15.4.2019

Pienet tärkeät yksityiskohdat - välioven painikkeet


Raksan viimeisillä viimeistelyillä ja pikkunippeleillä onkin yllättävän iso vaikutus koko talon yleisfiilikseen. Niinpä käytin erityisesti aikaa väliovien painikkeiden metsästämiseen. Etsinnässä oli kiiltävät kromiset painikkeet jotka muistuttaisivat perinteisiä pukinsarvipainikkeita, mutta olisivat edullisemmat. Pidän tosi tiukkaa budjettikuria nyt ja yksi iso vaatimus myös oli etteivät saa maksaa kuin maksimissaan parisen kymppiä kipale. Loistavat kahvat löytyivätkin sitten Bauhausista ja ovat Beslagsbodenin mallistoa. Muoto on mukavan pehmeä, hiukkasen koristeellinenkin, mutta kuitenkin sopivan pelkistetty. Istuvat käteen oikein hyvin ja ovat siis mukavat käyttää. Nämä ovat kyllä aika täydelliset hinta-laatusuhteeltaankin. Kun lasketaan mukaan kylppäreiden vääntönupit, jäi painikkeiden kokonaishinta justiin alle kaksikymppisen kappaleelta.


Tuossa yksi painike paikoillaan portaikon alla sijaitsevan komeron ovesssa. Hyvin istuu maisemaan.

Ja katsokaapa mikä taustalla häämöttää, ihan oikea ulko-ovi! Raksaovi lähti seuraavalle työmaalle ja nyt meidän taloon kuljetaan jo ihan oikeilla omilla avaimilla.

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun teidän kodistanne tulee kaunis! Ihastelen materiaalivalintoja aina, kun jotain postaat. Vau ja vau.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tuliko kahvapaketin mukana siis avainkilpi sekä avain? Entä oliko tuohon malliin wc-vääntönuppeja? Yst.terv. A.M.M

Tiina kirjoitti...

Upeat nuo kromiset oven kahvat! Onko tuo lukko myös samaa sarjaa? Kuvan perusteella tuota ovea ei saa lukkoon ruuvin takia? Meidän täytyisi vaihtaa kodin sisäovien kahvat ja lukot. Ensisilmäyksellä en näiltä sivuilta tietoa tästä mallista löytänyt mutta täytyy käydä varmaan kysymässä lisää https://liedonlukko.fi/1_7_lukkojen-asennus-ja-korjaus.html