29.4.2021

Piha tekee hyvää

 

Kaupallinen yhteistyö: Kekkilä
 
Nyt seuraa piha-asiaa - ja postauksen lopussa viheraiheinen arvonta! 
 
Isot terrakottaruukut on nostettu pois talvisäilöstä ja kumpparit otettu esiin. Joka-aamuinen puhkeavien silmujen vahtausrituaali on lisätty päiväohjelmaan. Kuljeskelen pihalla kahvikuppi kädessä ja välillä kyykistyn nyppäämään pois rikkaruohon sieltä ja toisen täältä. Kuuntelen lintujen juttuja ja ympäröivän asuinalueen heräilyä. Tämä meidän kaupunkikodin puutarha tekee kyllä niin hyvää - totesin sen painokkaasti jo viime kevään koronakurimuksen keskellä ja lausunpa sen uudelleen nyt. 


Paitsi että se tekee meille itsellemme hyvää, on alusta asti ollut ajatus että rakennettaisi sellainen piha joka tekee myös ympäristölle hyvää. Tässä muutama johtoajatus:

-Pihassa kasvaa useampikin puu. Puut sitovat kasvaessaan ilmakehästä hiilidioksidia ja varastoivat sen sisältämän hiilen itseensä. Puun istuttaminen on siis aina positiivinen ilmastoteko.

-Siellä täällä kasvaa eri aikoihin kukkivia perennoja, jotta pölyttäjillä on koko kesän paikkoja missä pörrätä. Pölyttäjät ovat ekosyystemille välttämättömiä ja niiden määrä on uhkaavasti vähenemään päin. Haluttiin omassa pihassamme varmistaa että pörriäisiä todellakin suositaan.

-Istutusalueet on katettu kokonaisuudessaan kuorikatteella, joka pidättää kosteutta ja vähentää roimasti kastelun tarvetta. Vettä kuluu siis huomattavasti vähemmän kun kosteus ei pääse paahteessa haihtumaan mullasta niin helposti. Kuorikatekerros on myös pieneliöille suotuisa.

-Ylipäänsä punaisena lankana pihassa on biodiversiteetti eli kasvien ja eliöiden monimuotoisuus. Sitten ollaan tyytyväisiä kun kaikenlaiset kasvit kasvavat ja pörhistyvät, linnut viihtyvät pihapuissa, hyönteiset surisevat ja mönkijät ja mikrobit muhisevat mullassa. 




 

Pihaa on nyt kasvateltu kaksi kesää ja jonkinlaisen kerroksellisen pörheän puutarhan itu tässä jo on. Koko homman perusta oli iso määrä hyvälaatuista multaa. Olisi tarkoitus että kasvien kasvaessa talon isoista ikkunoista näkyisi eri korkuisina eri etäisyyksillä kasvavaa vihreää, ja näkymät lähellä oleviin naaapureihin peittyisivät. Nurtsia ei ole lainkaan, vain istutusalueita ja kulkureittejä - ja lapsoselle leikkipaikka.


Tämmöisen pihan keväisiä huoltotoimenpiteitä:

-Kevätlannoitetaan ja kalkitaan kasvualustat.

-Isutusalueita siistitään levittämällä uusi ohut kerros kuorikatetta. 

-Puut ovat vielä niin pieniä että lakastuvia lehtiä tulee aika vähän, ne jätetään uuden kuorikatteen alle maatumaan.

-Kivituhkaisista kuljeskelureitit haravoidaan ja tasoitetaan siisteiksi

-Syksyltä jääneet lakastuneiden perennojen varret napsitaan matalaksi ja hortensioista nyppästään vanhat kukinnot pois.

-Leikataan pensasaita jotta se kasvaa entistä tuuheampana.

-Nypitään siellä täällä nousevat vähäiset rikkaruohot tuoreeltaan pois.

 

Ja näiden lisäksi on siten tietenkin kevätinnostuksen huuman mahdollisesti aiheuttama kasviralli. Mennään puutarhamyymälään ja seotaan. Ostellaan uusia taimia ja kaivetaan pihaan sinne tänne uusia kuoppia niille. Meillähän on tämän pihan rakentamisen pohjana tutun pihasuunnittelijan tekemä piirros, jossa viheralueet ja kulkureitit on määritelty ja istutuksista on suuntaa-antavat ohjeet. Siihen on aina hyvä palata kun kasviostoksilla on lähtenyt lapasesta - mihin kannattaa minkäkin korkuista kasvia sijoitella ja minkä tyyppiset vihreät viihtyvät missäkin päin pihaa.


 

Napakan budjetin pihassa on tehty hommia DIY-hengellä. Tässä esimerkiksi itse laatimamme suuri istutusallas, joka samalla tasoittaa terassin ja pihan korkoeroa. Mainitsen ylepänä, että tämä on myös ihka ensimmäinen rappaustyöni koskaan, katselin työohjeet mistäpä muualtakaan kuin Youtubesta. Isutusaltaassa kasvaa monen korkuista perennaa; muun muassa komeamaksaruohoa, varjoyrttiä, isotähtiputkia ja kimikkiä. Ja kaiken keskellä odottaa pörhistymistään sirotuomipihlajan taimi.


Napakkaa budjettia edesauttavat myös jakotaimet. Niitä kannattaa kyyläillä kavereiden pihoista, tehdä vaikka vaihtokauppaa jos omassakin pihassa on jo tarvis jakaa perennoja. Tässä kohtaa istutusaluetta nostelevat päitään Vihreän talon pihasta muistoksi ottamani varjoliljat. Kun kävin talossa viimeisiä kertoja, pakkasin takakonttiin vähän kotkansiipeä ja varjoliljojen sipuleita. Aina pihalla niiden ohi kulkiessa fiilistelen edellisellä mökillämme vietettyjä huippuja aikoja. 

Vielä yksi pienen pihabudjetin vinkki. Jos pystyy vastustamaan puutarhamyymälöiden houkutusta keväällä ja kesällä, on hyvät apajat tehdä löytöjä syksyllä kauden lopulla, kun taimet ovat jo lakastumaan päin. Silloin alet voivat olla jopa -70%, ja vaikka taimet eivät olekaan enää niin hehkeitä, niin samalla tavalla niissä on voimaa nousta seuraavana kesänä uuteen loistoon.


Näiden viime syksynä istutettujen kepukoiden kasvua odotan ehkä eniten kuumeisesti. Lasitetulla terassilla on keskikesän paisteessa aivan pirun kuuma. Istutimme Alvar Aallon hengessä varjostaviksi kasveiksi villiviiniä kiipeilemään istutusaltaasta parveketta kohti. Toive olisi, että ne muodoistaisivat kasvaessaan tiheän vihreän lehtiverhon, jonka suojassa voisi sitten helteillä piilotella. Ja samalla myös talon sisätilat viilenisivät, kun lämpö ei hohkaisi terassilta keittiöön. 



Ja nyt seuraa vinkkaus: tervetuloa meidän pihalle virtuaalisesti ensi maanantaina 3.5. klo 17-18! Silloin nimittäin lähetetään täältä Kekkilän IG-Live, jossa puhutaan kerroksellisen ja luontoystävällisen pihan perustamisesta. Lähetys on siis nähtävissä silloin Kekkilän Instagram-tilillä. Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallion ja puutarhatoimittaja Johanna Vireahon kanssa poristaan silloin pihajuttuja ja vastaillaan mieluusti teidän lähettämiin kysymyksiinkin. Mari ja Johanna ovat rautaisia ammattilaisia ja osaavat vastailla varmasti kimurantimpiinkin vihertiedusteluihin, koskivatpa ne kasvilajeja, multaa, pihasuunnitteluvinkkejä tai mitä tahansa pihan perustamisen teemaan liittyvää. Ja minä osaan tietty kertoa omista pihakokemuksistani. Kysymyksiä voi heitellä liven aikana Instassa, mutta voipa niitä nakata vaikka tämän postauksen kommenttilaatikkoonkin. Jos siis joku asia pihapuuhissa askarruttaa niin kerro vain!

Ja sitten se arvonta: kaikkien tähän postaukseen perjantaihin 7.5. mennessä kommentoineet osallistuvat tällaisen hienon Kekkilän Vihervalaisimen arvontaan. Jätä siis vain kommentti niin olet mukana, simppeli homma! Voittajan tavoittamista helpottaa jos jätät sähköpostiosoitteesi kommentin mukana. Saa siis kysellä piha-aiheisia kysymyksiä Liveä varten, mutta pelkkä huikkauskin kommenttilootaan toki riittää, jos ei ole mitään pihaan liittyvää kysyttävää juuri nyt mielen päällä. Onnea matkaa ja eikun osallistumaan!

EDIT: Arvonta on päättynyt ja voittaja löytynyt!


71 kommenttia :

  1. Kaunis piha teillä ��

    VastaaPoista
  2. Annukka Lehmus29.4.2021 klo 20.49

    Valaisin on kaunis! Meillä uudistetaan pikkuhiljaa pienellä budjetilla tosi isoa 70-luvun rivarin päätyasunnon pihaa. Juuri eilen poistettiin vaarallisia vanhoja ulkovalaisimya pois, eikä uusia vielä ole. Tämä sopisi katetulle terassille upeasti!😍

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa, valaisimelle olisi käyttöä!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oooh, miten ihana lamppu! Auttaisikohan tuo nuupottavaa tomaattia, kun en keksi mikähän ihme sitä vaivaa? Vettä on, ravinnetta on, valoakin on sen minkä luonto tällä hetkellä tarjoaa...? 🤔 -KerppuK

    VastaaPoista
  5. Nyt on hieno valaisin! Mielelläni mukana arvonnassa harju.esa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ihana uuden talon piha sekä muodostumassa ihanammaksi ajan myötä.Osallistun arvontaan,upea lamppu haaveenani.HeidiS heidinluukku@outlook.com

    VastaaPoista
  7. Oi ihana valaisin, tuota mun kasvit vois tarvita😊
    t. jappi_5@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Onpa upea piha!
    Mukana arvonnassa.
    roosa.lindholm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana! herrmaninget@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oi, onpa upea! Olen mukana😊

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan ja Iloista vappua kasvien keskelle 🥳
    jonnavesterbacka@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Hei. Teillä on kaunis piha ja mielenkiinnolla katselin kuvia ja erityisen tarkalla silmällä katsoin lasiterassia. Meille tilattu pari viikoa sitten. Uuden asunnon pihasuunnitelmat ovat ajankohtaisia tänä keväänä ja tästä postauksesta löytyi monta hyvää vinkkiä. Toki mieluusti näkisin valaisimen meidän uudella terassilla. Ihanaa kevättä ja vappua.

    VastaaPoista
  13. Oman pihan merkitys on kyllä korona-aikaan korostunut. Tää aika vuodesta on ihana, kun kaikki alkaa kasvamaan ja saa seurailla perennapenkkien tapahtumia päivästä toiseen.

    VastaaPoista
  14. Ihania pihajuttuja! Sormet jo syyhyävät itsellänikin yrttejä ja muuta ihanaa istuttamaan! Kunhan tuo yöpakkasten vaara vaan menisi.

    VastaaPoista
  15. Mukavasti jo pihallanne vihertää :)
    Juuri nyt ei mitään kysymystä tule mieleen, vaikka oikeasti olisikin paljonkin kysyttävää.
    t: Murjaana

    VastaaPoista
  16. Ihanaa! Oma puutarha on myös työn alla ja sitä silmällä pitäen kiinnostaisi tietää enemmän pihasuunnittelusta ja siitä, miten pihan kuntoa arvioidaan.

    VastaaPoista
  17. Mukana!! Tuommoista tarveis niin kovasti..
    sannikyntoaho99@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Uuden kodin rakennus alkaa pian. Valaisin olisi soppeli uudelle pihalle.🥳

    VastaaPoista
  19. Tätä vuodenaikaa on niin odotettu! Ollaan ihan pihalla :)

    VastaaPoista
  20. Touhukasta kevättä ;)

    VastaaPoista
  21. niinanau1@luukku.com30.4.2021 klo 22.08

    Hyvää kevättä

    VastaaPoista
  22. Kivasti jo siellä vihertää. Mukavaa kasvunja kesän odotusta.
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kevät on parasta aikaa 🤩 Kasvatan paljon taimia itse siemenistä, siinäkin säästyy rahaa 😊

    VastaaPoista
  24. Ihana piha teillä! :) Kysymys: Haluaisin runkoruusun pihalleni (III-IV), mutta tiedän, että se ei selviä talvesta. Mikähän voisi olla sopiva talvenkestävä ”korvike”? :)

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa katjuskaisen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. upea ja helppohoitoisen tuntuinen piha.

    VastaaPoista
  27. Ihanan näköistä! Mukaan arvontaan eijaroito@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kivaa, kun teet juttuja pihasta!
    - Jii

    VastaaPoista
  29. Ihana valaisin, ja ihanan helppohoitoisen oloinen piha teillä. Mielenkiinnolla odotan ig-liveä.
    piia.poylio@windowslive.com

    VastaaPoista
  30. Hauskan näköinen valaisin! siilitytsi@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kiva lukea, hyviä ideoita jutussa!
    liisa.lehtipuu@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Hei, kivan näköinen piha. Mukana lamppuarvonnassa. kkaikusalo@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kaunis piha! Millään ei malta odottaa, että päästään laittamaan mökkipihaa kuntoon! Tarkoitus on rakentaa hedelmätarhaa sinne. Syksyllä saisi sitten viettää ihania sadonkorjuujuhlia <3

    jenna.p.oksanen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. On muuten mainio valaisin!
    Onnettaren suosiota toivoen siis arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa :) katariina.leppanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Teillä on upea piha!
    Ja mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  37. Oi ihana valaisin, mukana arvonnassa!

    piritalatja at outlook.com

    VastaaPoista
  38. Hei!
    Olipa mukava lukea tätä blogia. Helppohoitoiset vinkit pihalle ja puutarhaan ovat mahtavia ja niitä jatkossakin kiva saada.

    jussikookoo@gmail.com

    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  39. lauramarila@hotmail.com2.5.2021 klo 16.52

    Näyttää kivalta. :)

    VastaaPoista
  40. Hyvää kevättä! 🌸
    taija.aronen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kaipaisin tietoa/vinkkejä kauniista helppohoitoisesta pensasaidanteesta. Kyseessä rivitalon takapiha, yhteinen aidanne naapurin kanssa siellä pieniä lapsia.
    Vaikea valinta.

    VastaaPoista
  42. Teidän pihasuunnitelmat vaikuttaa tosi kivoilta! Mukana arvonnassa :)

    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  43. Erittäin näyttävä koti ja puutarha teillä. Ihanan selkeitä muotoja istutusalueissa 😍 Mukana arvonnassa. tiina@valiniemi.com

    VastaaPoista
  44. Ihanan näköistä.
    lau.kuurne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mun taimet niin tarvis tota lamppua!!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  46. Ihana piha! :)
    tinjaminen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  47. Hei, ihanat kuvat, mitä ovat nuo vihreät maasta nousseet joita näkyy sinun kuvissa kahdessakin, minulla kasvaa noita myöskin mutten itse ole niitä laittanut kun jouluna muutettiin tähän? Osallistun arvontaan.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Kiva saada uusia ideoita!

    VastaaPoista
  49. Mukana ihanassa arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Hieno kaupunkipiha teillä kasvamassa! Itse suunnittelen parhaillaan katettua kokopenkki/kiipeämis säleikkö yhdistelmää mökkipihalle. On aina ihana ideoida uutta.
    t beule.annette@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kiva piha kasvamassa teillä! Meilläkin on ollut pihapuuhien johtoajatuksena kerroksellisuus ja monimuotoisuus ja täytyy sanoa että paljon enemmän pidän tällaisesta puutarhasta kuin yksipuolisista istutusalueista. Villiviini on meilläkin ollut luottokasvina pergolan varjostuksessa, kuumina paahteisina kesäpäivinä on ihana istuskella niiden suomassa varjossa. Ja mukana arvonnassa tietenkin, lampulle olisi käyttöä.

    VastaaPoista
  52. Todella kaunis piha! Tuollainen valo olisi kiva nyt taimikasvatuksessa ja talvella chilien tai viherkasvien valaisuun. johnaanas@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Upea istutusallas ja vielä DIY, uskaltaisinko... Enpä ole tiennyt lampusta, sopisi myös meille ��

    VastaaPoista
  54. Hieno piha ja hieno valaisin. Mukana arvonnassa :)T:Hanna
    hanna.kristiina.ahonen@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Valoa vailla! 😊 ihana piha teillä! miatallberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Ihana piha! satuleskinen@outlook.com

    VastaaPoista
  57. Heippa! Mukana arvonnassa :) lisäksi olen miettinyt kerroksellisuutta etupihalla ihan fyysisesti siitä näkökulmasta että mikä tahansa reunus kukkapenkissä vaikuttaa runsaslumisena talvena lumenluonnissa. Olisiko tähän ideoita?

    VastaaPoista
  58. Hauska valaisin! Ovatko peurat ongelma teilläpäin? Otatko huomioon kasvivalinnoissa?
    minna.kujalamalinen@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Pia-Mari Siitonen5.5.2021 klo 19.32

    Onpa kivoja juttuja sun pihalla! Erityisen hieno on tuo iso betoni-istutusallas! Itse sorrun kyllä keväällä puutarhaostoksiin, mutta alkusyksyn alennusmyynnit on ihan parasta😊👍🏻

    VastaaPoista
  60. Ekaa kertaa blogia lukemassa, tulen toistekin! soulaica@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Kiva, että olette huomioineen pihan osalta myös pörriäiset. Niitä itsekin olen yrittänyt muistaa miettiessäni pihajuttuja. Teillä on myös ihanan loppuun asti mietitty piha, itellä ei vielä näin 7 vuoden asumisenkaan jälkeen ehkä ole pihassa punaista lankaa, mutta eipä se haittaa, myös tämmöisessä epätäydellisessä pihassa puuhastelu tekee hyvää :) Esikasvatuksia varten kasvulamppu olisi mainio, mukana siis arvonnassa!

    VastaaPoista
  62. Ihana piha teillä. Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt tämän valaisimen takia uskaltaudun myös kommentoimaan.

    VastaaPoista
  63. Ihana piha ja ihana lamppu. Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta.

    VastaaPoista
  64. Arvonnassa mukana! Mitenkäs tuo kuorikate: lisätäänkö aina uutta pintaan vai pitääkö vanha poistaa välillä ja uudet tilalle :)? Ja auttaisiko rikkaruohojen leviämiseen & nurtsin karkailuun kukkapenkin puolelle?

    VastaaPoista
  65. Upea piha teillä! Ja mahtavaa, että johtoajatuksena on ollut luonnon monimuotoisuus :)

    VastaaPoista