28.2.2021

Uuden mökin suunnittelu - ja piirustukset!

Kaupallinen yhteistyö: Honkarakenne


Lapsuuden mökki rakentumassa kevättalvella 1976.


Koko aikuiseloni ajan mieli on aina välillä palannut pienen suojärven rantaan lapsuuteni mökille, jonka faijani veljensä kanssa itse rakensi 70-luvun puolivälissä. Kesäelämä oli silloin kiireetöntä ja yksinkertaista. Mökkimatkalla pysähdyttiin kyläkaupassa, bensa tuoksui, autojen takapenkillä ei ollut turvavöitä. Asvaltti vaihtui mutkitteleviksi hiekkateiksi aiemmin kuin nykyään. Perillä mökin saunan pukkarissa roikkuivat valmiiksi odottamassa uikkarit ja pyyhkeet, viileitä iltoja ja sateisia päiviä varten oli liiterissä tikkitakki, sadetakki ja kumpparit. Pieni matkakassi tuupattiin kerrossängyn alle. Astioita oli vain välttämättömät. Mökin pikkuinen jääkaappi kävi kaasulla ja sitä täydennettiin kerran viikossa kiertävällä kauppa-autolla. Aamukahvi keittyi kaasuhellan sihinän säestämänä. 

 

Mökin tuvassa nukuttiin, kokattiin, syötiin ja oleskeltiin. Kalusteita tupaan rakenneltiin itse: kolmikerroksinen kerrossänky ja pikkuinen keittiötaso mökkiraksan jämälaudoista. Säilytystilat olivat tosi niukat, eikä niille oikein ollut kovin tarvettakaan kun tavarakulttuuri oli niin erilainen. Esineitä, vaatteita ja muita asioita pyöri nurkissa ja mökkimatkoilla mukana ylipäänsä nykypäivään verrattuna todella vähän. Anttilan postimyyntikuvastosta tilattu uimapatja palveli uimaleluna, aurinkopetinä ja varavuoteena. Muistan hyvin sen paisteen haalistaman punaisen pinnan, ja senkin miltä se tuoksui hellepäivänä. Mökin ainoa mukavuus oli kaasukäyttöisten vermeiden lisäks lankapuhelin, jolla ei turhia soiteltu, vaan joka oli olemassa "kaiken varalta". Ukkosella se kilahteli itsekseen. 


 

Faija keskeneräisen mökin kuistilla. Kuvat lienee ottanut mutsini, minä olin hänen mahassaan.
 

70-luvun mökkifiilis oli vahvasti meidän mielessä kun lähdimme suunnittelemaan uuden mökin rakentamista, tontin historiastakin johtuen. Itse mökkiin halusimme paljon puupintaa, mukavan oleskelutilan, pikkuiset makuusopit ja tunnelmallisen saunan. Meidän rakennusbudjetti on todella napakka - sekin istuu 70-luvun kustannustehokkaaseen mökkiajatteluun, jossa neliöt ovat niukat ja materiaalit vaatimattoman kauniit. Niin kuin aiemmin jo kerroinkin, olen tutkinut mökkiä hahmotellessa suomalaisen mökkeilyn kultakauden helmiä todella paljon ja pyöritellyt niiden kautta pohjaratkaisuvaihtoehtoja. Myöskin monen suomalaisen huippuarkkitehdin kädenjälkeä olen tarkastellut, erityisesti sitä miten he ovat käsitelleet hirttä. Hirsi rakennusmateriaalina viehätti erityisesti siksi, että se on elinkaareltaan pitkä ja hiilidioksidin sitomisen ansiosta ympäristön kannalta kestävää. Kaija ja Heikki Sirenin, Reima Pietilän ja monen muun piirtämät saunat ja huvilat ovat olleet ahkeran tutkinnan alla.

 

Nämä mökkivisiot natsasivat talotoimittajista parhaiten yhteen Honkarakenteen kanssa. Tuntui että meidän arvot kohtaavat monella tavalla. Hongalla ollaan myös mietitty saman suuntaisia ajatuksia siitä, että perinteinen mökkirakentaminen tekee nykyaikaisten huvilamallien rinnalle uutta tulemista. Heiltä on alkuvuodesta juuri tullut jo menneiden vuosien suosikkien uudistettu mallisto, jossa nostalgisia mökkimalleja on modernisoitu. Hoksasimme pian, että suunnitteluajatuksemme kulkevat tosi samanlaiseen suuntaan. Läksimme siis yhdessä Hongan arkkitehtien kanssa jalostamaan minun ajatuksiani mökin pohjaratkaisusta ja ulkomuodosta valmiiksi mökkimalliksi. Honkarakenteelta onkin tulevana syksynä tulossa vielä uusi 70-luvusta inspiroitunut mallisto, ja ajatus on että tästä meidän mökkimallista tulee sen osa. 



Anne ja Emilia lupautuivat poseeraamaan mun kameralleni suunnittelu-urakan lomassa

Mökkimallin suunnittelun yhteydessä mulla on ollut ilo saada tutustua kahteen huippuun hirsirakentamisen ammattilaiseen, Hongan pääarkkitehtiin Anne Mäkiseen ja arkkitehti-sisustusarkkitehti Emilia Aaltoon. Suunnittelutyö heidän kanssa on edennyt jouhevasti etänä, niin kuin olosuhteet maailmassa nyt vaativat. Teamsissä ollaan viihdytty ja vilkuteltu - hirsitaustaa vasten tietenkin! Suunnittelun pohjana oli mun kokoamani konsepti nostalgisesta mökkeilystä sekä luonnokset mökin pohjaratkaisusta ja julkisivusta. Niitä lähdettiin sitten yhdessä kehittelemään eteenpäin. Itse suunnitteluprosessissa vuorottelivat yhteiset hiomissessiot ja niiden välissä omat tuumaus- ja piirtämistauot, joiden aikana ajatukset ja yksityiskohdat saivat rauhassa muotoutua ja varmistua.

Jos on tarvis muokata suuremmin olemassa olevaa mallistomallia tai suunnitella meidän tapaan kokonaan alusta asti uusi hirsitalo, Hongan suunnittelupalvelulla se onnistuu. Suunnittelu on selkeästi hinnoiteltua ja hinta hyvitetään mahdollisen kaupan yhteydessä. Hongan suunnittelupalvelua voi siis mainiosti hyödyntää, vaikka ei olisikaan vielä ihan varma miltä firmalta haluaa talo- tai mökkipaketin ostaa. Tai ei olisi ihan vielä rakentamiseen ylipäänsä ryhtymässä. Hirsihommiin ja erilaisiin valmiisiin mallitaloihin voi käydä tutustumassa lähemmin Honkarakenteen näyttelyalueella Tuusulassa. Paikan päällä katselu ja hypistely voi auttaa paljon esimerkiksi erikokoisten tilojen hahmottamisessa, hirsimallia ja -paksuutta valitessa, ikkunoiden kokoa ja sijoittelua pohtiessa ja niin edelleen.

Mutta juu, katsotaanpa millainen meidän 70-luvusta inspiroituneesta mökkimallista sitten lopulta tuli ja millaiselle rakennukselle lähdemme hakemaan rakennuslupaa.


Pohjapiirros: Honkarakenne
 

Millaisella varustuksella mökkeiltiin lapsuudessa? Pyrimme siis takaisin mökkeilyfilosofiaan jossa tavaraa on mahdollisimman vähän ja fasiliteetit simppelit. Tällaiseksi pohjaratkaisuksi tuo ajattelu sitten taipui. 

  • Keittiö on kompaktin yksinkertainen ja yhdistyy avoimessa oleskelutilassa ruokailutilaan ja olkkariin. 
  • Makuusoppien koko on puristettu minimiin ja oleskelutila maksimoitu. 
  • Oleskelutilasta ei ole läpikulkua, kalusteita voi helposti pyöritellä useampaan asentoon
  • Pesusauna pukuhuoneineen on saman katon alla

 

Säilytystä funtsaillaan pääasiassa sänkyjen ja sohvan alle - ennen kaikkea yritetään minimoida säilytystilan tarve lähtökohtaisesti sillä, että mökkeilyä harjoitetaan mahdollisimman vähällä tavaramäärällä. Pihapiirissä on pikkuinen liiteri jossa voidaan säilyttää pelastusliivit, sadetakit ja muut sellaiset. Varsinaista eteistä ei ole, mutta tarvittaessa eteisenä toimii saunan pukuhuone, josta pääsee rakennuksen eturäystään suojassa hipsimään tupaan. Huoneistoalaa on tasan 50 m2.


Joku varmasti katsoo tätä pohjaa ja miettii mielessään että ratkaisisi itse jonkun - tai montakin - asiaa toisin. Niin pitääkin ajatella! Ihmisten mökkeilytarpeet, harrastukset ja asumistottumukset ovat erilaisia ja tilaratkaisut on sovitettava niiden mukaan. Meidän omatkin mökkeilytarpeet Vihreässä talossa oli ihan toisenlaiset. Kyselin pääarkkitehti Anne Mäkiseltä kuinka moni asiakas mallistomökkiä ostaessaan tekee valmiiseen malliin muokkauksia, ja hän kertoi että melkein kaikki muuttavat ainakin hiukan jotain. Mökkimallin ulkoasua muutetaan harvemmin, mutta pohjaratkaisuun tehdään miltei poikkeuksetta ainakin jotakin personointeja.

 

Mietin jo mitkä voisivat olla tämän meidän mökkimallin muuntelumahikset erilaisten tarpeiden mukaan. Mallistoon tulevassa versiossa pari asiaa onkin jo toisin; makkarit ovat karvan verran suuremmat, hirsi hiukan paksumpaa ja saunan ikkuna-aukotus pikkuisen eri tavalla. Tässä yksi ajatus siitä miten tätä mökkimallia voisi halutessaan muokata lisää: saunan pukuhuonetta voisi hiukan suurentaa löylyhuoneen koosta napsaisemalla ja pukkarista voisi tehdä virallisen eteisen, jonka kautta olisi kulku tupaan. Makuusopit voisi yhdistää yhdeksi suureksi makkariksi, jonne mahtuisi hulppean kokoinen parisänky ja vaikka kokonainen kaappirivistö säilytystilan lisäämiseksi.


Visualisointi: Honkarakenne

 
Piirustukset: Honkarakenne

Tältä näyttää mun ja Honkarakenteen yhdessä suunnitteleman nostalgisen mökkimallin ulkopuoli. Julkisivusta viilattiin mahdollisimman pelkistetty. 70-luvun fiilis näkyy loivassa harjakatossa ja eteen kurottavassa reilussa räystäässä. Tuvan suuret maisemaikkunat tekevät ympäröivän luonnon näkymistä osan sisätilaa. Ikkunat ja lasiovi on ryhmitelty yhteen, ikään kuin yhdeksi suureksi vaakalinjaiseksi lasipinnaksi. Saunan ovi maastoutuu oikeassa reunassa osaksi hirsiseinää. Oli myös suunnitellessa halu korostaa mökin ulkomuodossa sitä, että se rakennetaan nimenomaan hirrestä: valkkasimme rakenteeksi perinteisen ristinurkan ja sitä jopa pidennettiin etuseinässä hirsimateriaalin korostamiseksi. Meille kesäkäyttöön ja ajoittaiseen talvioleskeluunkin piisaa hienosti 112 mm paksu lamellihirsi (Hongan hirsimalli VLL112), sen mittasuhteista pyrittiin Annen ja Emilian kanssa suunnitellessa ottamaan kaikki irti. 

Meidän tulevan mökin väriä ei olla vielä päätetty. Näissä ensimmäisissä visualisoinneissa se on tuollainen hiukan vihertävä melkein musta - ei huono lainkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat vielä avoinna, katsotaan maalataanko hirsi ulkoa vai harmaannutetaanko esim. rautavihtrillillä. Aika pian tuokin päätös pitää kuitenkin tehdä, sillä lupahakemuksen jättämisen hetki lähenee.

 

Visualisointi: Honkarakenne

 

Kun katson nyt tätä mökin tulevaa julkisivua ja vertaan sitä lapsuuden mökkiin suojärven rannalla, on yhteys selvä. Pitkä matala vaakalinja ja vähäeleiset ikkuna-aukotukset. Loiva harjakatto ja edessä hiukan lippaa sateen suojaksi. Tuo tulevan mökin lamellihirsi näyttää muuten nyt mun silmään myös yllättävän saman henkiseltä kuin faijan rakentaman mökin julkisivun leveä hirsipaneeli. Näin nämä ympyrät sitten kai sulkeutuvat. Uusi mökki näyttää ja tuntuu kuvissa juuri omalta, emme malta odottaa että se alkaa nousta meidän tontille järven rantaan. Ja oottakaas vaan kun päästään sitten valmista mökkiä sisustamaan 70-luvun fiiliksellä - tiedossa on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin ehtaa retroa.

 

Onko siellä muita joissa 70-luvun henki herättää lämpimiä ajatuksia ja muistoja? Oletteko enemmän niukan kesäelämän kannattajia vai tykkäättekö lomaillessakin runsaammista mukavuuksista?

  

 

Allekirjoittanut keinuu pikkunassikkana lapsuuden mökin pihassa

 

 

 


27.2.2021

Mökkirakentamisen isot linjat ja päätännän vaikeudesta

Nämä kuvat mökkitontilta ovat viime marraskuulta.

 

Ah mökkiraksapäätöksenteon ihanuus ja kurjuus. He jotka ovat joskus rakentaneet, tietänevät tunteen. Rakennushanke koosta riippumatta on jatkuvaa päättämistä, laskemista ja monien muuttujien puntarointia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yhden päätöksen tekeminen heilauttaa aina montaa muuta. Jokainen päätös maksaa jotakin. Päättäminen alkaa paljon ennen kuin lapio isketään maahan, sitä pitää harrastaa jo kauan ennen kuin mitään piirretäänkään. Eikä se lopu vasta kuin on aivan valmista.

Tällaisten alkuvaiheen kysymysten kanssa on painittu:

  • Miten käytössä oleva rakennusbudjetti käytetään, mihin satsataan?
  • Pyritäänkö tekemään kerralla valmista vai rakennetaanko osa kerrallaan?
  • Mistä halutaan mökkikokonaisuudessa pitää kiinni, ollaanko jostakin valmiita luopumaan?
  • Mitä tehdään tontilla olevalle vanhalle saunalle; korjataanko, siirretäänkö, puretaanko?
  • Mitä tehdään hankalan jyrkälle pihatielle?

Mökkipalapeli on asettunut nyt lopulliseen asentoonsa ja ratkaisu on tämä: Rakennamme kerralla noin 50m2 kokoisen mökin jossa on samassa sauna. Siinä on meille pitkäksi aikaa kaikki tarvittava, niukan budjettimme rajoissa.

Matkan varrella pyöriteltiin kaikenlaisia kombinaatioita erillisistä, vaiheittain rakennettavista pienemmistä rakennuksista vain yhteen, vähän suurempaan mökkiin. Kaiken aikaan laskettiin kaikkien vaihtoehtojen rakennuskustannuksia ja mietittiin mikä olisi meidän kukkarolle tässä kohtaa se oikea ratkaisu.


Vanhan sauna puretaan ja sen terve hirsikehikko jatkaa elämäänsä toisaalla. Jatkossa saunotaan uuden mökin yhteyteen tulevassa saunassa. Tätä päätöstä mietittiin ehkä kaikista pisimpään ja laskeskeltiin myös kustannuksia sekä vanhan saunan kunnostamiselle, että myös korvaamisella kokonaan uudella erillisellä rantasaunalla. Vanhan saunan perustukset, lattia ja terassi olisi pitänyt uusia, hirsiä latoa uudestaan, löylyhuone suurentaa sekä rempata kokonaisuudessaan. Vanha sauna sijaitsee keskellä tonttia, sen siirtämistä vähän reunempaan pois päämökin maisemien tieltä harkittiin myös. Kaikki vaihtoehdot olisivat tulleet paljon tyyriimmiksi kuin se mihin päädyttiin, eli löylyhuoneen ja pukkarin rakentaminen uuden mökin yhteyteen. Olen aina lähtökohtaisesti vanhan säilyttämisen kannalla jos se vain on suinkin mahdollista, siksi vähän sydäntä särkee. Onneksi vanha saunarakennus voi tosiaan saada uuden elämän toisaalle siirrettynä. Tämä on yksi hirren monista huipuista puolista. Ja vanhan saunan 70-lukulainen henki jatkaa elämää uudessakin mökkirakennuksessa.

 

Tontille tulee nyt siis yksi uusi hirsirakennus ja sillä sipuli. Sillä voitetaan tiettyjä juttuja ja menetetään tiettyjä juttuja, puntari asettui kaikkien näkökulmien pähkäilyn päätteeksi kuitenkin jämäkästi tähän asentoon. Näin saamme rahoillemme nyt kustannustehokkaimman vastineen ja kertarakentamisella todella mukavat, pitkäikäiset ja tarvittaessa muunneltavat mökkeilyolosuhteet. Rakennusoikeus antaa myöten  myöhemmin lisätä tontille esimerkiksi vierasmajan ja vaikka sen erillisen rantasaunan paremmalle paikalle, jos niikseen sitten vuosien saatossa tulee. 

 


Olo on huojentunut, sillä suurimmat kustannuksiin vaikuttavat kysymykset on nyt takan päin. Pihatien kohtaloa vielä järkeillään maanrakentajan ja vastaavan mestarin kanssa, kunhan lumitilanne tästä vähän helpottaa. Sen kohdalla laskeskellaan seuraavia: uusiako tielinja vaiko eikö uusia? Jos tietä ei juurta jaksain kunnosteta ja linjaa paranneta, paljonko rakennusmateriaalien erikoiskuljetus mökkiraksalle maksaa? Jos tie kunnostetaan, mitä se tarkalleen ottaen vaatii, paljonko luontoon joudutaan puuttumaan ja paljonko koko homma kustantaa? Millaista tietä itse jatkossa tarvitsemme, millaiset toimenpiteet siihen riittäisivät? Ei auta kuin yksi kerrallaan alkaa selvitellä, sitähän tää raksahomma tosiaan on.

Millainen tuosta uudesta mökistä sitten tulee? Sen näette huomenna, jihuu!


23.2.2021

Sirkku valokeilassa

 

Astiakomerosta on taas alkanut tarttua käteen uusi suosikkilasi. Tiedättehän, se astia jota tulee käytettyä koko ajan vaikka kippoja ja kuppeja olisi valittavaksi viljaltikin. Suosikki aina vaihtelee, toisinaan tekee mieli ottaa käyttöön joku tietty väri, joskus taas käteen hypistellessä tuntuva muoto ratkaisee. Nyt katse etsii astiahyllyltä heleää vaaleansinistä. Lasisarjan nimi on Sirkku, valmistaja Kumelan lasi. Lasiston on suunnitellut Sirkku Kumela-Lehtonen. Tarkka valmistusvuosi  ei ole mulla tiedossa, mutta 1900-luvun puolivälin tienoilta lienevät. Vaaleansinistä opaalilasia ei ihan kauheasti suomalaisilla vintagelasimarkkinoilla näe (ainakaan minä en oo nähny), siksikin Sirkku on aika herkku.

Tuolta Bukowskin sivuilta näkee millaisia osia Sirkku-sarjaan kuuluu. Kaunis kannu, korkeammat lasit, ja purkki ainakin. Vaaleansinisen sävy myös hiukan vaihtelee, jokainen lasiesine on vähän yksilö. Minä keräilen astioita niin etten suuremmin kokonaisista sarjoista piittaa, poimin vain yksittäisiä osia jotka on arkikäyttöön sopivia ja miellyttävät silmää. Siispä Sirkku-sarjastakin napsin vain sen mielestäni kauneimman palasen, nämä tällaiset matalat juomalasit. Niitä on löytynyt kirppiksiltä astiakaappiin viisi kappaletta - mikä taas on lukuna mun keräilytyylilleni parittomana vähän kummallinen. Etsinnässä siis vielä yksi, tulkoon se vastaan sitten kun on tullakseen.
 

21.2.2021

Suunnittelin työpöydän




Pikkuhiljaa opintojen myötä tästä suunnittelu-uunista alkaa  tulla kalusteitakin ulos. (Opiskelen siis sisustusarkkitehtuuria Aalto-yliopistossa.) Tässä viime syksynä suunnittelemani työpöytä. Valmistin sen tuppeensahatusta koivulankusta, niin että puun menekki on justiinsa yhden lankun verran. Osasten dimensiot määrittyivät koivulankun vahvuuden mukaan, siitä sai tehtyä sahauksen ja höyläyksen jälkeen maksimissaan noin 36mm paksua puutavaraa. Pöydässä käytetyt liitokset ovat suht simppeleitä. Kanneksi värkkäämäni liimapuulevy pysyy ojennuksessa sarjojen lohenpyrstöliitoksilla ja rungon osat kiinnittyvät toisiinsa hakaliitoksilla. Tuon prototyypin rungon laitoin kasaan ihan vain liimaamalla, sitä voisi vielä vahvistaa tapittamalla liitoskohdat tai funtsaamalla liitoksista itsestään jäykemmät. Toimisi varmaan mainiosti myös ruuveilla koottavana mallina.

Kannen takaosassa on pieni lippa joka estää kynien ynnä muun pikkutavaran tippumisen pöydän taa. Itse pöydän muoto on siro,  kulmikas ja ilmava. Näkisin että toimii kauniisti koristeellisemmassakin ympäristössä, tässä esmes meillä kotona hiukan kurvikkaan ja rottinkipunosselkänojaisen Ton-tuolin ja työhuoneen William Morris -tapetin kanssa.

En ole sipaissut pöydän pintaan mitään ainetta, ainakaan toistaiseksi. Puun käsittelemättä jättäminen on alkanut viehättää. Erilaiset puulajit ovat tosi kauniita ja niiden värisävyt hienoja. Puu ikääntyy ja patinoituu käsittelemättömänä hienosti, tästä esimerkkinä vaikkapa mökille löytämäni Ben af Schultenin suunnittelema, kohta 50-vuotiaaksi ilman pintakäsittelyä elänyt mäntypöytä. Ans kattoo siis saako työpöytä pintaansa jonkinlaisen vahan vai jääkö tuolleen.


Nyt kun olen alkanut päästä kärrylle erilaisten rakenteellisten ratkaisujen ja materiaalien salaisuuksista, on kasvanut into tehdä kalusteita lisää. Tulevalle mökille on pään sisällä hautumassa jo muutamakin idea. Vähän sellaiseen 70-luvun malliin, silloinhan tehtiin kesämökkien kalusteita paljonkin itse ja niihin hyödynnettiin hienosti rakentamisen jämämatskuja.

Kuvassa alla vielä työpöytä juuri valmistumisen jälkeen koulun aulassa.
 

 

20.2.2021

Tänäänkin kotona

Arkipäivät koostuvat Zoom-palavereista, Teams-palavereista, suunnitteluhommista, tekstien ja taulukoiden naputtelusta, kuvien näpsyttelystä ja piirtämisestä, piirtämisestä.  Seilaan tietokoneen kanssa pitkin taloa, työhuoneesta keittiöön, välillä olkkarin sohvalle vaakatasoon etäluentoa kuuntelemaan, sitten taas johonkin päin huushollia naputtelemaan ja riipustelemaan seisten ryhti suorana. 

Työkavereina paikan päällä kotitoimistolla on vain kaksi pientä karvahaalaria, jotka eivät juuri muuta tee kuin nukkuvat. Toisen nukkumatyyny matkustaa myös paikasta toiseen. Yleensä sen sijoituspaikka on siellä mihin paistaa lämmittävä valoläikkä.  Aurinko saattaa mennä pilveen, mutta unet nukkumatyynyllä jatkuvat. Seuraksi ei pikkukoirista juuri ole, paitsi lounasaikaan kun he seuraavat mun liikkeitäni kuin silakkaparvi.

 

Iltapäivällä talo muttuu taas työpaikasta kodiksi. Perhe palaa ja heidän mukanaan huiske, koiratkin virkistyvät. Ilmanvaihtokoneen hiljaista hurinaa ei enää kuule. Mietin miten hyvä tuuri että rakennettiin kaikki tämä ennen kuin koronasta oli tietoakaan, jos oltais tiedetty ei oltais varmaan uskallettu.

Öisin uni on pitkää ja syvää. Tässä talossa on turvallisempi olo kuin missään koskaan aiemmin. Kummallinen kotosalla pysyttelemisen aika on poistanut kiireen ja suhaamisen, ja sen huomaa ihminen kehostansa. Kohina on vaimennut, liikkeet ovat hidastuneet, mieli iltaisin valmiiksi rauhallisena ja hiljaa. Mitä sitten on kiireen tuolla puolen? Ainakin siellä on tilaa uudelle ajattelulle ja uusille ideoille. Luovan ongelmanratkaisukyvyn palautumiselle. Mielen notkeudelle. Se ei taivu niin helposti epätoivoon kun haasteita kasautuu.

Toivon että tästä ajasta jäisi kaikesta huolimatta ihmisten elämään jotakin pysyvästi parempaa.