivät olleet ehkä sieltä tavallisimmasta päästä.



Aloitetaanpa ensimmäisen kuvan katuharjasta. Harja on ollut monta vuotta pihalla kesät talvet ja puuvarsi näytti sen mukaiselta. Se on kuitenkin tosi tukeva ja harjakset ovat varsin toimivassa kunnossa - siispä vartta vain siistimään. Tikkurilalta löytyi tähän käyttöön sopiva myrkytön Patio Verso -puuöljy. Harjanvarteen ei öljyä kulunut kuin aivan pikkuinen loraus, joten tällaisen tuunauksen tekee näppärästi samalla kun öljyää jotakin suurempaa - vaikka istutuslaatikoita tai kasvihuoneen puuosia, joihin tuo Patio Verso passaa mainiosti.

Tarkemmat työohjeet pesuineen, öljyämisineen ja materiaalitietoineen löydät tuolta Tikkurilan sivuilta. Kyllä kannatti nähdä pieni vaiva, harja on nyt melkein kuin uusi ja suorastaan mustan saunan kuistin kaunistus uudessa kelonharmaassa sävyssään. 

(Tuo kuisti on muuten öljytty viime kesänä Tikkurilan Valtti Plus Terassiöljyllä ja on talven jäljiltä edelleen kuin uusi - suositukseni.)



Ja sitten kottikärryn kimppuun. Kottikärryhän varsinkin on sellainen joka on melkein aina esillä pihalla, sitä kun käytetään ihan koko ajan kaikenlaiseen halkojen kuskaamisesta kasvien siirtelyyn. Muistan kun kiireessä ostimme kirkkaan keltaisen kärryn ja harmittelin jo silloin että se sitten todella paistaa sieltä pihasta kun on jätettynä milloin mihinkin. Siispä nyt maastouttamaan. 

Alunperin kirkas keltainen väri oli vuosien varrella haalistunut auringossa ja saanut tietenkin kovassa käytössä myös kaikenlaisia kolhuja. Mutta oikein toimiva peli tuo kottikärry oli, vähän repsahtaneesta ulkokuosistaan huolimatta. Tuumailin pitkään mikä olisi sellainen väri joka sopisi taloon ja pihaan ja tekisi kottikärrystä taas ryhdikkään näköisen. Halusin myös pitää projektin simppelinä ja päätin maalata vain tuon "koriosan" ulkopuolelta. Värin olisi siis myös sovittava hyvin teräksen väriseksi jäävään runkoon. Päädyin lopulta syvään vihreään ja ryhdyin jännityksellä maalauspuuhiin. Irrotin kottikärryn rungon pohjatöiden ja maalauksen ajaksi jotta homma sujuisi mahdollisimman siististi. Se ei ollut yhtään vaikea homma, muutama pultti vain irti ja sillä sipuli.



Kylläpä ryhdistyi. Tämä kottikärryn makeover nousi yhdeksi mun tuunaussuosikikseni kaikista pienistä fiksauksista mitä on tullut tehtyä. Suht pienellä vaivalla kuin uusi kärry! Nyt jätän tuon mielelläni lojumaan talon nurkalle enkä ollenkaan kiirehdi sen piilottamista pihavajaan. Luuhasin maalin kuivuttua kärryn kanssa pihapolulla ihan silkasta kärryttelyn ilosta, kummasti innostuin täyttämään saunan halkolaarin ja kuskaamaan pihan perältä framille istutuspaikkojaan odottaneet taimet. Eteerisesti aamutakissa, tietenkin.

Jos ryhdyt kottikärryn maalaamiseen, varaa pari iltaa jotta ehdit tehdä pohjatyöt huolellisesti ja pari kerrosta maalia ehtii kuivua kunnolla. Maalilinjan neuvoilla maalasin pohjatöiden jälkeen vanhan maalin päälle Unica Ulkokalustemaalilla, se on tällaiseen tarkoitukseen tarpeeksi kestävä. Sillä on muuten tullut Vihreän talon pihassa maalattua mm. valurautainen kylpyamme ulkopuolelta uuteen kuosiin - siitä löytyy kuvia tuosta postauksesta.

Ja tarkemmat ohjeet tarvittaviin työvaiheisiin ja matskuihin värikoodeineen löytyy samalta Tikkurilan sivulta kuin katuharjaankin, eli tuolta. Mitä kaikkea voikaan lähteä näillä tiedoilla pihavajaan kaunistamaan, ainakin siis varmasti sellaisia työvälineitä joissa on puuvarsi tai pinta maalattua metallia. Tuleeko teille heti jotakin kohennusta kaipaavia pihakamppeita mieleen?

Tuunauksiin tarvittavat materiaalit saatu Tikkurilalta.



25.5.2018

Aarrekaappi


Pahvilaatikoihin pakatut keräilyastia-aarteet oli tarkoitus purkaa käyttöön vasta sitten joskus ensi vuonna kun talo valmistuu. Mutta sitten kävikin niin että tämän meidän väliaikaiskodin kellarikoppi osoittautui niin pikkuruiseksi että se tuli melkein kahdesta matkalaukusta täyteen. Hyvä niin, eipä tule säilöttyä sinne mitään ylimääräistä. Astiapahvilaatikot eivät varastoon siis mahtuneetkaan ja mikäs siinä, purin kupit ja kipot nyt jo paikalleen tuohon maalaamaani talonpoikaiskaappiin. Käytetään kaikkea kaunista tämäkin vajaa vuosi.

Muuton myötä havaittua: mietin että vaikka vanhojen kauniiden käyttöastioiden keräily onkin mukavaa puuhaa niin tämä määrä lasia ja posliinia on aivan nokko. Jotakin yksittäistä kaunista voi silloin tällöin vintage-astioiden huikeasta valikoimasta joskus omaksi hankkia, mutta sellainen tavaramäärän kartuttaminen keräilyn vuoksi jääköön mun osaltani. Viime aikoina olen myös jättänyt kirppisten hyllyyn ökyhalpoja designlasilöytöjä koska olen todennut etten tarvitse niitä kotona yhtään mihinkään. Kaikkea ei tartte kirppiksiltä ostaa vaikka tosi halvalla saisi. Ja parempi että löydön saa napata sitten joku joka oikeasti juuri sitä esinettä kaipaa.

22.5.2018

Väliaikaiskodin sisustus hahmottuu


Tavarat pyörähtävät paikoilleen kaupunkikodissa. Hetkittäin unohdan että mitään omaa taloa on tulossakaan ja ajattelen että tässä nyt asutaan ja pysytään. On mukavaa, valoisaa ja kotoisaa. Tosi hiljaista myös. Rantaan on lyhyt matka, kauppaan kiven heitto ja niin - oikeastaan joka paikkaan pääsee mukavasti kävellen. Ikkunoiden alla on iso vehreä puu jonka lehtiröykkiöiden seasta kuuluu milloin minkäkin linnun laulua. Nukuttaa hyvin, siitä tietää että asunnosta on tullut koti.

Kaikki tuntui vähän keskeneräiseltä siihen asti että tuo marokkolainen matto tuli takaisin piiloteltuaan viikon pesulassa. Sekö se on joka pitää tämän koko sisustuspaletin kasassa? Kävi kyllä tuuri kun ystävä halusi luopua tästä matosta vuosia sitten ja teimme siitä tavaravaihtokaupat. Se muuttuu koko ajan vain rakkaammaksi ja rakkaammaksi.

19.5.2018

Hairahdus puutarhamyymälässä


Ei ei ei missään tapauksessa pitänyt hankkia maalle mitään kesäkukkia. Nyt on niin kiireiset ajat että ei voi sitoutua kasteluun ja kuskaamiseen. Mutta eihän se päätös tietenkään pitänyt. Puolustan hairahdustani sillä että nyt en suinkaan ostanut kesäkukkaa, vaan pidempiaikaisen ystävän.

Pyörähdin jokakeväiseen tapaan Keravan vankilan puutarhalle "ihan vain katselemaan". Virhe. Sinne ei voi mennä ihan vain katselemaan, aina tulee kasvihurmio ja kaikenlaisia ostoksia takakonttiin. Mutta minkäs teet, valikoima on huippu ja hinnat edulliset - mun suosikkipuutarhamyymäläni kesäostoksiin pääkaupunkiseudulla. Tällä kertaa silmään osui perimmäisen kasvihuoneen nurkassa muutama kolmivuotias tuoksupelargonia. Pari talvea talvehtineet kasvit kuulemma kukkivat villisti ja niiden lehdet tuoksuvat huumaavasti coca colalle. Ja kuinka muhkeita! Korkeutta helposti 80cm ja niin kauniit puumaiset varret - talvehtiminen tekee kyllä pelargoniasta ihan eri kasvin kuin vain yhden kesän yksilöt. Sellaisen yhden minä ostin mukaani. Talvehtikoon se vielä monta talvea!

Keravalla oli vielä kasvihuoneissa vaikka mitä, nyt sinne kannattaa suunnata jos on kesäkukkia vailla. Kesäkuussa tilanne on jo toinen ja parhaat jutut myyty loppuun.


17.5.2018

Heippa ihana asunto


Niin tuli kaupunkiasunnon avainten luovutuspäivä. Ennen sitä tehtiin hikinen loppukiri, jossa järjesteltiin viimeiset tavarat rakennusajan väliaikaiskotiin, siivottiin ja järkkäiltiin varastot molemmissa osoitteissa ja puunailtiin vanha asunto superpuhtaaksi uudelle omistajalle. Nämä kännykkänäpsyt ovat vihoviimeisiltä hetkiltäni tuossa asunnossa, näiden ottamisen jälkeen jätin avaimet sisälle ja painoin oven perässäni kiinni.

Vaikka hinku eteenpäin omaan taloon on ollut tosi kova ja odotimme jo väliaikaiskotiin muuttoakin vesi kielellä, tuli tätä asuntoa luovuttaessa kuitenkin minipieni haikeus. Vihreän kaakeliuunin koti oli meille aikansa mielettömän ihana. Remontoimme sen lattiasta kattoon ja nautimme joka hetkestä näillä kulmilla kaupungin ytimessä. Täällä asuessamme elämäämme tuli pikkumussukka. Niin paljon kaikkea hienoa mitä muistella!

Rappukäytävässä oven suljettuani mietin että tämä on nyt viimeinen kerta näitä portaita tallatessa. Nieleskelin vähän kyyneleitä. Parin korttelin matkalla uuteen kotiin aurinko paisteli, linnut kannustivat, vastaan tulevat ihmiset hymyilivät ja tuli jo sellainen olo että tämä on hyvä näin.

11.5.2018

Pellonreunassa


Taisi lipsahtaa elo kaupungissa kaikkine muuttohässäköineen vähän stressin puolelle. Sen huomasi vasta kun auto pysähtyi Vihreän talon pihaan ja pingotus hartioista alkoi valua jalkoja pitkin pois. On ollutkin parin viikon ajan aika paljon asioita hoidettavana ja selvitettävänä.Visiitti maalle tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Pellonreunassa ei pingota. Tänään on ehditty siivota pihaa, kuvailla pitkin taloa, grillata sekä lämmittää sauna ja ottaa ensimmäinen pihakylpy. Maata sohvalla, selata kirjaa, tuijottaa tuulta oksissa ja kuunnella kun lehdet kasvavat kohisten puihin ja syreeneihin. Pikkumussukka on harjoitellut portaiden nousemista pystyssä ja laskeutumista pylly edellä. Kaikki hyvin.

9.5.2018

Svenskt Tenn on Suomessa!


Kuva: Svenskt Tenn
Kaupallinen yhteistyö: Stockmann

Ruotsin risteilyillä visiitteihini on kuulunut aika monesti piipahdus Svenskt Tennin kauniiden kuosien äärelle. Se on ollut vähän kuin kävisi meilläpäin Artekissa tai pyörähtäisi Marimekossa, samaan aikaan on saanut ison annoksen sisustusinspiraatiota ja on voinut haistella yrityksen pitkää historiaa aikaa kestävän designin keskellä. Svenskt Tennin myymälä Tukholman Strandvägenillä on tällaiseen visuaaliseen visiittiin sanalla sanoen hui-ke-a kohde.

Svenskt Tennin perusti kohta sata vuotta sitten kuvataideopettaja Estrid Ericson, joka sijoitti yrityksen alkupääomaksi isältään saaman pienen perinnön. Yritys valmisti aluksi pelkästään siihen aikaan muodikkaita tinaesineitä - siitä nimikin. Pian Estridin kiinnostus sisustamiseen laajensi yrityksen valikoimaa muihinkin pienesineisiin, kankaisiin, kalusteisiin ja niin edelleen. Joitakin vuosia myöhemmin natseja paennut itävaltalainen arkkitehti Josef Frank sai työpaikan Svenskt Tenniltä ja loppu on ruotsalaisen designin historiaa. Nykyinen Svenskt Tenn on yhdistelmä esineitä ja kuoseja Josef Frankin valtavista luonnoskokoelmista ja valikoituja tuotteita tämän ajan muotoilijoiden käsistä. Kaikkia yhdistää se että ne ovat valmistettu Ruotsissa niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Ja myöskin valmistettu suurelta osin käsityönä.

Tällainen ajattelu tuntuu tässä ajassa raikkaalta tuulahdukselta; paikallisesti valmistettua ja käsityön arvostamista. Estrid Ericsonin jo edesmentyä Svenskt Tennin omistaa nykyään säätiö, joka ohjaa kaiken yrityksen tekemän tuoton mm. kestävän kehityksen ja lääketieteen tutkimukseen. Arvot tuntuvat kankaiden kuvioita ja pähkinäpuisen kahvipöydän pintaa hypistellessä. Nyt ei olla kertakäyttökulttuurin äärellä.

Yllä olevassa kuvassa Estrid Ericsonin pitelemästä lasipallon heijastuksesta kurkistelee Josef Frank.
 


Ja Estridin ihana maailma on nyt Suomessa! Helsingin Stockmannilla on Svenskt Tenn pop-up-myymälä koko kesän ajan, 21.9. asti. Siellä voi nyt siis käydä imemässä inspiraatiota ja hypistelemässä ilman että tarvitsee lähteä matkalle naapurimaahan. Eikä ihan pieni pop-up olekaan, vaan tavaratalon 4. kerroksesta Aleksanterinkadun puolelta löytyy ilahduttavan laaja otos kankaita, tapetteja, kalusteita ja sisustuksen pienesineitä. Tämä olkoon nyt virallinen kesälomavinkkini jos satut kaupunkiin, käyhän ihastelemassa kaikkea kaunista. Mä olen kerinnyt tuonne jo pariinkin otteeseen vaikka pop-up avattiin vasta viime viikolla. Toisella kerralla mukana oli kamerakin ja otin nämä kuvat tilasta ja sen monista yksityiskohdista.

Jos suuntaat Svenskt Tenniä ihastelemaan, tässä muutamia tärppejäni: hypistele suuri kangas- ja tyynyhyllykkö erityisellä hartaudella läpi. Istahda alas ja selaa Josef Frankin tuotantoa esittelevä kaunis ja paksu kirja. Tutkaile vitriiniä jossa on valikoima taidokkaasti valmistettuja tinaesineitä - ajattele että joku on valmistanut ne käsin. Etsi pop-upin seiniltä Josef Frankin alkuperäiset kuosiluonnokset. Kurkkaa ikkunalaudoilta erikokoiset ja -väriset keraamiset ja messinkiset kukkaruukut alustoineen. Niin ja silittele huikeiden puisten huonekalujen monia hienoja yksityiskohtia.

Kuva: Svenskt Tenn

Pieni ja soma kotiinvieminen Svenkst Tenn pop-upista: Acorn-maljakko. Estrid Ericson tapasi kesäpaikassaan Tolvekarnassa idättää tammenterhoja. 1930-luvulla hän suunnitteli tähän tarkoitukseen pienen lasivaasin, jonka kaula on juuri sopivasti muotoiltu niin että terhon on siinä hyvä köllötellä itämässä. Soma vaasi toimii kyllä muussakin tarkoituksessa hienosti, se on esimerkiksi yhden kukan tai oksan maljakkona tosi kaunis. Tammenterhon idättäminen onnistuu näin: Poimi terhot lokakuussa, silloin ne ovat juuri sopivia. Laita ne ensin vesiastiaan 3-6 viikoksi. Kun ne alkavat itää, siirrä ne astiaan jossa juuret saavat vettä mutta itse terho pysyy pystyssä. Vielä 3-6 viikkoa ja sorjan tammen taimen pitäisi alkaa kurkotella ylöspäin.

Svenskt Tenn näkyy kaupungissa kesän ajan muutenkin kuin tuon Stockmannin pop-upin muodossa; Didrichsenin taidemuseossa aukeaa 25.5. yrityksen huikeaa historiaa esittelevä näyttely (aion NIIN mennä vahtaamaan.) ja Hanasaaren kulttuurikeskuksessa samaan aikaan avautuva näyttely keskittyy Svenskt Tennin nykymuotoiluun. Noista kahdesta näyttelystä ja käynnistä Stockmannin pop-up-myymälässähän saa mukavan koko päivän ohjelman Helsingissä. Lounaalla pitää tietenkin jossakin välissä käydä että jaksaa!

Niin ja tule ihmeessä tänne kommentilootaan kertomaan mitä olivat sinun esinesuosikkisi jos tuolla pop-upissa piipahdat. Mä palaankin tähän ajatukseen vielä ensi kuussa kun näette mitä esineitä mun silmääni erityisesti osui tuolta myymälästä ja miten ne omaan sisustukseen yhdistelisin. Palataan siis Svenskt Tenniin yhteistyössä Stockmannin kanssa uudestaan tovin päästä! 

Psst! Tänään Vihreän talon Instagram Storiesissa myös visiitti Svenskt Tenn pop-upiin Stockmannille, käy kurkkaamassa sieltä videonpätkiä paikan päältä.