23.12.2014

Kulibjaka




Maalle tullessa ensimmäinen urakka on talon lämmittäminen. Talo lämpiää hitaasti ja pitkän tovin pitää poltella puita hellassa ja istuskella villanuttuihin kääriytyneenä pattereiden hohkatessa.

Lämmityspuuhien lomassa tehtiin eilen nostalginen herkku, lohitäytteinen kulibjaka.  Voitaikinakuorinen piiras on lapsuudesta äiteen valmistamana tuttu, mutta eipä ole aiemmin itse tullut sitä tehtyä. Vaikeaa ei ollut ja varsin hyvää tuli suurinpiirtein tällaisella ohjeella:

500g voitaikinaa (kaulittuna vajaan leivinpaperin kokoiseksi)

1,5 dl puuroriisiä
puolikas kalaliemikuutio
tilliä (keitä riisi kalaliemessä n. kolmen vesidesin kanssa, silppua kypsän riisin sekaan reilusti tilliä)

n. 400g lohifileetä ohueksi viipaloituna
suolaa, mustapippuria
4 keitettyä kananmunaa

Levitä voitaikinalevyn keskelle puolet riisistä n. 10 cm levyiseksi raidaksi. Levittele riisin päälle puolet lohiviipaleista, suolaa, pippuria ja kaksi kananmunaa viipaleina. Ja sitten toinen kerros; ensin riisi, sitten lohi, suola & pippuri ja lopuksi munat. Taita voitaikina täytteiden päälle molemmilta puolilta, kiinnitä saumakohta vedellä. Pistele haarukalla kuoreen reikiä. Voitele taikina päältä kananmunalla. Paista uunin alatasolla n. 225 asteessa puolisen tuntia.


Kulibjaka-viipaleet syötiin kahteen pekkaan asiaankuuluvasti kalanmuotoisen posliinilevyn päältä. Vanhan Arabian talouslevyn muodon on suunnitellut Kaarina Aho ja koristeen taituroinut Raija Uosikkinen 50-luvulla.

The fish shaped porcelain cutting board is from the 50´s and designed by Raija Uosikkinen for Arabia Finland. Yesterday we used it to serve kulibjaka.





9 kommenttia :

  1. Maistuis! Ihanaa joulua, murmelit!

    VastaaPoista
  2. Maistuvaa joulua Vihreään taloon!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulun aikaa teille :)

    VastaaPoista
  4. Lähetin sinulle yhteystiedot sähköpostitse...Hyvää joulua!
    tv. arvonnan voittaja Irene Raahesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Irene! Viestisi ei ole tullut perille, laittaisitko uudemman kerran postia osoitteeseen vihreatalo@gmail.com?

      Poista
  5. Näyttää herkulliselle! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  6. Mmmm... näytää herkulliselta. Kiitos vinkistä, pakkohan tuota on kokeilla :)

    VastaaPoista
  7. Herkullisen näköistä! Pitäisi varmaan kokeilla sillä samanlainen kala-alusta löytyy meiltäkin. Kirpparilöytö.

    VastaaPoista
  8. Tiina/Bridgehill
    meidänkin äiti ruukasi tehdä tuota, itse en ole koskaan kokeillut, mutta tuli kyllä vesikielelle kuvistasi ja pelkästä herkullisesta muistosta. Kiitti vain vinkistä ja ohjeesta, tuotahan taidan kokeilla. Isäntä siitä varmasti tykkäisi...Kiva muuten tuo kalatarjottimesikin.

    VastaaPoista