28.10.2016

Entä jos oltaiskin ostettu ihan uusi asunto - kylässä esittelyasunnossa


Kuva: Bonava Suomi Oy
Kaupallinen yhteistyö: Bonava Suomi Oy


Jokin aikaa sitten pohdiskelin täällä blogissa josko sittenkin olisimme ostaneet vanhan remontoitavan asunnon sijaan Helsingistä ihan uuden, tuliterän kodin. Ensin tuumailin missä kaikkialla onkaan tullut jo asuttua ja laskin mihin olisi varaa. Sitten kävin visiitillä Kruunuvuorenrannassa ja pohdiskelin uutta asuinaluetta historian näkökulmasta. Nyt on luvassa postaussarjan viimeinen osa, jossa tehdään visiitti Bonava Suomi Oy:n rakennuttamaan uutukaiseen kruunuvuorenrantalaiseen kerrostaloon nimeltä Selma. Tästä talosta olisimme siis saattaneet pähkäilyjeni mukaan ostaa hitas-kolmion, jos uutta olisimme olleet etsimässä.

Kävin kuvaamassa vielä rakenteilla olevassa Selmassa sijaitsevaa esittelyasuntoa, jonka pohja on samanlainen kuin siinä meidän "potentiaalisessa uudessa asunnossamme". Esittelyasunto sijaitsi pohjakerroksessa, joten tuon meidän ehdokkaan parveke siitä puuttui. Sen sijaan olikin olohuoneesta käynti omalle pihalle. Otin kuvausreissulle kotoa mukaan esineitä joiden fiiliksessä jotenkin kodinomaisuus minulle tiivistyy. Kauniita värejä, vanhaa kotimaista designia, konstailemattomia arjen kaunistajia. Mahdattekohan löytää niitä mun romujani tuolta kuvista... Huutakaa hep jos löydätte! Esittelyasunnossa oli kyllä valmiiksi paljonkin sellaista joka miellytti silmää, se oli värienkin puolesta tosi kotoisan oloiseksi sisustettu.

Tuon kodin pohja oli kiva, olohuone-keittiö -yhdistelmä oli ratkaistu mukavan erikoisesti. Molemmat makkarit olivat omassa rauhassaan. Kylppäriin ja vessaan oli näpsäkkä käynti keittiön kainaloista. Mietin että tuossa asunnossa olisi tosi mukava istua kavereiden kanssa iltaa ja kokkailla, kaikki tuossa samassa isossa avokeittiössä. Laitoin merkille myös isomman makkarin tilavan vaatehuoneen, joka siis samalla merkkasi huoneessa ilahduttavaa komerottomuutta.

Rakenteilla olevan asunnon ostaminen on varmasti kutkuttavan jännää puuhaa. Toisaalta ei pääsee näkemään asuntoaan välttämättä valmiina ennen ostopäätöstä - uuden asunnon ostajan on oltava ajoissa liikkeellä. Ajoissa ostopuuhissa olemisen hyvä puoli olisi tietenkin se että pääsisi vaikuttamaan asuntonsa pintamateriaalivalintoihin ja sisustusratkaisuihin. Ja tietty sitten pääsisi seuraamaan oman kodin valmistumista raksavaiheesta alkaen.

Kaikkinensa tämä uuden asunnon harkitseminen on ollut kiinnostava ajatusleikki, jonka aikana opin paljon uutta. Ennen kaikkea opin vertailemaan uuden ja vanhan asunnon menoja sekä puntaroimaan niiden molempien etuja aiempaa monipuolisemmin. Jos joku siellä kaipailee lisätietoa uuden ostamisesta sitä löytyy mukavasti tuolta Bonava Suomi Oy:n nettisivulta. Siellä voi myös käydä vaikka vähän hurvittelemassa ja miettimässä minkä asunnon ottaisi jos saisi vapaasti valita myytävien asuntojen valikoimasta minkä vain.

25.10.2016

Uusi vanha huonekalu



Hetkonen, katotaas kerta kiellon päälle tarkemmin noita edellisten postauksen kuvia. Siellähän on uusi huonekalu! Tai siis vanha, niinkuin mun tyyliin useimmiten kuuluu. Näin osto- ja myyntiliikkeen nurkassa tuommosen älyttömän kauniin täyspuisen tumman pienen vitriinikaapin ja hintakin oli enemmän kuin kohdallaan. Se päätyi sitten tuohon meidän olohuoneen nurkkaan. Pakkailin sen hyllyille mun kauniimpia astia-aarteita; Arabian käsinmaalattua Valenciaa, Fiesta-kuppeja ja Paratiisia. Kun ne näkee tuosta lasioven läpi joka päivä, muistaa niitä myös herkemmin napata käyttöön arkea sulostuttamaan.

Vitriinin päällä on harmaakehyksinen vanha peili joka matkusti meille matkalaukussa Lontoolaiselta antiikkitorilta pari vuotta sitten. Vieläkin ihmettelen miten se selvisi reissusta lentokoneen ruumassa ehjänä.

21.10.2016

Väliaikaismakkari petauksella mukavammaksi

   Kaupallinen yhteistyö: Familon


Minä en ole koskaan ollut mikään kunnostautunut sängyn petaaja. Enkä varmaan vuosikymmeneen ole edes omistanut päiväpeittoa. Miksi pedata sen kummemmin kun kuitenkin kohta taas on yö ja sänky myllätään? No mutta nyt alan päästä tästä jyvälle. Kah, pedattu sänky näyttää ihan älyttömän houkuttavalta ja sinne nukkumaan meneminen on kahta ihanampaa. Tämä tuli todistetuksi kun fiksailin meidän olohuoneen remppaväliaikaisnukkumapaikkaa yhteistyössä  Familonin kanssa. Tulihan tuosta sängystä tosi paljon kutsuvampi kun ihanien tyynyröykkiöiden ja tummansinisten pellavalakanoiden päälle vielä heitettiin muhkea päiväpeite ja pehmeä torkkutäkki! Ainakaan ei montaa aikayksikköä ehtinyt kulua kun Pahis-koira oli jo tehnyt pieluksiin pesän. Kyllä kelpasi karvahaalarinkin.



Nukkumisteemaa on tiedossa lisääkin tänään Instagramin puolella, kun suuntaan lisätreenaamaan näitä petailuhommia Familonin osastolle I love me -messuille Messukeskukseen. Siellä on käynnissä messujen ajan hauska Insta-kisa, johon voi osallistua tekemällä omannäköisensä petauksen Familonin kisapetiin ja tägäämällä sen #munfamilon. Sinne vain osallistumaan te messuille menijät joilla on näistä petaamishommista enemmänkin kokemusta! Ja iltapäivällä Instassa näette sitten mitä minä päiväpeittonoviisi kisapetiin keksin.

(Jos ei kilpailuvietti kutkuta niin ajattelin että messuosasto 6k109 voisi houkuttaa jotakuta teistä tarjoustensakin puolesta. Esmes lauantaina kaikki tyynyt ja peitot ovat -30% ja sunnuntaina Familon Home kodintekstiilit -30%  -  nuo muhkea päiväpeitto, torkkupeitto ja ihanat yönsiniset pellavapussilakanat siis myös.)

Ja sitten vinkkaan vielä yhden jutun tuolta Familonin osastolta jota meinaan ainakin itse hyödyntää. Siellä tehdään nimittäin ilmaiseksi asiantuntijan toimesta uniasentoanalyysejä ja vinkataan oikeanlaisista patjoista ja tyynyistä - ajan tuollaiseen analyysiin voi varata suoraan siellä paikan päällä. Tässä perheessä on kaksi selkävaivaista, minulla jumittaa yläselkä ja miehellä alaselkä.  Katsotaas jos toimintaterapeutin suosituksista löytyisi näihin jumituksiin apua.


20.10.2016

Herääminen remonttihorroksesta



Monen kuukauden tauon jälkeen alkoi taas remontin viimeistely houkutella. Kaivettiin kellarista tikkaat, pora, maalauskamppeet ja muut tykötarpeet esille. Tyhjennettiin kaikki makuuhuoneen kalusteet olohuoneeseen. Muutettiin olkkariin pariksi yöksi nukkumaan.

Joku oli ehkä 60- tai 70-luvulla tilkinnyt umpeen korvausilmaventtiilin makkarin seinästä. Öisin meinasi happi loppua. Koputeltiin seinää ja löydettiin ontosti kopiseva kohta. Soitto isännöitsijälle selvitti että aukko kannataa ehdottomasti avata uudelleen. Sieltä se kaivattu ilmareikä löytyi paksun seinän sisältä, laastikerroksen alta. Aukko oli tilkitty lasivillalla ja kokonaisella tiilellä. Valkattiin rautakaupasta seinään vähiten ruma venttiili ja nyt taas happi kulkee.

Samalla sotkemisella viilattiin makkarin seinien sävyä. Alunperin remontissa valittiin sinne vähän punertava sävy. Mutta kun vaatekaappien vaaleanharmaat ovet asennettiin, hoksattiin että ne näyttivät seinien punertavan värin kanssa aivan vaaleansiniseltä. Se on sitä värien vuorovaikutusta. Nyt makkariin maalattiin samaa harmaata kuin muuallakin asunnossa (Tikkurilan G487). Sitä vaalennettiin hiukan sekoittamalla joukkoon puolet sävyttämätöntä valkoista. Hyvä tuli ja kaappien ovet palasivat harmaiksi.

Kaiken kukkulaksi öljysin vielä lipeöidyn lautalattiankin hiukan vaaleammaksi. Makkarissa oli huonokuntoisempi lauta kuin muualla asunnossa ja se jäi alunperin lipeöinnissä hituksen muita huoneita tummemmaksi. Lisäsin lattiaan nyt kerroksen valkoisella sävytettyä mestarinöljyä ja se haaleni sopivaksi.

Kylläpä saatiin parissa päivässä hämmästyttävän paljon aikaan - kiinnitettiin vihdoin vetimetkin vaatekaappien oviin. Aika ylelliseltä tuntuu kun ei tarvitse enää kumarrella avaaman komeron ovea sen alareunasta vetämällä. Mutta vielä riittää tehtävää tämän asunnon rempan viimeistelyssä; jalkalistojen kiinnittämistä, pesukonekaapin asentamista, jääkaapin hankkimista. Niin ja sit olis vielä yksi kokonainen kylppäriremonttikin tekemättä. Katsotaan koska seuraavan kerran ahkeruuskohtaus iskee.


9.10.2016

Lokakuinen kylpy


Lokakuun alun kylpy maalla. Nämä saattavat olla viimeisiä kylpyveden lämmityksiä tänä vuonna; ammeen valurauta on jo niin hyhmäistä että veden kuumaksi saattaminen kestää tosi kauan. Toisaalta mihinkäs tässä kiire on. Kun amme ja vesi ovat viimein lämmenneet, lillun kylvyssä helposti pari tuntia. Vesipadasta nousee sankka höyry ja talon yli lentää kurkiparvia.

3.10.2016

10 suosikkia



Styleroomin suunnalta haasteltiin minua valkkaamaan meiltä kotoa 10 suosikkiasiaa. Siis sellaista esinettä, nurkkaa tai ratkaisua jotka ilahduttavat aina vaan omassa kodissa. Minä tein työtä käskettyä ja koostin albumin kymmenestä jutusta, joita en ainakaan tällä hetkellä vaihtaisi mistään hinnasta pois. Olipas valkkaaminen mukavaa, tehkäähän tekin jos innostutte! Tässä on sieltä mun albumista kaksi makupalaa. Arabian valmistama Birger Kaipiaisen huikean kookas sininen Viola -taidekeramiikkalautanen on vuosien haaveilun tulos. Ja komia kaakeliuuni olohuoneen nurkassa yksi iso syy miksi ostettiin taannoin juuri tämä kaupunkikaksio.

Kaikki kymmenen suosikkia meiltä kotoa pääset siis kurkkaamaan tuolta mun StyleRoom-albumista!



2.10.2016

Magnoliavalojen paluu







Muistin yhtäkkiä että mullahan on jossakin mökillä jemmassa sellaiset magnoliavalot. Siis valosarja, jossa lamput on tekomagnoliankukkien sisällä - sehän olis nyt syksyllä oikein passeli tuonne kuistille pimenevissä illoissa istuskeluun. Hetken pähkäiltyäni muistin että magnoliavalot laitettiin joskus varmaan talteen pinkkiin hatturasiaan kaapin päälle olkkariin. Ja sieltähän ne löytyivät. Taisivat olla varmassa tallessa muutamankin vuoden.

Tuolla ne nyt taas valaisevat kuistille ripustettuna pitkän tauon jälkeen. Ja minä olin ehtinyt unohtaa miten nätit nuo kukkaset on! Hyvän löydön voi näemmä tehdä ihan omista nurkistakin.