12.2.2023

Arabia maitokulho


 
Kerään kotimaisia vintage-astioita käyttöön, en (pelkästään) hyllyjä koristamaan. Mukavinta onkin lähteä metsästämään mieluisaa esinettä suomalaisen astiamuotoilun historiasta silloin, kun sille on kotona odottamassa passeli käyttötarkoitus. Tällä kertaa oli etsinnässä sopivan suuri hedelmäkulho - en taida olla ainoa joka hotkii tähän aikaan vuodesta järkyttävät määrät sesongissa olevia veri- ja puoliveriappelsiineja. Ja kesää kohti kunnonkokoisen hedelmäkulhon tarvis vaan kasvaa.
 

Minulla oli jo ennestään pari pienempää Arabian maitokulhoa. Se on kauniin yksinkertainen, kuvioimaton, kokovalkoinen, kaatonokallinen, laakea kulhomalli. Maitokulhoja on ilmeisesti valmistettu Arabian tehtaalla 1940-luvun lopulta 60-luvun puoliväliin asti, ihan arkiseen talouskäyttöön. Mielestäni aivan superkaunis ja tosi funktionaalinen käyttöesine. Meillä nuo pienemmät ovat palvelleet milloin missäkin käytössä; tarjoiluastioina, lettutaikinkulhona, sipulikulhona jne. jne.

 
Siispä asetuin kyttäämään Tori.fi:stä suurempaa versiota maitokulhosta kahden pienemmän kaveriksi. Ja eipä mennyt kauaakaan, kun sellainen osui silmään. Maitokulho-nimen lisäksi hain välillä myös hakusanoilla "taikinakulho" - ja ihan vain "Arabia kulho". Maitokulhojen hinnat ovat mun kokemuksen mukaan varsin kohtuullisia. Hyväkuntoisen ison kulhon löysin kolmella kympillä, pienet ovat olleet vielä hiukan edullisempiakin. Tuon isomman kulhon halkaisija yläreunasta on noin 32cm ja pienemmät ovat noin 25cm.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti