23.1.2019

Raksapäivitys: keittiö tilattu!

*Yhteistyössä Unique Home:n kanssa, keittiöstä saatu alennusta

Kuva: Unique Home
Kuva: Unique Home

No nyt kuvia taloon tulevasta keittiöstä! Kyökin suuntaviivat olivat alusta asti mielessäni hämmentävän selvät. Musta, yläkaapiton, kivitasot. Aamiaiskaappi johon kahvinkeitto ynnä muu härpäkeralli piiloon. Kalusteisiin maastoutuvat kodinkoneet. Mahdollisimman pelkistetty, mutta kuitenkin jotakin pientä jujua ja lämpöä. Päätin myös etukäteen suosia kotimaista valmistajaa. Näillä aatoksilla lähdin keittiökaupoille noin vuosi sitten kun tonttihomma varmistui ja talon suunnittelu alkoi. Eivätpä ole aatokset vuodessa muuttuneet ja tällainen siitä nyt tulee!

Kyselin muutamastakin keittiöfirmasta tarjouksia tällä samalla suunnitelmalla ja aika kirjavaa palvelua oli tarjolla. Yhdestä firmasta ei tarjousta koskaan kuulunut vaikka sen perään kyselinkin. Yhdessä firmassa istuskelin odottamassa myyjää puoli tuntia vain kuullakseni ettei tämä myyjä voisikaan olla avuksi. Parilla firmalla ei ollut lainkaan tarjolla aamiaiskaappiratkaisuja. Keittiökauppoja tehdessä liikutellaan kuitenkin aika isoa rahasummaa. Ei yhtään huvittanut tehdä kookasta ostosta paikasta jossa ei saa juuri sitä mitä etsii tai palvelu on vähän sinne päin.

Olin hypistellyt Mairen keittiötä ja lueskellut Maijan hyviä keittiöpostauksia. Niiden innoittamana suuntasin sitten yhtenä vaihtoehtona katsastamaan valikoimaa Turkuun Unique Homelle. Siellä olikin sitten palvelu niin kohdallaan (Mika!) ja valikoimat niin vakuuttavat että tein kaupat. Hyvän palvelun perässä menen vaikka toiseen kaupunkiin - ihan totta. Jos olet ostamassa kyökkiä niin vilpitön suositukseni, kannattaa tehdä visiitti matkankin päästä.

Kuva: Unique Home
Itse keittiössä on kohtuullisesti säilytystilaa kun yläkaapit on jätetty pois. Keittiön vasemmalla puolella oleva ruokakomero tulee imemään suuren osan keittiön tarpeista ja tarvikkeista. Kalusteissa satsattiin vetolaatikoihin, ne ovat mun kokeukseni mukaan hyllykaappeja käytännöllisemmät. Pinnoista tulee mattamustat. Unique Homelta löytyi sellainen hyvä matsku johon ei juuri jää sormenjälkiä ja joka on lämpökorjautuvaa. Se tarkoittaa siis sitä että jos vaikka oveen tulee naarmu, voi sen korjata silitysraudalla lämmittämällä. Tasovalinnassa päädyin kahdesta vaihtoehdosta siihen superkauniiseen Cosentinon Sensa -luonnongraniittiin. Samasta kivestä tehdään tuollainen taustanosto tason takareunaan. Allas on mustaa komposiittia. Näette nämä kaikki tarkemmin sitten kun keittiö saapuu raksalle.

Noista keittiökuvista poiketen liesituuletinkuutio (Savo Noppa) kiinnitetään katon sijaan seinään. Eikä tuo tason yläpuolella oleva valaisinkaan ole lopulta varmaankaan tuollainen pikkumusta, vasta mietiskelen millaisen siihen laittaisi. Vetimistä tulee vähän näkyvämmät kuin nuo kuvien ohuet, näette nekin pian.

Kuva: Unique Home

Yksi suuri houkutin miksi suuntasin Helsingistä keittiöostoksille Turkuun asti oli siis tuo aamiaiskaappimekanismi. Olin testaillut sellaista käytännössä Mairella ja todennut sen tosi hyväksi, tukevaksi ja toimivaksi. Erityisenä plussana tuo että ovet eivät ole täyskorkeat vaan puolikkaat. Silloin vetolaatikot eivät ole ovien takana ja niitä on helppo käyttää silloinkin kun aamiaiskaappi on kiinni. Laatikoihin laitettiin vielä extra-kantavuutta että ne voi ladata täyteen vaikkapa lautasilla jos siltä tuntuu.

Kaivattiin kookasta jääkaappia vaikka tilaa on niukasti joten tehtiin tällainen ratkaisu: aamiaiskaapin vieressä on täyskorkea jääkaappi. Puolikas pakastin sijoitettiin ikkunan tuntumaan kivitason alle. Saas nähdä onko käytännössä hyvä, ajatuksena tuntuu ainakin justiin sopivalta kun pakastinta tarvitaan aika vähän. Kaikki koneet uunia lukuun ottamatta otettiin myös Unique Homelta. Vertasin konetarjousta tietty pariin kodinkoneliikeeseen ja hinnat olivat tosi kilpailukykyiset. Tässä vaiheessa raksaa kiinnostaa myös asioiden helppous - nyt kun koneet tulevat samasta paikasta kuin keittiökin, ei mun tarvitse huolehtia niiden suhteen mitoituksista, asennuskiemuroista tai muusta.



Kyllä mä jo sieluni silmin näen tuon kyökin tuossa nurkassa. Ja ehkä jo maaliskuulla näen oikeilla silmilläkin! Palataanpa viimeistään silloin noihin keittiön yksityiskohtiin ja matskuihin tarkemmin.

4 kommenttia :

  1. Ihana tulee! Ja tosiaan hyvän valinnan teitte keittiötoimittajan suhteen, tykkäsin niin tuosta aiemmasta keittiöstäni että käännyin saman toimittajan puoleen jo toistamiseen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti Maija! Oottelen jo vähän vesi kielellä millainen sun uudesta keittiöstä tulee :)

    VastaaPoista
  3. Huvitti tuossa Mairen aamiaiskaappi -postauksessa, kun häntä ahdisti kahvinkeittimien ulkonäkö. Siis ahdisti, vaikka keitin on ovien takana näkymättömissä melkein aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Juu Mairen tuntien tiedän että hän antaa kahvihetkilleen tosi painavan arvon ja ajattelee keittämisrituaalin myös esteettisen nautinnon kannalta. Mairen kahvihetkiin ei Moccamaster kuulu! :)

      Poista