11.1.2013

Vieläkö kirppiksiltä tekee todellisia löytöjä?





Keräilen suomalaista lasia vähän sillai tuuripohjaisesti. Ostan useimmiten vain silloin kun löydän kirppikseltä tosi halvalla jotain mistä tykkään. Sitten harvakseltaan maksan "oikean" hinnan sellaisista hienoista jutuista joita on vaikea löytää.  Näissä kuvissa on muutama halpa tuurilöytö viime vuoden kirppisreissuilta. Ylinnä Kerttu Nurmisen Nuutajärvelle suunnittelema valkoinen Ali Baba -öljylyhty (4 eur). Keskimmäisessä kuvassa Sirkku Kumela-Lehtosen Kumelan lasille suunnittelemat vaaleansiniset juomalasit (5kpl yht. 12 eur). Ja alimmassa kuvassa Heikki Orvolan Nuutajärveläinen pieni sininen Miranda -jälkiruokakippo (2 eur). Kuvissa vilahtavat kauniit keltaiset juomalasit kuuluvat niihin hintavampiin hankintoihin; Nanny Stillin Tzarina -laseja ja kannua metsästin aikanaan aika tovin.

Välillä mietin ovatko hyperhalvat aarteet kirpiksillä jo mennyttä aikaa. Joskus niitä toki vastaan tulee jos oikein ahkerasti kirppistelee, mutta aika harvoin kuitenkin. Myyjät ovat nykyään tosi hintatietoisia kun esineiden arvo ja kysyntä on niin helppo kollata netistä. Vieläkö olette tehneet kirpputoreilta superlöytöjä ökyhalvalla?

Finnish vintage glass design rarely comes cheap at fleamarkets. Here are some exceptions to the rule from last year: Alibaba -lantern by Kerttu Nurminen for Nuutajärvi, Miranda glass bowl by Oiva Toikka for Nuutajärvi and a set of glasses by Sirkku Kumela-Lehtonen for Kumelan lasi. All together under 20 euros.


68 kommenttia :

  1. Näitä isoja Mirandoja minulla on perintönä ja haluaisin lisää..en ole nähnyt kirppiksillä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missähän päin mahdat Seija vaikuttaa? Mulla olis mielessä ainakin pari kirppistä josta voisi löytyä...

      Poista
  2. Aivan super ihania astioita. Olen sanaton ja vain nautin näistä kuvista.

    Hintatietoisia kyllä ollaan, mutta ei ymmärretä kunnosta mitään. Kirppiksellä näkyy esim. emalikattiloita, joissa on suuria lohkeamia ja muutenkin kunto on kehno, mutta hintalapussa on käyttämättömän alkuperäispakkauksessa olevan yksilön hinta [puhisee].
    Myös hyväntekeväisyysjärjestöjen hinnoittelijat ovat hintatietoisia, mutta sielläkään ei ymmärretä tuotteen kunnon vaikutusta hintaan.
    Parhaat löydöt tekee kun ei keräile valtavirtaa ja kyllä tietysti joskus käy flaksikin ;).
    Itseäkin saa osoittaa sormella, kun tulee innostuksissaan esitelleeksi keräilykohteitaan ja näin osaltaan nostaa kysyntää.
    No nyt mä vähän avauduin;). Leppoisaa vkloppua Vihreää taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarp, juu välillä tulee kyllä vastaan rikkinäistäkin tavaraa miltei priiman hintapyynnöllä. Mä yritän olla tosi nirso ja pyrin noukkimaan mukaan vaan ihan tosi hyväkuntoisia esineitä. Että jos kunnossa on sanomista niin jää ostamatta vaikka hinta olisi kuinka halpa. Sillä tavalla sen ei sitten ole niin väliä onko hinnassa ilmaa, kun en kuitenkaan osta :)

      Totta tuokin että keräilykohteiden esittelyn myötä saattaa niistä joku muukin innostua ja hinnat nousevat kysynnän lisääntyes. Mutta samaan aikaan on kyllä hienoa jos enemmän vaan innostutaan hankkimaan vanhaa ja käytettyä uuden tavaran sijaan.

      Poista
    2. Niin ja lokoisaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Olen tosi aktiivinen kirppisihminen ja kiinnostunut lähinnä vastaavista asioista kuin sinäkin. Olen miettinyt ihan samaa. Huutonetissä hinnat ovat usein jo aivan naurettavat, ilmeisesti koska googletellaan hintoja esim. laatutavaran perusteella ja lätkitään siitä sitten oman tavaran päälle sama. Huutonetin perusteella taas hinnat kohoavat muuallakin. Myös FB:n tiettyjen artikkeleiden kierrätysryhmät kohottavat hintoja välillä ihan käsittämättömyyksiin.

    Todellisten löytöjen mahdollisuus alkaa olla aina vaan pienempi, tai vähintäänkin haastavampi. Pitää osata hiukan ennakoida. Nyt kun katselen tässä omassa olkkarissa ympärilleni, niin hyväksi löydöksi sanoisin esim. Tatekan punaisen työpöytävalaisimen, joka maksoi kympin. Yleensä vastaavan hinta on lähellä satasta.

    Niin ja koiran petinä toimiva punainen silkkitäkki maksoi Fidalla 4€. En ihan helpolla maksaisi siitä 40€, mitä jossain näkee. Toisaalta jos joku maksaa, niin ei siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytetyn tavaran hintoihin liittynee monta mielenkiintoista ilmiötä ja tekijää, kysynnässä ja tarjonnassa kummassakin. Yhtäkkiä saattaa vaikkapa jonkun kamppeen kova hinta alkaakin tuntua ostajasta halvemmalta, jos samaa kauppatavaraa hamuaa joku muukin.

      Tatekan lamppu kuulostaa tosi sopuhintaiselta löydöltä. Jos kohta tissaintuotteet on kirppiksillä hinnoissaan, niin olisko se niin että vanhaa arkista käyttötavaraa vielä myydään aika halvalla? Vaikka pyykkikoreja, joskus täkkejä tai työpöytävalaisimia, räsymattoja, mattopiiskoja ja sen sellaista? Hei onpa kivaa pohdiskella näiden teän kommenttien innoittamana!

      Poista
  4. Viime kesänä löysin kirppikseltä Sarpanevan Archipelago-kynttilänjalkoja 2 kappaletta yhteensä kympin. Vaikka ne oli eri mallisia mitä itse kerään, ostin ne silti jonon jatkoksi, hyvältä näyttää ja ei hintakaan todellakaan kirpaissut. Samoja kynttilänjalkoja olen kyllä ostanut antiikkiliikkeistäkin kovemmallakin hinnalla, ovat niin omaan sisimpään kolahtavia esineitä. Löytöjä tekee silloin tällöin, eikä koskaan tiedä mistä ja milloin. Usein isot ja suositut kirppikset ovat kalliita, niissä myyjät ovat ammattimaisempia ja tutkivat designin hintoja netistä. Pikkukylien omilla kirppareilla taas ihmiset haluavat ennemminkin päästä tavarastaan eroon, ja jos asiakkaita ei ole miljoonittain, ei hintojakaan voi pitää kovina. Siksi koitankin aina mahdollisuuksien mukaan pysähtyä sellaisiin, jos vain reissuilla vastaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesänaapuri, sun nimimerkki on ihan älyttömän hieno! Niin totta tuo että kyllä kovemmakin hinnan maksaa jos esine oikein kolahtaa sisimpään.

      Isoilla kirppiksillä myyjät saattavat myös verrata hintojaan keskenään, hinnoitella toistensa mukaan, ja siksikään ei ehkä kovin usein pöydistä löydy mitään ökyhalpaa. Toisaalta isoilla kirppiksillä myyjiä ja ostajia on PALJON, tavara kiertää ja sitä myötä valikoimaa on ja löydönkin mahdollisuus ehkä kasvaa. Ja siellä on myös halvalla hinnoittelulla helppo erottua muista, ehkä kalliimmalla myyvistä myyjistä, ja tehdä hyvin kauppaa.

      Poista
    2. Kiitos vaan, nimimerkki tuli väännettyä oman nimen pohjalta, kun meinasin vähän anonyyminä täällä blogimaailmassa pyöriä :)

      Meilläpäin ei noita isoja kirppiksiä oikein ole, ja jostain syystä en esim. Turunkaan kirppareille ole juuri eksynyt. Hämeenlinnan Suurkirppiksellä kävin kerran, ja siellä oli kierrettävää tuntikaupalla. Sillä kertaa ei löytöjä tullut vastaan, mutta ei siellä tosiaan kaikki ollut ihan överisti hinnoiteltua. Ehkä mä olen kans vähän kranttu, en osta juuri mitään mitä mulla ei ole ennestään samaa sarjaa. Näin jälkeenpäin on joidenkin juttujen ostamatta jättäminen jäänyt harmittamaan, mutta toisaalta parempi näin päin, niin ei nurkat ole ihan piukassa tavaraa :)

      Poista
  5. Ystävä osti hiljan Brysselistä kirppikseltä Villeroy&Bochia eurolla per pari. Se laittaa nämä täkäläiset hinnat hivenen outoon valoon. Toisaalta taas itse hankin Pariisista kuuden parin setin ranskalaista posliinia ja maksoin niin, että veret seisahti, että kyllä se taitaa vähän subjektiivista, mitä on mistäkin valmis maksamaan. Tuo SarP:n mainitsema ilmiö on kyllä aivan täyttä todellisuutta ja se on se, mikä kiehuttaa. Se on myös tekijä, mikä aiheuttaa kalleudentuntua yleisesti, kun ehdollistuu ajattelemaan, että kaikki on aina perusteettoman sikahintaista, niin sitten ei ehyenkään tavaran kohdalla suostu hyväksymään pyydettyä summaa, vaan se tuntuu liian kalliilta.

    Tuuripeliä kaikki tyynni, osaltaan hermosahaamista, osaltaan just syy, miksi niitä romukasoja jaksaa naarata. Onneksi yleensä hyvin asiantuntevassa seurassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dada, sepä se, mistä on kukakin valmis maksamaan mitäkin. Lopulta kai kyse on aina vain siitä että kohtaavatko kysyntä ja tarjonta. Tietenkin jos tosi moni ostaja puhisee tyytymättömänä ylikalliiden hintojen äärellä niin voisi ajatella että tarjonnassa on vinoumaa. Mutta subjektiivisiä juttuja nämä.

      Sehän se onkin, kun kirppiskierrokselle lähtee niin se on vähän kuin ässäarpoja raaputtelis :D

      Poista
  6. Niin se taitaa olla että todella hyvät löydöt taitaa olla ison kiven alla, valitettavasti. Toinen valitettava asia on se että ihmiset luulevat KAIKEN olevan antiikkia jos ikää on yli kymmenen vuotta.... Nykyään tuntuu että hintatietoisten myyjien lisäksi on tullut uusi ryhmä, joka luulee osaavansa hinnoitella tuotteet,mutta pyytävät naurettavan paljon huonolaatuisesta tai suoraan sanottuna roskasta.

    Ilahdutin itseäni löytämällä kirkkaat Pertti Santalahden Humppilan lasille vuonna -78 suunnittelemat "Kasvimaalla" kynttilänjalat. Maksoin kahdesta jalasta yhteensä 24 euroa, mikä nyt ei ole "löytöhinta" mutta ihastus ei jättänyt rauhaan :)

    Tuo sinun sohvaostoksesi oli kyllä superlöytö!
    Sinun täytyy asua jonkin satumaisen valolähteen äärellä kun kuvissa on aina kaunis luonnonvalo :o

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hietzu, noi Santalahden kynttilänjalat oli mulle ihan uutta, hienot!

      Joo roskalle roskan hinta. Ja sitten on justiinsa se kimurantti kysymys että mikä itse kullekin kulloinkin on sitä roskaa.

      Hahaa, samaa valonlähdettä käytän kuin muutkin maan asukit :) Mä kyllä aika usein vähän ylivalotan kuvatessani, se voi olla yksi syy ainakin ajoittaiselle valoisuudelle.

      Poista
  7. Olen todennut, että ainoa paikka, jossa on mahdollisuus joskus iskeä kultasuoneen, on kieerrätyskeskus. Siellä on lajittelijoina pitkäaikaistyöttömiä miehiä ja kotoutumassa olevia maahanmuuttajia, joilla ei ole Arabia ja Iittala tietoutta. tosin monessa paikassa on jo tullut oma pöytä Arabian astioille ja hinta on sen mukaan, ei kunnon. Lasiesineitä löytää helpommin, jos on yhtään tietoinen tekijöistä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen osunut keskimäärin aika hintaviin kierrätyskeskuksiin. Siellä on sattunut olemaan sitten sellaista henkilökuntaa joka on ehkä tiennyt merkeistä ja arvoista.

      Mutta sellainen tavara mikä ei ole mitään merkkiä tai tissainia on kyllä kierrätyskeskuksissa lähes poikkeuksetta edullista. Siellä on silkkitäkitkin melkein aina maksaneet vain muutaman euron.

      Viikonloppua, mustakissa!

      Poista
  8. löytyi ruotsalainen design-maljakko 50-luvulta, hintaa oli 2 e. Näyttää oikea hinta liikkuvan useissa kympeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiseen designiin vois kans kyllä tarkemmin tutustua, sielläkin on taatusti vaikka mimmosia helmiä!

      Poista
  9. Kumpi on ahneempi, "aarteelle" kovan hinnan laittava myyjä, vai "aarteen" puoli-ilmaiseksi haluava ostaja?

    VastaaPoista
  10. Ovat tosiaan hintatietoisempia nykyään, mutta kyllä niitä aarteita voi vielä löytyä :) Riippuu tietty paikkakunnastakin! Hienoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danne, optimisti etsijä löytää aarteen aina! :D

      Poista
  11. Hah, likettelen tota ylempää ahneuskommenttia.

    Tuo Miranda on kyllä pikkuinen kaunotar.

    Tällä viikolla löysin vanhemman tuotannon Kastehelmi-lautasia eurolla kipale. Kaikki paitsi yksi priimaa. Ne löytyivät kotikirppikseltä keskeltä korpea ja olin tosi tyytyväinen, koska mulla on saman sarjan pikkukippoja ja voileipälautaset tulivat tarpeeseen. Olen heti käytellyt aktiivisesti.

    Saahan sitä löytäjän iloa, kun bongaa jotain oikein halpaa, mutta enemmän saan iloa siitä, kun rakastun johonkin harkitusti. Mua ei esimerkiksi harmittanut maksaa vanhoista Krouveista, koska olin halunnut löytää juurikin ne.

    Syrjäiset kämäkirppikset ovat ehdottoman kiintoisia (ja toisinaan masentavia) paikkoja, mutta yhtä lailla pidän arvossaan osto- ja myyntiliikkeitä ja realistisesti hinnoittelevia myyjiä niin netissä kuin livekirppareillakin. Työtä tekevälle ja asiansa tuntevalle ei harmita maksaa, jos kukkarosta vain löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollu halavat kastehelmet! Ja parasta että tulivat käyttöön ja tarpeeseen. Välillä hilloan jotain kauniita kirppislöytöjä kaapissa enkä uskalla muka käyttää - mutta sehän on ihan hömelöä. Ei kai kirppikseltäkään/halvallakaan kannata osta mitään mitä ei käytä.

      Osto- ja myyntiliikkeet on kyllä upeita. Siellä on joku meidän puolesta kiertänyt, etsinyt, seulonut ja valkannut ja jonkun kauan etsimänsä esineen voi vain valita hyllystä. Löytöjen etsimiseen ja kiertelyyn kuluu aika paljon aikaa ja kulkeminenkin maksaa. Toisinaan saattaa osto- ja myyntiliikkeen hinta ollakin siihen nähden aivan justiinsa sopiva :) Varsinkin jos on ostamassa jotakin kauan etsimäänsä ja palavasti rakastamaansa.

      Poista
  12. Olen todennut kiertäessäni viikoittain monta vuotta eri toreilla että ei tee. Mutta kierrätyskeskuksiin kulkeutuu niitä aarteita joiden arvoa eivät kaikki ymmärrä. Ja niistä olen tehnyt parhaimmat löytönikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi, jo toinen ääni kierrätyskeskuksille täällä kommenttilootassa!

      Poista
  13. Kaikkien aikojen paras löytöni on Esteri Tomulan piirtämä Finelin Tatti -kulho kierrätyskeskuksesta hintaan 2,20€. Ja ilman naarmun naarmua. Melkein teki kassalla mieli sanoa, että arvatkaas minkä arvoinen tämä oikeesti on.. :)

    -Selma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selma, tuo täyttää kyllä ökyhalvan superlöydön tunnusmerkit aivan varmasti kaikilla mahdollisilla mittareilla. Ihan huipputuuri kävi sulla! Ja taas kierrätyskeskus :)

      Poista
  14. Miranda kulhot on kyllä kauniita. Harvoin nykyisin tekee hyviä löytöjä ja monissa paikoissa hinnoittelu on aivan pielessä. Parhaat hinnat taitaa nyt olla Fida Lähetystoreilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fidasta komppaan aina erityisesti lasihyllyt ja kodintekstiilit. Molemmissa usein hinnat hyvin kohdillaan.

      Poista
  15. Kiva aihe! Välillä tekee hyviä löytöjä, vaikka harvassa ne tuntuu olevan kun tosiaan myyjät tietävät jo tarkalleen kaikkien arvon. Paras löytö on Design House Stockholmin kynttiläjalka 12 eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. stiinapauliina, tuntuu että uudempien esineiden kohdalla varsinkin tiedetään arvo ja osataan pyytää hintaa. Niissä myös merkki tuntuis vaikuttavan paljon. Siinäkin valossa Design House Stockholmin kynttilänjalkasi lienee ollut löytö :)

      Poista
  16. Toisaalta, kun luen näitä juttuja, onko myyjä, joka hinnoittelee oikean "disainin" oikeaan hintaan se ikävä ihminen. Eikö hän saisi niin tehdä? Tuntuu siltä, että hiukan kilpaillaan sillä, kuka saa parhainta laatua halvinpaan hintaan. Hiukan mietityttää asia. anteeksi tällainen hiukan poikkeavakin mielipide, toivottavasti en pahoittanut kovin mieltänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan, mun mielestä sellainen oikea hinnoittelu on just hyvä. Sellaisilta myyjiltä tuleekin ostosteltua jotka tietävät myymiensä esineiden arvon, kysynnän ja kunnon vaikutuksen hintaan.

      Ehkä se superhalpojen löytöjen mahdollisuus tekee kirppistelyyn justiinsa oman mausteensa ja jännityksensä.

      Poista
  17. Kierrätyskeskuksista ja lähetyskirppareilta olen mina tehnyt parhaat löydöt. Ja niistä tietyistä löytää edelleen tosi hyvään hintaan tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, kierrätyskeskukset on saanu täällä kommenttiloorassakin kannatusta. Mä olen viimeaikoina alkanu kattoa noilta sun mainitsemilta eriyisesti vanhoja tekstiilitöitä.

      Poista
  18. Sauvon Marttojen järjestämältä pihakirppikseltä löysin toissa kesänä puoli tusinaa Ultima Thulen punaviinilaseja 2e/kpl. Kysyin tietysti hölmönä, jotta onko näissä jotain vikaa. Myyjä ihmetteli, että ei, miten niin. Paljon pölyä ja kuollut kärpänen tuli kaupanpäällisiksi. Huomenna huutokauppaan jossa näyttäis olevan samaisen sarjan jälkiruokakulhot huudettavana. Toivottavasti muita kiinnostuneita ei ole paikalla, budjettini kun jälleen kerran on kovin säälittävä. Ja niin, kiitos yberihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna A, mä löysin kans kerran pihakirppikseltä Marimekon Artturi -laseja kuusi kipaletta eurolla kappale. Olin hetken hölmönä ja sitten pakkasin lasit liukkaasti kassiini ettei myyjä mun hömistykseni johdosta muuttaisi mieltään :)

      Peukkuja huutohommiin! Ja kiitos kiitoksesta.

      Poista
    2. Thulen jälkkärikipot meni toisaalle. Hinta nousi yli ymmärrykseni. Onneksi olin katsonut netistä pyydettyjä hintoja etukäteen. Etten itse sitten huuda övereitä. Mutta. Sen sijaan. Käteen jäi Neptun. Helkuttiin Thulet, mulla on kalakattila. Huutokansa kohahti kun meklari sanoi, että siitä on jätetty ennakkotarjous 47e. Taasen sain tarjoilla hölmistynyttä ilmettäni. Muitakin kiinnostuneita oli, mutta voitto tuli kotiin. Maksoin kattilasta 60e.

      Poista
    3. Jee Neptun, se on kyllä ehkä kattiloista kaunein!

      Poista
  19. Anonyymiltä ihan asiallinen huomio..myyjät saa ja toisaalta pitääki hinnoitella tavara arvonsa mukaisesti. Mutta jokainen tietää sen kutkuttavan tunteen kun tekee jotain superlöytöjä..ja ainakin itsellä se pitää yllä kiinnostuksen tähän. Ja niinkuin joku jo totesikin,siitä josta on haaveillut ja etsinyt kauan,maksaakin mielellään. Löytöjä etsien.. :)

    -Selma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiallisesti hinnoittelevat myyjät ovat aivan paikallaan. Ja sitten on löytöjen metsästely ehkä erikseen, meniskö se just jotenkin niin?

      Poista
  20. Kyllä kirppiksien (itsepalvelu, Spr ja Fida) hinnat on viie vuosina nousseet pilviin, lisäksi ainakin meillä päin trokarit vievät kaikki parhaat päältä ja myyvät ne sitten omissa pöydissä tai Huutonetissä korkeampaan hintaan. Huutokaupoista saattaa vielä tehdä jotain löytöjä, samoin kierrätyskeskuksista. Toisaalta myös itsestäni kirppariostajana on tullut harkitsevampi, johtuen siitä syystä, että koti ja komerot ovat jo täynnä kaikkea "tarpeellista" ;) Vuosien aikana on tullut tehtyä hienoja ja edullisia löytöjä, tosin kirppareitakin on tullut kierrettyä aikoinaan todella tiuhaan. Edullisia hintoja olen maksanut syystä, että olen oollut keräilyissä aina hieman "edellä aikaa" ja esim. aikoinaan jo markka aikaan ostin omat Tomulan Vegeta ja Neptuna-kattilat kympillä-kahdella. Samoin kodin tattikulhot ja muut kuviolliset finelit ovat löytyneet edullisesti. Yksi edullisimmista kierrätyskeskuslöydöistä oli Tapiovaaran Aslak-tuolit, joita myytiin 4 kpl hintaan 12 euroa (näitä oli isot pinot, ostettiin 8 kpl kun ei enempääkään mahtunut). Vuosia sitten ostin Domuksen kierrätyskeskuksen ulkokatoksesta vitosella. Myös kodin kaikki Aallon huonekalut ovat maksaneet eurosta pariin kymppiin. Rakennustarvikekierrätyskeskukselta löydettiin Sarpanevan pallokahvaisia vetimiä parin euron hintaan ja samaisen suunnittelijan täysin virheetön Hiidenkirnu-lasiveistos löytyi Spr-kirppikselta pari vuotta sitten kaiken maailman rihkamatuikkukuppien seasta parilla eurolla. Itse uskoimme täysin tähän uskomattomaan löytöön vasta kun löysimme teoksen pohjasta todella hankalasti havaittavan signeerauksen. Yksi mieluisimmista on edelleenkin nuo profiilikuvaankin päässeet tanskalaiset Jacob Jensenin tiikkiset viikinki-fikuurit, ne kun ovat suht harvinaiset (etenkin suomessa) ja hinnat Ebaylla pilvissä. Meidän kolmen ukkelin pussi maksoi 12 euroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. manteli, mä voisin lueskella tämmösiä löytötarinoita ihan loputtomiin. Huikeita juttuja huikeilla hinnoilla. Olis mahtavaa kuulla minkä nyt vielä edullisten esineiden arvelet seuraavaksi nostavan arvoaan - mutta ymmärrän kyllä jos et halua täällä ennusteitasi paljastaa :)

      Poista
    2. Voi kun osaisikin ennustaa! Oma kutina on, että Arabian Ruska palaa ja 60-70-lukujen ruskean keramiikan paluusta onkin ollut jo vähän blogeissa juttua. Useamman vuoden olen sormet syyhyten käännellyt kirpuilla Ruska kippoja ja kuppeja, mutta kun ei mahdu, niin ei mahdu (ellen sitten keksi jotain uutta säilytysratkaisua). Vielä Ruskaa löytää todella edullisesti, mutta se ei vaadi kuin muutamien sisustuslehtien hypetystä, niin jo kirpuillakin hinnat pompsahtaa. Välillä haikeudella sitä muistelee aikaa kun kirpuilla oli myynnissä hyväkuntoistakin kotimaista muotoilua edulliseen hintaan, aina löytyi joku kuvioitu emalikippo, pomonapurkki tai Gardbergin aterimia. Vuosia sitten jätimme jopa hyväkuntoisen Tatti-kulhon ostamatta, kun "meillähän jo sellainen on ja hintaakin on melkein kaksikymmentä euroa" ;)

      Poista
  21. Minusta on ok, että kunnon tavarasta pyydetään asiallinen hinta. Nykyisin kuitenkin kuluneesta ja rikkinäisestäkin on pyyntihinnat samat kuin moitteettomassa kunnossa olevista, kuten sanottu. Samoin itsepalvelukirppiksillä näkyy olevan usein ihan kaikki hinnat aivan käsittämättömiä, esimerkiksi jo hieman kulahtaneista hennes-vaatteista näkyy pyydettävän jopa korkeampia hintoja kuin uusista tarjouksessa. Möllerin kalaöljykapselipurkkejakin näin myytävänä muutaman euron hintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempi anonyymi ja Selma puhuittekin tästä samasta, mä näkisin kans että asiallisessa hinnoittelussa otetaan esineen kunto huomioon.

      Poista
  22. Enpä ole enää aikoihin ja siksipä on kotimaisen design-lasin kokoelmani jäänyt vähän vajaaksi :) Tosin olen aika laiskasti viime aikoina kirppistellytkin. Tzarinoita olen parina kertana löytänyt antiikkimessuilta ja maksanut ihan oikean hinnan, ne on niin kauniita.

    Oulussa on jo kierrätyskeskuksessakin ökykalliit hinnat. Ei siis vain design-lasissa vaan ties missä kipoissa ja kupeissa. Samaan hintaan ja halvemmalla saa kaupasta uutta Arabiaa (ja antiikkimessuilta vanhaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, mä en ole vielä kertaakaan uskaltautunut antiikkimessuille kun oon ajatellut että siitä tulee kallis reissu. Mutta onko siellä kuitenkin ihan kohtuulliset hinnat - oikeat, mutta kohtuulliset?

      Poista
  23. Itse ostin tänään Nuutajärven Apila-sarjan teekupin hintaan neljä euroa. :) Priimakuntoinen vielä, ja kun kotona on ennenkin samaa sarjaa niin kiva oli! Tosin hintoja en tästä ole seuraillut, ku en oo aiemmin ajatellut sarjaa jatkaa.

    Toisaalta ostin myös Astialiisasta (ihana kauppa) Arabian rypäle-sarjan ruskean vadin hintaan 39€.. Ei se oo tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa, vai miten se oli? Ihana kulho kuitenkin ja puuttui sarjasta, joten mikäs siinä sitten :)

    Hauskaa vuotta kirppislöytöjen parissa! (Ps. Päädyit blogini sivupalkkiin luettujen blogien osioon, ihana blogi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Anni sivupalkkipaikasta :)

      No eipä ollu kallis Apila-kuppi. Ja justiinsa näin jossakin kirppiksellä tuota rypälettä kaupan, missäköhän se oli...

      Poista
    2. Tuo rypäle-sarja tuntuu olevan aika tiukassa, ei mistään meinaa löytyä ruskeana sarjaa. Muutaman osan olen ostanut tori.fi:stä ja sitten astialiisasta.

      Heti ku törmään jossain siihen kirppiksellä, ostan kyllä, makso melkeen mitä makso :)

      Poista
    3. Anni, mä en saa päähäni missä niitä näin. Mutta jos tulevat vastaan niin voisin yrittää muistaa huikata sulle!

      Poista
  24. Itse käyn aika usein Spr:n Kontissa, josta tekee silloin tällöin edullisia löytöjä. Syksyllä ostin esimerkiksi Arabian riisiposliinisen tuikun 12 eurolla, jota myydään netissä moninkertaisella hinnalla. Eilen kiikutin kotiin viiden euron Wirkkalan jälkiruokakulhoja Kontin Aarrerallin (kaikki tuotteet -50%) innoittamana.

    Osto- ja myyntiliikkeet tuntuvat pitävän hintoja ihan pilvissä. Kesällä naureskelin eräälle täkäläiselle vanhan tavaran kaupalle, joka myi Kastehelmi-lautasia 17€/kpl ja samaan aikaan sai uusia Citymarketin keräilykamppiksesta 13€/2 kpl...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä mietin että jos mulla olis osto- ja myyntiliike niin sielläkin olis varmaan hinnat ihan pilvissä - kun en raaskisi mistään luopua :D

      Poista
    2. Voihan se olla, että itsellekin kävisi juuri niin :D

      Poista
  25. Kaikkien aikojen löytöni on Valenciaa vati,6 kahvikuppia lautasineen ja 6 teekuppia lautasineen yhteensä 80 e.Tuon paremmaksi en varmaan koskaan onnistu kauppoja tekemään. Pelkän vadin hinta on ostomyyntiliikkeissä 200e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ihan mahtava löytö. Voi kun munkin kohdalleni joskus osuis, just pyörittelin osto- ja myyntiliikkeessä Valencia-vatia ja onhan se IHANA.

      Poista
  26. Viime kesänä mökkimatkalla tutun pienen kylän heiveröiseltä kesäkirppikseltä löysin Oiva Toikan kirkkaita Fauna snapsilaseja 3 kappaletta yhteishintaan yksi euro. Ensin en tohtinut varmaksi uskoa, että ovat Faunaa... mutta olivat. Harvinaisempia minulle tuollaiset löydöt! Hilkka

    VastaaPoista
  27. "Kuvissa vilahtavat kauniit keltaiset juomalasit kuuluvat niihin hintavampiin hankintoihin; Nanny Stillin Tzarina -laseja ja kannua metsästin aikanaan aika tovin"

    Siis ne ovat juomalasit !! Mä sain edesmenneeltä mummoltani yhden joka hänellä oli ollut jo vuosikausia, maljakkona, ja maljakkona mäkin olen sitä pitänyt. : ) Aina oppii uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenamari, on kyllä maljakkonakin ihan supernätti!

      Poista
  28. Satunnainen keräilijä14.1.2013 klo 12.49

    Keräillessä kannattaa joskus odottaa vuosikausia, että oikeat osat löytävät samaan kotiin.
    Ostin viikko sitten Heikki Orvolan kalpeanruskean Tuikku-kynttilälyhdyn kuvun hintaan 0,20 euroa (20 senttiä) lähikirppikseltä. Pölyssä oli aarre, mutta täysin ehjä. Ruskea jalkaosa minulla olikin pyörinyt kaapeissa jo pitkään, varmaan kymmenisen vuotta.
    Nyt minulla on Orvolan Tuikkuja kolme kappaletta, joista kaksi ovat pienempää mallia. Väreinä ruskea ja kirkkaanvihreä. Vielä kun löytäisin jalan värittömälle isolle kuvulle niin... :)
    P.S. Kiitokset hienosta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnainen keräilijä, mulla on samanmoisella periaatteella hankittu iso eripari-tuikku. Alaosa on kirkas ja yläosa ruskea. Mä metsästelen ruskeaa alaosaa kuvun kaveriksi ja siitä kirkkaasta alaosasta en niin välitä - voisin vaikka lahjottaa sen sulle. Laita mulle sähköpostia jos tahdot sen, vihreatalo(a)gmail.com.

      Poista
  29. Minusta ehkä parhain löytö löytyi omasta kaapista =D Olin äidiltä saanut teekannun kuppeineen ja aina aateltu että se on jtn halpismassatuotantoa mut ihana sellainen. No kappas, internetin ihmeellisestä maailmasta löytyikin tieto että ovat ihan Rörstrandia 60-luvulta =D Kierrätyskeskus on kyl hyvä löytölaari, esim Finlaysonin retropussilakana 0,5€. Aikaisemmin sieltä löysi kyl aarteita helpomin mut nyt ihan vuoden sisään on alkanut hinnat sielläkin nousemaan, varsinkin tissainissa =)Ihan normikirppikseltäkin saattaa niitä überlöytöjä tulla vastaan.

    VastaaPoista
  30. Löysin eilen kirppikseltä Aallon Artekille suunnitteleman hyväkuntoisen mustan jakkaran kahdeksalla (8) eurolla uuden ovh on 195,-, se oli mielestäni löytö.

    VastaaPoista
  31. Itse kierrän kirppiksiä melko taajaan Helsingin keskustassa ja sen tuntumassa ja pitää kyllä sanoa, että aika harvoin tekee hyviä löytöjä. Sitten kun tekee, niin on tietenkin sitä otetumpi. :) Fidat ja UFFit ovat nostaneet hintoja viime vuosina melko paljon. Pidän esim. yli 50 euroa maksavaa UFF-vaatetta jo turhan kalliina, paitsi jos kyseessä on jokin todella tunnettu ja hyvälaatuinen merkki. Fidan huonekalut ovat tosi kalliita yleensä ja mietin, että jos joku sieltä huonekaluja ostaa, niin pitää olla todella haluttu juttu, että viitsii sieltä ostaa. Arabian yksittäiset (perus)pullalautaset maksavat Fidalla usein sellaiset 4,50 € kpl ja hinnassa on kyllä sellaiset 2 € liikaa. H&M-vaatteet UFF:lla ovat niin kalliita, että niitä saa uutena usein samaan hintaan. Ihmettelen vähän, että eikö kannattaisi myydä tavaraa edullisempaan hintaan, jotta se kiertäisi nopeammin. Silti, itsepalvelukirppikset ovat kyllä mielestäni huippuja hintojen suhteen. Taannoin näin myytävänä Iittalan laseja 8 € kpl, kun vastaavia laseja saa kahden kappaleen pakkauksina uutena n. 14 € paketti. Toisaalta, joku ilmeisesti tavaroita kuitenkin noihinkin hintoihin ostaa, koska muuten tavaroitaan itsepalvelukirppiksille tavaroitaan vieneet ihmiset jäisivät tappiolle, kun joutuvat maksamaan vuokraa paikasta. Olen usein miettinyt sitäkin, että kirppiksien nousevat hinnat ovat hämmentävä ilmiö maailmassa, jossa kaikilla on koko ajan enemmän tavaraa ja kaapit pursuavat sen johdosta. Luulisi, että tilanne olisi juuri päinvastoin ja tavaroiden arvo laskisi.

    VastaaPoista
  32. Kiva blogi sinulla! Minäkin rakastan kirpputoreilla kirtelyä, joskus tulee tehtyä hyviä löytöjä. Aikoinaan löysin Tamara Aladinin Kleopatra maljakon ja Välkky lyhdyn hyvällä hintaa :)

    http://hunajamuru.blogspot.se

    VastaaPoista