4.4.2019

Portaikon panelointi hahmottuu



Timpuri on edennyt mukavasti portaikon seinien ja kaiteiden sormipaneloinnissa. Olen tuosta kohdasta taloa nyt aivan supermielissäni, se näyttää minusta ihanalta! Ulkonurkkien pienet listat tietty vielä puuttuvat ja kaiteiden päälle tulevat laudat, mutta kyllä lopputuloksesta jo käsityksen saa. Alin kuva on ensimmäinen suuntaa-antava suunnitelmapiirrokseni toteutuksesta jonka riipustin kun idea pälkähti päähäni. Ihan huikeaa nähdä kuinka se nyt pikkuhiljaa muuttuu todeksi.

Yläkerran puolella (keskimmäinen kuva) kaiteen panelointi tekee aulaan juuri sopivasti sitä jotakin jujua ja fiilistä.

Paneelien kiinnityksessä riittää kuitenkin vielä teknistä pähkäiltävää, portaikon takaseinä on niitä ajatellen rakenteeltaan haastava. Mutta toivotaan että homma lopulta onnistuu kokonaisuudessaan. Nyt rauhassa makustellaan jätetäänkö paneelit puulle vai maalataanko. Sinänsä voimme saada tavallaan molemmat vaihtoehdot: ensin jätetään puupinnalle ja sitten jos/kun puupinta alkaa tökkiä, voidaan sipaista maalia pintaan. Kummatkin optiot ovat minusta oikein kauniita ja molemmissa on puolensa, vihkoon ei mene siis päätti kummin päin vain.

2 kommenttia :

  1. Upea! Kuvissa puupintaisena näyttää todella kauniilta. Yläaulan pylvääseen vielä Villa Mairean tyyliin rottinkipunos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja punoshan on jo harkinnassa. :D Tuo pylväs on itseasiassa takan hormi ja täytyy ensin kysellä palotarkastajalta saako pintaan kiinnittää mitään.

      Poista