28.8.2017

Taas nukutaan olkkarissa --- pellavalakana-arvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Familon

Kotona kaupungissa on talouden aikuisväestö siirtänyt petipaikkansa kaksiossa makkarista olohuoneeseen. Edellisen kerran nukuttiin näin kun viimesteltiin makuuhuoneessa remonttia. Nyt järjestelyn takana on sen tuomat katkottomat yöunet koko porukalle, pienin perheenjäsen etunenässä.

Aurinko nousee olkkarin suunnalta ja herättää herkästi. Siispä viriteltiin ikkunaan tuollainen erittäin tyylikäs pimennysverhoviritys. Kaapista löytyi petroolin värinen samettiverho, joka tuikattiin ikkunaan kun ei muuta siihen hätään keksitty. Mutta oikeastaan se on tuossa ihan nätti, varsinkin päivisin sivuun vedettynä. Tai rullattuna. Tai kieputettuna. Miten milloinkin.



Ja nyt kun ollaan jo hyvä tovi elelty täällä kaksiossa sänky olohuoneen puolella, ollaan huomattu muutama juttu jotka helpottavat siisteysvaikutelmaa kummasti. Sängyssä oleillaan nyt päiväsaikaankin huomattavasti enemmän, sinne kiipeillään, siellä pompitaan ja nukutaan nokosia. Niinpä se rötvääntyykin huomattavasti useammin. Ja kun kuitenkin keskellä olkkaria ollaan niin rötvät osuvat silmään aika helposti. Nyt seuraa siis muutamia esteettisiä ja käytännöllisiä petaushuomioita yhteistyössä Familonin kanssa.

Ensinnäkin petaus pysyy paremmin ojennuksessa kun käyttää muotoon ommeltua aluslakanaa. Olenkohan ainoa ihminen joka ei ole aiemmin hoksannut että tällaisia huipputuotteita on olemassa - lakanaahan ei tarvitse viritellä sänkyyn siis kuin kerran ja sen jälkeen se pysyy ihan itse paikallaan kunnes otetaan pois pyykkipäivänä. Ei roiku reunat eivätkä repsota kulmat. Kyl vaihdetaan tämän talouden lakanakantaa nyt tällaisiin sitä mukaa kun vanhat tavislakanat hiutuvat käyttökelvottomiksi.

Toisekseen yksiväriset pussilakanat näyttävät rauhalliselta ja kivalta vaikka sänkyä ei jaksaisi sen kummemmin petailla. Vielä kun valkkaa sellaisen värin joka rimmaa vähän huoneen muihin sävyihin, ei sänky koskaan näytä erityisen sotkuiselta vaikkei olisikaan särmästi pedattu. Meillä ehkä aika usein ei ole, krhm. Pellava on materiaalina edukseen kaikkine ryppyineen, siispä ei haittaa myöskään peittojen monet mutkat ja mytyt. Tämä vaaleanpunaisen puuterinen sävy passaa vielä aika lystikkäästi meidän vanhan marokkolaismaton väreihin.

Ja sitten kolmas juttu on tuollainen petauspatjan suojus. Sängyn valloittaa ajoittain pikkuihminen ja kaikenlaisia pyykkäystarpeita ilmenee kummasti. Käyttöönoton jälkeen suojus on ehditty pestä jo useampaan kertaan. Onhan se vain ollut aika paljon helpompi homma kuin itse petareiden päällisten irroittelu ja pesaisu. Ja tuo suojus on vielä nukkuessa lämpötilaa tasaavakin, ah ylellisyyttä. Se on meinannut lämpimillä ilmoilla viileämpiä yöunia eikä ole tarvinnut hikoilla. Suojus pysyy hyvin paikallaan tuollaisilla kulmakumppareilla, se ei lähde kupruilemaan lakanan ja petarin välissä.



Ja mikäs tässä nyt on nukkuessa, vähän niinkuin yksiöfiiliksellä. Näkymät sängyn jalkopäässä näyttävät tältä. Kun ilmat vielä viilenevät, voidaan illan hämyssä tuikata vanhaan vihreään kaakeliuuniin tuli ja katsella sen loimotusta peittojen alta. Vielä ei pysty, tulisi paksujen kiviseinien sisäpuolella hirveä hiki. Vasta sitten kun ulkona tarvitsee hanskat ja kaulaliinan. Mutta ehkä kynttilöitä voisi jo luukussa poltella?



Ja sitten vielä lopuksi se huipunhuippu arvonta: Nyt arvotaan jollekulle teistä kaksi tuollaista ihanaa Familonin Puuterin väristä pellavapussilakanaa ja -tyynyliinaa. Hento vaaleanpunaisen sävy on hitusen lämmin, just niinkuin nimensä lupaa. Tosi kaunis väri ja kivipesty pellava mitä mukavin lakanamateriaali.

Osallistuminen on yksinkertaista: jätä tähän postaukseen torstaihin 7.9. mennessä kommentti ja olet mukana arvonnassa. Huikkaa vain hep, tai jos haluat niin kerro omat vinkkisi parempiin uniin tai huolettomiin petauksiin.

Voittaja saa siis kaksi yhden hengen Familon Princess pellavapussilakanasettiä Puuterin värisenä.

Jätä halutessasi kommentin mukana sähköpostiosoitteesi, se nopeuttaa voittajan tavoittamista. Jos kommentoit anonyyminä, keksithän itsellesi nimimerkin jotta erotut muista nimettömistä.

Sitten vain kommentoimaan ja osallistumaan - onnea arvontaan!

EDIT: OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT, VOITTAJA JULKISTETAAN PIAN!

415 kommenttia :

  1. Kaunokaiset! <3
    (sanna.luoma at kotikone.fi)

    VastaaPoista
  2. oih, ehdottomasti mukana. Olisivatpa ihanat.

    VastaaPoista
  3. Ooo, hep! Muotoonommellut aluslakanat on maailman parhaat! Ja patjansuojukset on suuri rakkaus - meillä niin aikuisten kuin lapsen sängyssä Porin villan ja peitteen patjansuojukset ja helpottaa elämää suuresti!

    VastaaPoista
  4. Pehmeitä unia kaipaan arkeen paluun jälkeen ❤ veera.venemies@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hep, mukana ollaan tirpan.aarteet@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihanassa arvonnassa mukana!(ane.virtanen@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Voi kun voittais!

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanat lakanat! <3 heidi_88_@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Rakastan tuota sun olohuoneen mattoa!

    VastaaPoista
  11. Ihanat hattarapilvet!
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana! t. Annukka

    VastaaPoista
  13. Ihana väri meidän harmaan sävyiseen makkariin,mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Pellavat on parhaita! ja tuo petarinsuojus myös.

    VastaaPoista
  15. Mukana! Just haaveissa nämä 😍😍
    Leenakatariina(a)yahoo.com

    VastaaPoista
  16. Ihana arvonta!
    Mukana ollaan..:) irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Oih, osallistun!

    janniina . heinonen (at) gmail . com

    VastaaPoista
  18. arvonnassa mukana. eija.maeijtoi@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Hep, nämä olisi täydelliset tyttären sänkyyn. <3
    riinarajaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Pellvalakanat ovat maailman mukavimpia, ehdottomasti mukana arvonnassa <3

    keltainenkahvipannu@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi, olen mukana!

    VastaaPoista
  22. Hep hep! jenni.x.nieminen(at) gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana! Nuo pellavalakanat ovat _täydellisen_ väriset.

    VastaaPoista
  24. Oih uusille lakanoille olisi huutava tarve. Ihanat!

    Anna.buss@helsinki.fi

    VastaaPoista
  25. Ihana arvonta! tuntuisi suorastaan ylelliseltä uudet pussilakanat! Ja hyvän unen vinkki on vain sauna illalla ja puhtaat lakanat :) suvi.veltheim@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa, ihana väri.
    Johanna P.

    VastaaPoista
  27. HEP! mvallivaara@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana ollaan! :)
    helena97@windowslive.com

    VastaaPoista
  29. Hienot! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  30. Hep! Meilläkin on kotona tilanne, että petaus ja sänky näkyy koko ajan. Asutaan isossa yksiössä jossa ei ole erillistä makuuhuonetta, vaan sänky näkyy.

    VastaaPoista
  31. Hep hep heeep!

    Ikkunat auki hetkeksi ennen tai koko yöksi nukkumaan menoa ja johan nukuttaa��

    VastaaPoista
  32. Ihanat lakanat, niissä kelpaisi uinua. <3 liisa@mustikka.org

    VastaaPoista
  33. hep!

    malkki.emma(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ihanat! Nukkuminen on niin herkkua :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hep Hep ❤️
    Pipsa.tiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Pellava on pelastus! Viileät ja tyylikkäät. Meidän chihu tykkää erityisesti;-) lilikoiranen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Aavistuksen viileämpi huonelämpötils on mun vinkki hyviin yöuniin!

    VastaaPoista
  38. Hep; väri todellakin ihana! (Maailma muuttuu; vuosikymmenet olen elänyt niin, että no no vaaleanpunaiselle)
    alvansu@gmail.com

    VastaaPoista
  39. hep!
    tuuliapr@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Ihanat lakanat! Mukana siis. -Taru v

    VastaaPoista
  41. Kelpaisi meidänkin petiin!

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Ann A

    VastaaPoista
  43. Mukana ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Inhoan meidän petauspatjaa, joten petauspatjan suojus voisi olla meilekin hyvä!

    -Johhhu

    johanna.a.martikainen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Viileässä huoneessa ja pellavalakanoiden alla nukkuu parhaimmat unet.
    piharo@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana ollaan :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa.

    -Henna (henna_annika( a )luukku.com)

    VastaaPoista
  48. Oi voi, no nyt olisi mieluinen arvontavoitto! Olen niin pitkään haaveillut pellavalakanoista ja noita familoninkin lakanoita hypistellyt, mutta en ole raaskinut ostaa...
    nancy2@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. hep!
    helka.mikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Hep! Mukana myös :)
    anna_vaan@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Noi olis kyllä mageet!
    irina b

    VastaaPoista
  52. Pellavaiset ovat ihan parhaat!!
    Vomppis

    VastaaPoista
  53. Pellavaiset ovat parhaat!!!
    Vomppis

    VastaaPoista
  54. I H A N A T
    annemarita.lindfors@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Hep, todellakin mukana! Pellavaiset ovat ihania muttei tahdo raaskia ostaa, snif! :)

    VastaaPoista
  56. Pellava on ihan parasta :)

    VastaaPoista
  57. Mukana! �� /Marja

    VastaaPoista
  58. Ihanat vaaleanpunaiset. t. Pirjo

    VastaaPoista
  59. Mukana arvonnassa!

    T. Kallautriina

    VastaaPoista
  60. Oi pellavaa! <3

    ~Iiskotti

    VastaaPoista
  61. Mukana! jaana_pesonen(at)msn.com

    VastaaPoista
  62. Mukana! Todella kauniit :) t: Ria

    VastaaPoista
  63. Mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Ihana arvonta <3 mukana ilolla :)
    d.koivunen@netti.fi

    VastaaPoista
  65. Hephephep! <3__<3
    piia.poylio@windowslive.com

    VastaaPoista
  66. Taimi Tötterö30.8.2017 klo 9.37

    Hep hep hep!

    VastaaPoista
  67. Ihanat lakanat, mukana arvonnassa!
    tiina.salin@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukana! minna.koivula1@gmail.com

    VastaaPoista
  69. HEP, olen mukana.
    annemaarittolonen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. HEP, mukana ollaan :)
    annemaarittolonen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Kyllä teillä on niin kaunista! Lakanat mukaanlukien. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  72. Pellavalakanoista olen haaveillut jo pitkään, mutta en ole raskinut ostaa..
    Riittako

    VastaaPoista
  73. Hep!
    T. Maukka

    VastaaPoista
  74. Mukana!! <3 t.Enni

    VastaaPoista
  75. Täällä hep!
    memmulandia(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana! emma.emiliee(a)gmail.com

    VastaaPoista
  77. Mukana! emma.emiliee(a)gmail.com

    VastaaPoista
  78. Tahtoo kans tommoset lakanat!

    VastaaPoista
  79. Kauniit lakanat lisäävät sängyn houkuttavuutta iltaisin kummasti :)

    VastaaPoista
  80. Niin kauniit. Mukana arvonnassa.

    Muotoonommellut lakanat ovat olleet meillä must jo useamman vuoden ajan. Välillä kun joutuu taistelemaan tavallisen lakanan kanssa, niin hermot meinaa mennä.

    VastaaPoista
  81. ARVONNASSA MUKANA. VALKOISTEN LAKANOIDEN RINNALLE PUUTERIT.T. JAANA jaanoi@luukku.com

    VastaaPoista
  82. Pakko koittaa, että suosisiko onnetar. Hankin meille ekat pellavalakanat joku aika sitten ja onhan ne ihanat. Toisetkaan ei olisi pahitteeksi. Ekat oli harmaat. Vaaleanpunaiset sopisi myös oikein hyvin. paluumuuttajatar@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Pellavapussilakanat on niin ihanat!
    mari.pauliina66@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Ai että, ihanat lakanat. Mukaan arvontaan. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  85. Mukana arvonnassa! :) Pellavalakanat on ihania.

    heidiheartcore ( ÄT ) gmailpistecom

    VastaaPoista
  86. lakanoiden lisäksi hyvä sänky on hyvien unien salaisuus, suosin ja suosittelen futonia :)
    eniko.balogh@yahoo.com

    VastaaPoista
  87. hephephep! Ikuinen unelma -pellavaiset!
    t. Heidi
    heidi.hallikainen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  88. Morjens, ihanat ovat, jos aamulla lähtee töihin, voi sängyn jättää helposti noin näteillä pussilakanoilla levälleen ja illalla myöhään kotiin palatessa saa pujahtaa suoraan vällyjen väliin. voitosta saa ilmoittaa ramaherachel@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Moikka! Mun vinkki parempiin uniin on ehdottomasti täysin luonnonmateriaalinen sänky. Me satsattiin vuosi sitten mieheni kanssa Porin Villan ja Peitteen kokonaan luonnonmateriaalisiin patjoihin, petariin ja peittoihin &tyynyihin, enkä aio ikinä enää palata synteettisten materiaalien pariin. Unetkin ihan oikeasti parantuivat, samoin huoneilma!!

    Ja kyllä ois kivat tuollaiset puuterinväriset pellavalakanat meidän ihanaan sänkyyn!! Toivottavasti onnetar suosisi! <3

    t:Kristiina

    VastaaPoista
  90. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  91. oi ihana pellava <3

    VastaaPoista
  92. A i v a n ihania kuvia, aivan ihana teksti! Näitä tuijottelen vielä useampaankin kertaan...ja mukana arvonnassa tottakai :)
    mariesusannaniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Minulle kelpaisi hyvin <3
    laukkli@espoolainen.com

    VastaaPoista
  94. Hep! Pellava ihan paras. Edelliset ale laarista löytyneet hiutuu jo puhki, oliskin ihana voittaa nämä :)

    VastaaPoista
  95. Pellavalla parhaat unet! marketta.jarvenpaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Voi kun lempeät värit, tykkään vaaleanpunaisesta.

    VastaaPoista
  97. Hep! Ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
  98. somat olis
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  99. Vaaleanpunainen on lempivärini.

    VastaaPoista
  100. Mukana
    Marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Mukana! petruskabella(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Ihana kirjoitus ja viehättävät lakanat arvonnassa ��
    kh.tahtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Hep, Hep, Hep. Tykkään luonnon materiaaleista, villa, pellava, puuvilla. Minulla on olohuoneessa vuosia vanhat valkoiset pellavaverhot, samoin makuuhuoneessa, jonne jouduin ostamaan pimennysverhon, kesällä kun aamuaurinko paistaa meillekin suoraan. Katselin äsken lakanoita sänkyyn, kun pojan lakana meni rikki, koira kehnäsi siinä ja tuli reikä. Pellavaisia en ole vielä kokeillut, minulla on vain puuvillaisia. Ihana väri tuo vaaleanpunainen, herkkä ja romanttinen. Kyllä haluaisin.
    Mukana :)
    Tuula
    tuula.mille@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Oi, noissahan näkee ihan prinsessaunia! pirjoelisa@yahoo.se

    VastaaPoista
  105. Joka kerta lakanan vaihdon jälkeen unet on niin makoisat! Eli parhaat unet todennäköisimmin puhtaissa pellavalakanoissa! Ai että. Siitä mä nautin :) heini.vihriala@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Suosi aina luonnonmateriaaleja. Pellava on ihanaa
    Neonilla2@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. Hep!

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Hep. hemuli0@hotmail.com

    VastaaPoista
  109. Mukana arvonnassa!

    tolli.hanna@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Hienot pussilakanat, kelpaisi tännekin! tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Meilläkin nukutaan olohuoneessa. Väliaikaisesti kyllä patjoilla, mutta tulevaisuudessa olisi tarkoitus järkätä paremmat nukkumaolosuhteet. Tosin saattaa olla, että esikoinen ehtii armeijaan ennen sitä.�� Mutta kivalta näyttää tuo sänkykin - isossa olkkarissa. �� meidän petailua pakottaa se, että patjat on vaan pakko saada tieltä pois. Mutta johan olisi kivaa tuollaisilla lakanoilla sekin homma �� jotorn@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Olisi ihanaa jos edes kerran elämässään voittaisi jotain...



    (sirpa.rekola@luukku.com)

    VastaaPoista
  113. Hep! Ihanat ja vielä mun lempivärissä <3
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Pikkuneiti Porvoolainen: Pellava on niin paras ! dreamer@hotmail.fi

    VastaaPoista
  115. HEP Mukana
    Ihana arvonta !
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  116. Hep. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  117. Wau, voitto tuntuis makealta! mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  118. mukana

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  119. osallistun

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Hep! Ihanat lakanat!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  121. ihkut on
    merja@outlook.com
    Merja J

    VastaaPoista
  122. mukana hep
    k.hautala@nic.fi

    VastaaPoista
  123. Paras univinkki on rauhoittaa sänky pääosin nukkumiselle (versus. läppärin kanssa hengailu, syöminen, töiden tekeminen) -- tätä äitinkin aina peräänkuulutti, mutta nyt vasta aikuisena uskon.

    VastaaPoista
  124. Tosi kaunis näkymä olohuoneessa <3 Hyvä idea !
    sariklaine@suomi24.fi

    VastaaPoista
  125. Aivan älyttömän kauniit nuo lakanat! �� Pellavalakanoissa ei ole tullutkaan vielä nukuttua, ois kiva päästä kokeilemaan!
    jonna.petajisto@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa... olisipa mukava testata kuinka tällaisissa nukuttaa kun toisinaan tulee yöt vietettyä sängyssä pyörien��

    VastaaPoista
  127. Hep mukana arvossa. Olisi mukava kokeillut kuinka hyvin näillä nukkuu.
    Lindqvist.tanja(at)Gmail.com

    VastaaPoista
  128. Pellavalakanoita ei voita mikään, niissä saa parhaat unet. Lämpimät talvella ja viileät kesällä.
    jaanatuovinen13@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Olen myös surkea petaaja niinpä valkkaan lakanat muuhun sisutukseen sopiviksi. Ja nämä sopisi sinne kun nakutettu!

    VastaaPoista
  130. Ihanat, tosin tuplakokoisena pussilakanasetti mieluummun

    VastaaPoista
  131. Hep, ihanat lakanat!
    Hanna

    VastaaPoista
  132. Mukaan!
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  133. Mukana! sonjakokkila(at)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Puhtaissa lakanoissa uni maistuu paremmalle :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  135. Mahtava arvonta. Mukana katarina.jafs@gmail.com.

    VastaaPoista
  136. Mukana! Pellavalakanat on parhaat.

    VastaaPoista
  137. Auttaiskohan nuo lakanat vähentämään miehen hikoilua? 🤔

    VastaaPoista
  138. Hep!
    anerva@live.fi

    VastaaPoista
  139. Mukana arvonnassa!

    Virve

    VastaaPoista
  140. Ihana herkkä väri :)
    heli_niemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Onpa ihanan värisiä petivaatteita! <3 Pellava on suosikkikangas täällä hetkellä. Ehdottomasti mukana arvonnassa.
    HelgaG.

    VastaaPoista
  142. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Ihanat lakanat! Mukana arvonnassa. tottavaikarua@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Ihanaa! Hep!
    saarakolehmainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  145. Oi mikä arvonta; ehdottomasti mukana!! Hep, hep!

    T. Suskanen

    VastaaPoista
  146. Juuri tuollaisista olen haaveillu. Jospa nyt tärppäät �� Heidi.s.tuomaala@gmail.com

    VastaaPoista
  147. Hep, mukana ollaan! Parhaat unet saa pellava-lakanoiden välissä.

    VastaaPoista
  148. Hep hep hep
    Mahtavia tuotteita - kiitos!

    VastaaPoista
  149. aah.. niin kauniit!
    reijale@gmail.com

    VastaaPoista
  150. Mukana arvonnassa!
    T. Varma vieras

    VastaaPoista
  151. Pitääpä myös pohtia lakanoiden vaihtoa tuollaisiin kuin teillä - levottomana nukkujana aamulakanamyttyjen suoristelu alkaa kyllästyttää :) ! t.Susaanna

    VastaaPoista
  152. Voi miten hienoa lakanaa!

    VastaaPoista
  153. Pellavalakanat ovat arjen luksusta. Ihana väri!
    anita.k.willman(at)gmail.com

    VastaaPoista
  154. Meidän pienessä kaupunkikodissa petaustekstiilit ovat vaihtuneet yksivärisiin ja vaaleansävyisiin. Rauhoittaa ilmettä tosiaan kummasti. Mökillä revitellään sit väreillä ja kuvioilla. Mukana ihanassa arvonnassa.
    henna.tick@gmail.com

    VastaaPoista
  155. Tällainen voitto olisi paljon mieleisempi kuin 15-vuotiaana Turun messuilta voitettu 1500 moottoriöljyä :D -jousinainen-

    VastaaPoista
  156. Mukana arvonnassa.
    sarvianu@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Mukana arvonnassa! Nukutaan itsekkin olohuoneessa jo kuudetta vuotta, pellava pussilakana päiväpeittona. joreline@luukku.com

    VastaaPoista
  158. mukana! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  159. Hep! Hep!
    hanna.maria.hovi@gmail.com

    VastaaPoista
  160. Mukana mukavassa arvonnassa! T.Ookoo

    VastaaPoista
  161. Mukana arvonnassa 😴 Leena

    VastaaPoista
  162. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  163. Heeeeeep! Ihana arvonta! <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  164. Hep!!!
    kaakaokarhu@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Oi mikä arvonta, itse olen siirtynyt kokonaan pellavapussilakanoihin, extrapari tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  166. Oi mikä arvonta, itse olen siirtynyt kokonaan pellavapussilakanoihin, extrapari tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  167. Mukana!
    Mahtava tuo petarinsuojus-vinkki! Meillä eläin sottaa sänkyä vähän väliä, ja olenpa itsekin kaatanut kahvit pitkin poikin. Kaikki lakanat on ehdottomasti noita muotoonommeltuja, inhoan sitä lakanoiden pyörimistä ja lepattelua, mutta muotoonommelluissakin on laatueroja.
    Mertsi

    VastaaPoista
  168. Hep, mukana arvonnassa. Todella kauniit lakanat, ei tarvitsisi kuin peitot oikoa, niin petaus näyttää jo hyvälle! :)

    VastaaPoista
  169. Pellavalakanoista haaveileva innostui tästä postauksesta! Ihanan huoletonta. Ja kunnolliset muotoonommellut aluslakanat pitäisi kyllä hankkia - viimeisimmät muistikuvat lapsuusaikojen kamalista muotoonommelluista froteelakanoista :D
    lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
  170. Hep. Olen kyllä jo laittanut viestiä, mutta en näe sitä. Voi kuinka haluaisinkaan saada pellavalakanat. Olohuoneen verhot ovat pellavaa, jo 10 vuotta vanhat, mutta hyvät ovat vielä. Samoin makuuhuoneessa on pellavapuuvillaverhot. Petivaatteita en ole vielä älynnyt ostaa pellavaisia, ehkä sellainen mielikuva, että karheat ihoa vasten. Kuvan perusteella eivät kyllä näytä vaan ihanan pehmeiltä ja mikä väri, ihanan herkkä ja romanttinen, sellainen olen luonteeltanikin. Jänniä keksintöjä tuo verhojuttu etenkin. Meillä sängyssä viihtyy myös koira ja poika. Mukana <3
    Tuula
    tuula.mille@hotmail.com

    VastaaPoista
  171. Sattui sopivasti blogi silmään, kun selasin Familon sivuja. Tarvitsisin vuodevaatteita, kun olen muuttanut yksin. Nyt ei ole kuin pari lakanaa. Pellavaisia ei ole koskaan kotonakaan ollut, olisi kiva kokeilla. Värillä ei ole väliä, käytän punaisia vaatteitakin. Kaunis on koti, etenkin uuni on upea. Sininen ja harmaa ovat myös lempivärejäni, harjoittelen tässä sisustusta ja katselen vinkkejä.
    Marko
    zen.cafe@Hotmail.com

    VastaaPoista
  172. Mukana!
    leena.vahamaa@hotmail.com

    VastaaPoista