26.5.2014

Voileipä






Tuo leipä on tuossa siksi että piti kertomani että olen jääyt koukkuun tällaiseen levitteeseen: Kikherneitä, reilu loraus oliiviöljyä ja hiukan kylmää vettä surautetaan sileäksi muussiksi vaikka sauvasekoittimella. Että niinkuin hummus, mutta ilman tahinia. Maustetaan valkosipulilla, suolalla ja sitruunamehulla. Lisätään oman maun mukkaan vaikka korianteria, tai sitten jätetään lisäämättä. Käytetään voin sijasta aamiaisleivällä.

Nyt ei ollut sauvasekotin mukana maalla, muussattiin haarukalla.

Hummus tastes better without the tahini, to me. And excellent on a piece of breakfast bread.


19.5.2014

Kotona kaupungissa --- vierashuone








Kotona kaupungissa mun suosikkihuoneeksi on muodostumassa kaikessa keskeneräisyydessään vierashuone, josta taannoin valkaistiin lattia. Ja vierashuoneessa mun suosikkinurkkani on tuo jossa vanha lipasto nököttää. Sen päälle on ajelehtinut kaikenlaista kaunista: värikimara Iittalan Vitriinejä, vanha rottinkikehyksinen peili, Fujiwo Ishimoton suunnittelema keraaminen kukka  -  ja toisinaan ihan oikeitakin kukkia vaasissa.

Ja sitten on vielä tuijottelemassa tuo Oiva Toikan mainio Riihipöllökin. Toikan lasilinnut eivät suinkaan kaikki sytytä, mutta joukossa on muutama sellainen joista tykkään tosi tosi paljon. Voi kun joskus pääsisi käsiksi vanhempiin pöllöihin ja huuhkajiin, joita ei enää kaupan hyllyltä löydy. Pöllöfamilyn lisäksi kauneimpia on myös jo tuotannosta poistunut värikäs Jalokiwi.

A still life of my favourite things in the guest bedroom in the city.



14.5.2014

Käy peremmälle --- yläkerta





 




Eteisen ja käytävän seinät ovat alkuperäisessä, remontoimattomassa asussa. Ja niin saavat jäädäkin, vihreä tapetti ja haalea vaaleanpunainen seinä ovat valkoiseksi maalatun lattian kanssa taloon niin sopivat. Porrastasanteella yläkerrassa on kaksi ovea. Oikeanpuoleisesta mennään makkariin, jossa useimmin nukutaan. Päätyovesta kuljetaan kukkatapettiseinäiseen kesähuoneeseen.

Sama sisustusteema jatkuu läpi talon. Valtaosa kamppeista yläkerrassakin on vanhaa, löydettyä, käytettynä ostettua, kirppisteltyä tai tuttujen komeroista haalittua.

House tour continues on the second floor bedrooms. The one above is my favourite, it´s the one we usually sleep in.






12.5.2014

Käy peremmälle --- olohuone ja makuuhuone

 













Taloturnee jatkuu alakerrassa. Nyt pyörähdetään olohuoneessa ja kurkataan sieltä makuuhuoneeseen. Olohuoneen värit ovat mun suosikit ehkä koko talossa: sinappia, kultaa, vaalenapunaista, viileää minttua ja murrettua kellanvihreää. Ja räsymatoissa on tietenkin sitten vielä väri jos toinenkin, justiinsa sopiva sekamelska joka kuitenkin kummallisesti sopii yhteen. Makuuhuonetta määrittää Birger Kaipiaisen voittamattoman ihana Kiurujen yö -tapetti kaikessa sinisyydessään. Se tekee kammariin ihanan tunnelman.

Mökillä sisustaminen on sujunut niin että huonekaluiksi on valittu ne jotka ovat tulleet vastaan ja väreiksi on valittu ne jotka on tehnyt mieli.

House tour continues, now livingroom and bedroom. I especially love the colours in these rooms. Mismatched but still somehow harmonious.



10.5.2014

Käy peremmälle --- kyökki


Tehdäänpä pieni kierros vihreässä talossa. Niinkuin rintamamiestaloissa yleensä, talon huoneet on sijoitettu kiertämään keskusmuurin ympäri. Ensin mennään sisään vihreäseinäisen eteisen vasemmanpuoleisesta ovesta - se vie keittiöön.

Keittiön sisustus on suurimmaksi osaksi kirppiksiltä, osto- ja myyntiliikkeistä ja käytettynä hankittua. Ainoa uutena ostettu kaluste on toinen keittiötasoista. Toinen löytyi ensin Huuto.netistä ja toinen haettiin sille sitten Ikeasta kaveriksi. Jääkaappi oli ensin siskon keittiössä, mutta sai väistyä sieltä uuden Smegin tieltä - mun onnekseni.

Astioista, purkeista ja purnukoistakin valtaosa on vuosien aikana kirppikseltä haalittuja. On vanhaa, kaunista ja käytännöllistä. On emalia, peltiä, lasia ja posliinia. Kaikki värikästä ja sellaista mitä on arjessa yhtä juhlaa käyttää.

Let´s take a tour in the summer house - first a peek in the kitchen. 



















Kekkilä viljelylaatikon voitti...

Kuva: Kekkilä


 
Aivan huikea määrä osallistumiskommentteja tuli tuohon Finnish Design Shopin kanssa järkättyyn Kekkilä-arvontaan! Ja ihmekös tuo, moneen paikkaan passaava tyylikäs viljelylaatikko oli niin houkuttava palkinto. Onnekas voittaja on nyt arvottu kommenttien joukosta. Toivomansa mustan jalallisen viljelylaatikon saa omakseen aion. Hurjasti paljon onnekkaalle voittajalle, sähköpostiisi onkin jo kopsahtanut lisätietoa!

7.5.2014

Kahvimuki


Yhtäkkiä mun alkoi tehdä mieli itselleni uutta aamukahvimukia maalle. Semmosta sopivan korkeaa ja kapeaa, jossa kahvi pysyy kuumana mahdollisimman pitkään. Se on tärkeä ominaisuus varsinkin nyt kun haahustelen aamuisin kahvi kourassa pihalla ihmettelemässä kevättä. Mutta tarviiko sitä nyt uusia astioita... Vein kaapeista pullot markettiin, lunastin pienen arpavoiton ja niillä rahnoilla valkkasin paikallisesta Marimekon tehtaanmyymälästä itselleni edullisesti kakkoslaatuisen Oiva -sarjan mukin - vähän niinkuin se ei olisi mitään maksanutkaan.

Kaikista mahdollisista kuoseista kauneimmalta siellä puodin hyllyssä näytti yhtäkkiä monessa liemessä keitetty Unikko, tuossa alkuperäisessä tummansinisessä värityksessään. Se sopii taloon niinkuin olis aina astiakaapissa ollutkin.

My new morning coffee mug is Marimekko Oiva with the classic Unikko pattern.

5.5.2014

Puutarhahommia








 


Kyllähän mä odotan tuon pihan vihertymistä kuin kuuta nousevaa. Jokaisen mökkiaamun ensimmäinen puuha on katsastaa mitä versoa mistäkin montusta pukkaa. Harmaamalvikit, jättipoimulehdet ja komeamaksaruohot nousevat maasta takuuvarmasti, raparperi on jo aika pörheä. Rucolakin on ehtinyt jo kasvatuslootassa itää. Laventelipöheikkö tököttää laatikossaan harmaana, mutta aiempien vuosien kokemuksella maltan jo odottaa että sekin havahtuu vaikka vielä aika huonolta näyttää. 

Ruukut ja peltiämpärit odottavat tyhjinä lämpimämpiä kelejä, multa-annosta ja kasveja. Taidan tänäkin suvena skipata yksivuotiset kesäkukat ja istuttaa purkkeihin monivuotisia kukkivia ja heiniä. Kesän loputtua tuikkaan purkeista kasvit johonkin päin pihaa maahan juurtumaan.  Niin eivät mene pation kaunistukset syksyn myötä hukkaan. Isoimpaan terrakottaruukkuun taidan hankkia jonkun hienon puun, sille sitten syksyllä samat sävelet kuin muillekin purkkien asukeille.

Ehkä parasta on se että yksi uudenkarhea kukkapenkki odottaa vielä aivan tyhjänä, sen keskellä on vasta yksinäinen kirsikkapuu. Nyt saan siis uppoutua vaanimaan kauppojen siemenvalikoimia ja suunnittelemaan mitä istuttais - ihan parasta.

(Onpahan vaan aikamoinen hulina tuolla Finnish Design Shopin kanssa järkätyssä Kekkilä-arvonnassa! Menkäähän kommentoimaan ja upeasta viljelylaatikosta kilvoittelemaan. )

My garden is still very grey and brown. But a little more green emerges every day!