5.11.2012

Löytö paljastuu superlöydöksi

Ostin taannoin osto- ja myyntiliikkeestä maalle keittiöön sohvan. Sen muodot ja värit viehättivät heti ja sain vielä tingittyä hintaa alas satasesta kahdeksaan kymppiin. Sohva istuu kyökkiin kuin nakutettu. Selkänojakin on juuri millilleen sopivan korkuinen niin että ikkunan mahtuu vielä avaamaan.

Perjantaina selailin ruuhkaisen ruokakaupan kassajonossa Glorian Antiikki -lehteä ja silmiin osui tuttu sohva. Kuvatekstissä kerrotaan että sohvan on suunnitellut Werner West ja sen on valmistanut Keravan Puusepäntehdas 40-luvulla. Aika somasti verhoiltu toi lehden versio. Ja sitten meinasin kompastua ostoskärryyni: hinta 3300 euroa. Siis kolmetuhattakolmesataa.

Tuskinpa mun sohvastani kukaan kuitenkaan ihan sellaisia rahoja maksaisi. Onkohan tossa kuvatekstissä painovirhe? Mutta ainakin 80 euroa oli taatusti edullinen hinta. Viikonloppuna mökin keittiössä aamiaisella nauratti. Mies totesi että helppohan se on kolmen tonnin sohvalla aamukahvia hörppiä.

Tuossa lehdessä (joka piti ostaa sitten omaksi) esiteltiin muuten tuon Kruuna-liikkeen omistajan koti, se näkyy tuossa kansikuvassakin. Tosi hieno, niin jetsulleen makuuni että voisin saman tien muuttaa sisään.

I found a picture of the kitchen sofa I bought a while ago in an antique magazine. Turns out it´s made in Finland in the 40´s and the price I paid (80 euros) was more than reasonable compared to the price mentioned in the article: 3300 euros. 



27 kommenttia :

  1. Ihanaa <3! Marja tykkää!

    VastaaPoista
  2. No ohhoh! Onnea mahtavasta löydöstä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana sohva ja kaiketi superlöytö!

    VastaaPoista
  4. Wau mikä löytö, onnea!

    VastaaPoista
  5. Hupsistakeikkaa - ihan huippu!!!

    VastaaPoista
  6. Vau, ihan kiva ylläri. :D

    VastaaPoista
  7. Todellakin superlöytö ja ihanan siro!

    VastaaPoista
  8. Kauniin siro sohva. Ja kyllä voin uskoa että siitä sopivassa liikkeessä saisi maksaa sen kolme tonnia.

    VastaaPoista
  9. Luin tuo jutun ja ihailin samaa kotia sekä sohvaa. Sohva on kaunis ja KALLIS ; )

    VastaaPoista
  10. Oliskohan se tuo verhoilukangas joka nostaa hintaa? Jos se on jotain Trishia Guildia =D Upea sohva hienolla hinnalla tosiaan =)

    VastaaPoista
  11. No wau! Ihan mahtava löytö <3

    VastaaPoista
  12. Kaunis on. Minäkin ihailin samaa juttua ja voisin kanssa muuttaa sinne :)

    VastaaPoista
  13. Luulen, että tuossa sohvassa kangas nostaa hintaa mukavasti ;) Werner West on kyllä noussut kummasti arvoonsa viime vuosina, mutta silti hänen huonekalujaan löytyy todella paljon, olipa tuotantokin runsasta eri firmoille. Joskus tuntui että hänen ruokapöydän tuolejaan oli tasan joka kirppiksellä. Sohvia ehkä harvemmin.

    VastaaPoista
  14. Wau, mikä löytö! Tulee vähän mieleeni oman kirppislöytötuolini historia, ei nyt ihan samaa hintaluokkaa kuin sinun tuolisi :D

    VastaaPoista
  15. Superhieno sohva, maksoi sitten kymppejä tai tuhansia! Mä niin ottaisin tuollaisen kukkakuvioidun kanssa. Jahas, kirjastoon lukemaan huomenna Antiikki-lehti!

    VastaaPoista
  16. No superlöytö ehdottomasti ja kauniskin vielä kuin mikä!!

    VastaaPoista
  17. Kutkuttavia juttuja nämä;)

    VastaaPoista
  18. Mahtava löytö!
    Minäkin löysin kerran purkutalon vintiltä, sahajauhojen seasta laatikon, jossa oli ehjä käyttämätön Arabian kannu. Aika erikoinen malli, antiikkiliikkeissä hinta pari sataa euroa.

    VastaaPoista
  19. Mukava seurata, kun joku muukin asuu kahta asuntoa. Ja onnea hyvän sohvan löydöstä. Ei se hinta, vaan ennenkaikkea käytännöllisyys ja miellyttävä ulkomuoto.

    VastaaPoista
  20. Huikea löytö! Tuollaiset tiedot kasvattavat löydön aarteeksi olipa hinnannousu sitten suuri tai pieni. Itse sain kerran ilmaiseksi eräältä tutulta hänen nurkissaan pyörineen maljakon, joka oli paksua vihreää lasia ja minusta oikein nätti. Maljakossa ei ollut leimaa ja siksi en uskonut, että se olisi mikään erityinen, vaikka lasin paksuus hieman toi mieleen vanhan suomalaisen lasituotannon. Myöhemmin sain selville, että kyseessä on Tamara Aladinin maljakko Amuletti 1733, jota valmistettiin 1970-luvun alussa ja kas näin löytö muuttui hetkessä Suureksi Aarteeksi. ;)

    VastaaPoista
  21. ..ja ajattele käyttämätöntä rahaa jäljellä 3300-80= 3220. Silla saa vaikka mitä, sen lehden lisäksi ;o)

    Topukka

    VastaaPoista
  22. Huh sentään!!! ihan Megaluokanlöytö!! onnea siitä ja kaunis sohva onkin :D

    VastaaPoista
  23. Siis juu,voit kyl paukuella henkseleitä kun niin magee löytö!! Wau!

    VastaaPoista
  24. Wau, onnittelut upeasta ja edullisesta löydöstä!

    -Anu
    aninspirationburstuponher.blogspot.fi

    VastaaPoista
  25. Hieno löytö! Meillä on Werner Westin keittiöntuoleja. Tykkään kovasti hänen tuotannostaan.

    VastaaPoista
  26. Tällaiset mahdollisuudet innostaa kyllä käymään kirpparilla! Upea löytö! Ja ehkä upeammaksi sen tekee se, että ostit sohvan makusi mukaan etkä design-leiman. Kaunis se kyllä on! :D

    VastaaPoista