22.12.2018

Mistä joulu koostuu?



Jouluun tarvitaan:

Nautinnollista syötävää, lämmintä juotavaa, hyasintin ja kuusen tuoksua. Hyvä kirja luettavaksi ja peitto jonka alle parkkeerata. Yksi tai kaksi lahjaa ja lapsen ilo. Joululauluja radiosta. Lepoa.

Monena vuonna olin ihmetellyt miksei sisään kannettu kuusi tuonut tullessaan samanlaista tuoksua kuin lapsuuteni jouluina. Yhtäkkiä muistin edesmenneen rakkaan mummon sanat: latvakuusi on paras. Torilta valittiin känkyrä latvus joka ei pärjäisi symmetrisyyskisassa, mutta voittaa mennen tullen tuoksullaan. Sen mukana tuli kotiin juuri se oikea tunnelma.

Mitä jouluun ei tarvita:

Lahjapaniikkia. Huonoa omatuntoa joulusiivouksen viivästymisestä. Kiirettä ja suorituspainetta. Sinne tänne sinkoilua. Noudatettavia aikatauluja.

Jos en keksi lahjoja tai ehdi hankkia mitään, en hanki mitään. Miksi pitäisi? Tänä jouluna sovittiin aikuisten kesken lahjoista seuraavaa: ainoa lahja jonka saa hankkia on jotakin mukavaa itselleen. Sitäkään ei ole pakko, jos mitään sykähdyttävää ei puutu. Niinpä kuusen alta löytyy vain pari pakettia pikkumussukalle.

Jos emme ehdi tai jaksa siivota, sammutamme vain valot ja sytytämme kynttilät - ei pöly mitään pilaa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti